Poliisi epäilee somehaasteen vieneen tytön junan katolle – siellä odotti 25 000 voltin sähköjännite - Tampereen seutu - Ilta-Sanomat

Poliisi epäilee some­haasteen vieneen tytön junan katolle – siellä odotti 25 000 voltin sähköjännite

Yläasteikäinen tyttö loukkaantui hengenvaarallisesti Viinikan ratapihalla. Jännite voi hypätä, vaikka johtoihin ei koskisi.

Junia Viinikan ratapihalla.

3.9. 17:06

Ilmeisesti sosiaalisessa mediassa esitetyn haasteen toteuttaminen päättyi karmealla tavalla viikko sitten perjantaina aamuyöllä Tampereella.

Yläasteikäinen tyttö oli kiivennyt Viinikan ratapihalla junan päälle ja saanut sähköiskuin, kerrotaan Väylävirastosta.

Sisä-Suomen poliisin mukaan uhri loukkaantui hengenvaarallisesti.

Poliisi kertoi saaneensa tutkinnan aikana viitteitä siitä, että luvaton liikkuminen ratapihalla saattoi liittyä sosiaalisessa mediassa olevaan materiaaliin.

Poliisi otsikoi tiedotteensa perjantaina julkaistun tiedotteensa: ”Sisä-Suomen poliisi varoittaa sosiaalisessa mediassa leviävien haasteiden vaaroista”.

Poliisi kehotti suhtautumaan sosiaalisen median materiaaliin harkiten, sillä haasteen toteuttaminen saattaa vaarantaa hengen tai terveyden.

Väyläviraston viestintäpäällikkö Hanna Ackley korostaa, että hengenvaarallisen sähköiskun voi saada, vaikka ei edes koskisi sähköjohtoon.

– Se voi hypätä siitä, Ackley sanoo.

– Valitettavasti näitä sattuu tasaisin väliajoin.

Väylävirasto, VR ja poliisi kampanjoivat rataturvallisuudesta viimeksi joulukuussa.

Kohteena olivat lapset ja nuoret, joiden ymmärrys voi olla vielä heikompi kuin aikuisten, joiden ymmärrystä saattaa vastaavasti sumentaa alkoholi.

”Radan sähköjännite on yli sata kertaa suurempi kuin kodin pistorasiassa, ja se voi hypätä lähellä kulkevaan ihmiseen, vaikka tämä itse ei rataa edes koskettaisi”, kampanjan viestissä painotettiin.

Toinen teema oli radalla liikkuminen, joka on ensinnäkin laitonta, mutta myös hengenvaarallista.

”Junat kulkevat raiteilla äänettömästi ja nopeasti, jopa yli 60 metriä sekunnissa.”

Tiedotteessa todettiin lasten ja nuorten asiattoman liikkumisen radalla lisääntyneen syksyn 2020 aikana eri puolilla Suomea.

Väylävirasto, VR ja poliisi olivat huolissaan koululaisten turvallisuudesta ja toivoivat vanhempien keskustelevan lastensa kanssa radalla liikkumisen vaaroista.

Kampanjan sosiaalisen median tunniste oli #jätäratarauhaan.

Kouluille lähetettiin tietopaketti rataturvallisuudesta.

Esimerkiksi seuraavaa tieto on aivan olennainen eikä todennäköisesti sisälly ainakaan sellaisenaan mihinkään somehaasteeseen.

”Sähköratarakenteissa on hengenvaarallinen 25 000 voltin sähköjännite, joka vastaa yli satakertaisesti kodin pistorasian jännitettä. Ihmisen ei tarvitse koskea ajojohtimeen sähköiskun saadakseen, sillä se voi hypätä lähettyvillä olevaan ihmiseen myös ilman kosketusta”, totesi projektipäällikkö Arto Muukkonen Väylävirastosta kampanjan tiedotusmateriaalissa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?