Hanna Hankalasta tuli sota-aikana huippuluokan sähköttäjä - Tampereen seutu - Ilta-Sanomat

Hanna Hankala täyttää ensi vuoden elokuussa sata vuotta.

”Teimme tärkeää työtä isänmaan puolesta”

Lottia kohteliaasti tervehtinyt marsalkka Mannerheim jäi radistilotta Hanna Hankalan mieleen hänen Mikkelin-komennukseltaan.


6.12.2021 7:00

Olin vanhempieni ainoa lapsi. Synnyin elokuussa 1922 täällä Kurun Perkkuussa, ja oli selvää, että jatkan tilan hoitoa.

Opiskelin ensin Tampereen yhteiskoulussa. Keväällä 1939 pääsin keskikoulusta. Elokuussa täytin 17 ja minun piti mennä emäntäkouluun.

Mutta sitten syttyi talvisota. Siitä se lähti.

Olin ensin koelottana, kun kurulaiset miehet kokoontuivat Toikon tilalle odottamaan autoja. Siellä muonitettiin miehiä. Talvisodan aikana kävin Kurun kirkolla vähän ilmavalvonnassa.

Sotien välillä, talvella 1941 lähdin tutun kurulaisen naisen kanssa Ulvilaan sähköttäjä­kurssille. En odottanut sen perusteella mitään, mutta kaikki muuttui kun kesäkuussa 1941 tuli liikekannallepano.

Hanna Hankalan ura sähköttäjänä alkoi kurssituksella Ulvilassa. Hankala kuvassa ylärivissä toisena vasemmalta.

Ennen rintamalle lähtöä joukko sähköttäjiä kokoontui Mikkelissä. Hanna Hankala kuvassa alemmassa rivissä vasemmalla.

Kankaanpäässä meni viikko. Sitten meidät määrättiin Mikkeliin muutamaksi päiväksi odottelemaan.

Mikkelissä nähtiin Mannerheim monta kertaa. Tiedettiin, mihin aikaan hän kulkee kadulla, ja mentiin kadun toiselle puolelle häntä katsomaan. Aina hän tervehti kohteliaasti.

Putikossa, Savonlinnasta itään, oli jo sähkötysasema. Mitäs me kurssin perästä osattiin, mutta kyllä siinä oppi.

Rintamalle lähdettiin Elisenvaaraan heti kun se oli valloitettu takaisin elokuussa 1941. Siellä oli varsinainen ilmavalvontakeskus. Meitä naisia oli ilmavalvonnassa, puhelintyössä, radiosähkötyksessä ja tietysti muonituslottina.

Talven jälkeen lähdettiin Lahdenpohjaan, jossa meni asemasota-aika. Ruoka oli siellä huonoa: paleltuneita perunoita ja pomminkestävää leipää.

Jaoimme kotoa tulleita ruokapaketteja keskenämme. Paitsi yksi alikersantti, jolla oli kahden, kolmen kilon voiköntti. Hän sanoi aina, että otan minäkin tän voinappini, mutta muille hän ei siitä antanut.

Hanna Hankalan albumista löytyy valokuva sodan aikaiselta työpaikalta. Kuvassa todennäköisesti viestijoukkoa johtanut alikersantti.

Syksyllä 1943 meitä lähti kaksi lottaa lisäkoulutukseen Viipuriin. Sitä kesti ainakin kuukauden. Ihan pelkkää tititaataata aamusta iltaan. Se soi aina korvissa, vaikken enää edes muista morseaakkosia.

Harjoituksissa piti vaan tikittää koko ajan, mutta miettiä ei saanut. Jos yhtään jäi miettimään, niin samalla hetkellä putosi kelkasta.

En tiedä miksi, mutta opin hyvin. Normaali sähköttäjä kirjoitti 80 kirjainta minuutissa, mutta minä pääsin yli sadan.

Kuolemajärven Seivästössä avattiin sitten uusi tukikohta. Olimme siellä tykistön kanssa samalla mäellä Suomenlahden rannalla.

Siellä jouduin ensimmäisen kerran vaaraan. Venäjän laivaston tykistökeskitys tuli, kun olin hakemassa kenttäkeittiöstä ruokaa. Yhtäkkiä pamahti. Meitä meni kolme lottaa kuoppaan.

Hanna Hankala nuorena lottana rintamalla.

Kerran yksi lotista pyysi kapteenilta, että ”älkää nyt ampuko, kun ne ampuu niin hirveästi takaisin”. Kapteeni nauroi ja käski meitä kauemmaksi.

Seivästössä meni talvi. Asuimme huterassa lautamökissä, joka oli todella kylmä. Meillä lotilla oli yksi huone. Uuni oli, mutta puut olivat märkiä. Alikersantti heitti uuniin bensaa, että puut syttyisivät.

Meillä oli kolmen viikon välein viikko lomaa. Isäni alkoi olla vuonna 1944 huonossa kunnossa ja pyysin, että pääsisin kotiin 1. kesäkuuta. Sota oli siinä vaiheessa, ettei se onnistunut.

Sitten alkoikin vetäytymisvaihe. Jännitys oli kauhea, kun matkustimme kuorma-auton lavalla ja lähestyimme Viipuria. Onneksi satoi koko ajan vettä, eikä meitä pommitettu.

Hanna Hankala sai sotilasradiosähköttäjän pätevyyden syyskuussa 1943. Sähköttäminen loppui kuitenkin sodan myötä. Enää Hankala ei muista morseaakkosia.

Minut kotiutettiin Kouvolasta. Isä kuoli marraskuussa.

Olin 22 ja nähnyt aika paljon. Olihan siinä seikkailumieltäkin mukana. Elin sitten nuoruutta muutaman vuoden, kävin tansseissakin.

Sitten löysin Ollin, joka tuli tänne isännäksi. Luovuimme karjasta 1970-luvulla. Pellot ovat nyt vuokralla.

Saimme kaksi tytärtä. Etelä-Suomessa asuvia jälkeläisiä on yhteensä yhdeksän. Olli kuoli 12 vuotta sitten.

Hanna Hankala teki elämäntyönsä maatalon emäntänä.

Me naiset teimme tärkeää työtä isänmaan puolesta. Eniten kunnioitan niitä lottia, jotka laittoivat ruumiita.

Radistin homma oli niitä parhaita. Saatiin vähän parempaa päivärahaakin.”

Lotta Lahdenperä

  • Hanna Hankala (o.s. Lahdenperä), 99, Ylöjärvi

  • Radistilottana Kannaksella

  • Työura maatalon emäntänä

Voit lukea lisää sota-ajan lottien tarinoita Ilta-Sanomien viikonvaihdelehdestä 4.–6.12.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?