Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto teki viime viikon torstaina ilmoittamattoman tarkastuksen kotihoidon palveluntuottajan tiloihin Tampereella. Ratsia paljasti palveluntuottajan perusasioissa vakavia asiakasturvallisuutta vaarantavia puutteita.
Avi katsoo asiakasturvallisuuden vaarantuneen. Nyt avi on määrännyt Tampereen kaupungin ottamaan Tammelan ja Tampellan väestövastuualueen kotihoidon omaksi toiminnakseen välittömästi, kuitenkin viimeistään ensi viikon maanantaina.
Tiedotteen mukaan puutteet kotihoidossa ovat jatkuneet vakavina, vaikka toimintaan on puututtu jo aiemmin. Alueen kotihoidosta on tähän mennessä vastannut yksityinen palveluntuottaja. Aluehallintoviraston aktiivinen valvonta asiassa jatkuu.
Aluehallintovirasto määräsi jo syyskuun puolivälissä Tampereen kaupungin turvaamaan välittömästi asiakasturvallisuuden ja palvelujen laadun. Tammelan ja Tampellan alueen kotihoidosta on silti tullut lisää epäkohtailmoituksia.
Kotihoidon asiakaskäynneissä on suuria ongelmia: käyntejä ei ole tehty suunniteltuun aikaan tai ne eivät ole olleet sovitun pituisia. Tiedonkulussa on ollut selviä puutteita, esimerkiksi asiakkaiden palveluntarpeista ei ole ollut kotihoitokäynneillä riittäviä tietoja.
Uudessa tarkistuksessa kävi ilmi, että muun muassa vakituisesta ja ei-vakituisesta henkilöstöstä ei ole ollut saatavilla tarkkoja tietoja, työsopimuksia ei ole tehty eikä lääkehoidon osaamista ole varmistettu. Aluehallintovirasto arvioi käynnin pohjalta, että palveluntuottajalla ei ole kykyä ja mahdollisuutta saada epäkohtia korjattua.
Aluehallintoviraston arvion mukaan kaupungilla on paremmat edellytykset tuottaa laadukasta ja lain mukaista kotihoitoa. Tampereen kaupungilla on käytössään muun muassa toiminnanohjausjärjestelmä. Aluehallintovirasto katsoo, että on vähäisempi asiakasturvallisuusriski siirtää toiminta kaupungin omaksi toiminnaksi kuin jatkaa nykyisellä toimintamallilla.
Aluehallintovirasto korostaa päätöksessään kunnan järjestämis- ja virkavastuuta. Tiedotteen mukaan Tampereen kaupungin toimet eivät ole olleet riittäviä edellisen päätöksen jälkeen.
Kaupunki ei ole riittävästi varmistanut palveluntuottajan kykyä ja edellytyksiä tuottaa turvallista ja laadukasta kotihoidon palvelua lähes 300 asiakkaalle. Myöskään asiakasturvallisuutta vaarantavia puutteita ja epäkohtia ole edelleenkään riittävällä tavalla ennaltaehkäisty tai ratkaistu.