”Aikamoinen paikka karjalaisille jättää kotinsa”

101-vuotias Orvokki Nopola liittyi Lotta Svärdiin 19-vuotiaana talvisodan syttymisvuonna.


6.12.2021 14:00

”Synnyin lokakuussa 1920 Siurossa, joka kuuluu nykyisin Nokiaan. Olin nuorin seitsemästä lapsesta ja mukana jo pikkulotissa.

Täytin 19 vähän ennen talvisotaa. Nuoruus jäi aika lailla lyhyeen. Oli ollut ihanaa lähteä tansseihin lähistölle kuten Nokian Kerholaan. Oli hyvät orkesterit.

Siihen aikaan oltiin vielä 19-vuotiaina aika lapsellisia. Nykyään jo 15-vuotiaat ovat kuin aikuisia.

Muutaman kerran ehdin tansseissa käydä. Nokian pojat oli kiinnostuneita Siuron tytöistä ja päinvastoin. Minulla oli jo työpaikka tiedossa Tampereella. Mutta yhtäkkiä kaikki loppui.

Oli ihan selvä, että liityn lottiin kuten paras ystäväni. Hän lähti tähystäjäksi rintamalle, enkä nähnyt häntä enää koskaan.

Nuori Orvokki Nopola talvisodan syttymisvuonna 1939.

Itse halusin tehdä työtä kotirintamalla.

Itse halusin tehdä työtä kotirintamalla. Olin muonituslottana Siuron asemalla lähellä kotiamme. Pidettiin ravintolaa auki läpi yön ja tarjottiin rautatiesiltaa pyssyt selässä vartioineille suojeluskuntapojille kuumaa juomaa ja syötävää.

Oli pelko, että jostain ilmestyy desantteja. Kerran lähdin puolenyön aikaan kotiin. Muut olivat nukkumassa, mutta tiesin, että sauna oli lämmin. Saunan ovi ei kuitenkaan auennut millään.

Säikähdin, että onko desantti hypännyt tänne laskuvarjolla, mennyt saunaan ja laittanut oven lukkoon. Juoksin asemalle ja pyysin vahdissa olleet pojat paikalle. He koputtivat ikkunoita ja saivat lopulta riuhtaistua oven auki.

Tyhjähän se oli. Äkkiä juoksivat pojat takaisin vartiopaikoilleen. Myöhemmin he lähtivät sitten rintamalle.

Joulupäivänä tuli Siuroon ilmahälytys. Menimme ulkokautta maakellariin.

Tilanne kesti niin kauan, että päätin kurkistaa ulos. Oli kirkas pakkasyö, kun näin taivaalla kolme, neljä venäläisten konetta matkalla luultavasti Poria kohti. Koneet olivat niin korkealla, etten pelännyt pommia.

Orvokki Nopola nyt ja nuorena. Taiteilija Tuulia Iso-Tryykäri maalasi kuvan nuoresta Nopolasta tämän miehen vuonna 1951 kihlajaismatkalla ottaman valokuvan pohjalta.

Talvisodan jälkeen muutin Tampereelle. Menin konttoristiksi juuri valmistuneeseen tavarataloon. Venäläiset pommittivat monta kertaa vieressä ollutta Hämeensiltaa, mutteivät saaneet osumia.

Lähitaloihin osui. Kerran Takon tehdas rupesi palamaan. Ja Ruuskasen talo. Pommien ryske kuului ympäriinsä. Oli se hurjaa aikaa.

Kun hälytys tuli, ajettiin asiakkaat äkkiä pommisuojaan ja mentiin perässä. Joskus olin pommituksen aikana siivoamassa, kun nurkasta tuli vettä tavaratalon lattialle.

Usein töiden jälkeen puettiin lottapuvut päälle. Menimme muonittamaan Karjalasta tulevia evakkojunia, jotka pysähtyivät Viinikan vaihteelle vähän ennen asemaa.

Tarjosimme evakoille kuumaa keittoa ja juotavaa. Ei siinä ehditty heidän kanssaan mitään jutella.

Orvokki Nopola sylissään 82 vuoden takainen valokuva itsestään.

Silloin haluttiin antaa isänmaan puolesta kaikki, mitä voitiin. On hyvä olo, että jaksoin auttaa.

Oli varmaan kova paikka karjalaisille jättää kotinsa. Joskus mietin, miten hämäläiset olisivat pärjänneet tuossa tilanteessa.

Lotat auttoivat siellä, missä apua tarvittiin. Kudottiin villasukkia, joita lähetettiin rintamalle ”tuntemattomille sotilaille”, joilla ei ollut läheisiä.

Kun miehiä ei ollut, niin muutaman kerran lähdin toisen lotan kanssa metsään hakkaamaan pölkyistä halkoja. Polttopuista oli kova pula.

Silloin haluttiin antaa isänmaan puolesta kaikki, mitä voitiin. On hyvä olo, että jaksoin auttaa.

Lottahommia tehtiin, kunnes lottien toiminta yhtäkkiä lakkautettiin. Lottapuvut pantiin piiloon. Piti vaan tottua tilanteeseen.

Muutama vuosi sodan jälkeen sairastuin vakavasti. Pelkäsin kuolevani, enkä halunnut, että kirjeeni jäävät jälkeeni.

Kakluunin edessä luin korillisen kiitoskirjeitä, joita tuntemattomat sotilaat lähettivät. Luin ja itkin – ja heitin ne uuniin. Myöhemmin se on harmittanut.

Sinikka-tyttären kuolema tammikuussa 2021 on ollut Orvokki Nopolan elämän kovin koettelemus.

Kovin paljoa en lotta-ajoista enää muista. Ei ole ketään, kenen kanssa niitä muistella. Viimeiset lottaystävät ovat kuolleet 10–15 vuotta sitten.

Vuonna 1951 menin naimisiin. Sinikka syntyi 1953 ja Tiina 1955. Jäin kotiäidiksi. Mieheni kuoli 1995.

Sinikka menehtyi viime tammikuussa. Tyttäreni menettäminen on ollut elämäni kovin koettelemus.”

Lotta Karppi

  • Orvokki Nopola os. Karppi, 101, Tampere

  • Muonituslottana Pirkanmaalla

  • Työura tavaratalon konttoristina, myöhemmin kotiäitinä. Kirjailijoina tunnettujen Sinikka ja Tiina Nopolan äiti.

Voit lukea lisää sota-ajan lottien tarinoita Ilta-Sanomien viikonvaihdelehdestä 4.–6.12.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?