Poliisi: Sastamalan kuolonkolaria edelsi kahden auton kaahaus ja ohittelu – ”Olivat matkalla Tampereelle autotapahtumaan” - Tampereen seutu - Ilta-Sanomat

Poliisi: Sastamalan kuolon­kolaria edelsi kahden auton kaahaus ja ohittelu – ”Olivat matkalla Tampereelle auto­tapahtumaan”

Poliisin tietojen mukaan ylinopeudella ajamista ja ohittelua tapahtui jo useita kilometrejä ennen onnettomuuspaikkaa.

14.5. 12:06 | Päivitetty 14.5. 15:00

Pirkanmaan Sastamalassa lauantaina 8.5. valtatiellä 11 sattuneesta vakavasta onnettomuudesta on saatu uutta tietoa.

Poliisin tietojen mukaan ylinopeudella ajamista ja ohittelua tapahtui jo useita kilometrejä ennen onnettomuuspaikkaa.

– Molempien autojen kuljettajat tunsivat ennakolta toisensa ja he olivat tiettävästi matkalla Tampereelle autotapahtumaan, jutun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Antti Leppilahti kertoo.

– Meillä ei ole vielä täyttä kuvaa siitä, mikä tähän kovaan ajamiseen on johtanut, hän sanoo.

Sisä-Suomen poliisi on kuullut todistajia, joiden kertoman perusteella on syytä epäillä, että onnettomuutta edelsi ohittaneen auton eli Mercedes-Benzin ja ohitettavan auton eli BMW:n kesken huomattavaa ylinopeudella ajamista ja ohittelua.

– Nopeudesta ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta huomattavan kovaa on ajettu. Ohitteluun käytetyn matkan pituus ja nopeus ovat vielä selvittelyn alla, Leppilahti sanoo.

Hänellä ei ole tietoa siitä, onko vastaavanlaisen rallin ajaminen erityinen ilmiö juuri nyt.

– En ole tässä asiantuntija enkä tiedä, miten usein tällaista tapahtuu. Tutkinnanjohtajalle tapaukset tulevat yksittäisinä, hän kertoo.

Leppilahden mukaan poliisi on jättänyt aiemmin tarkoituksella Mercedes-Benzin ja BMW:n tarkemmat mallitiedot pois pyytäessään havaintoja niiden liikkeistä.

– Teimme tämän siksi, etteivät yksityiskohdat ohjaisi liiaksi havainnon tekijää, hän sanoo.

Onnettomuudessa olivat osallisina kaksi henkilöautoa ja moottoripyörä. Nuoren miehen kuljettama henkilöauto ohitti Porin suunnasta toista autoa ja törmäsi omalla kaistallaan ajaneeseen, vastaantulevan pariskunnan autoon.

Kolarissa osallisina olleisiin autoihin törmäsi vielä pariskunnan auton takaa tullut moottoripyörä, joka ajoi Tampereen suunnasta.

Aiemmin perjantaina kerrottiin, että ohitustilanteessa tapahtunut vakava liikenneonnettomuus on vaatinut neljännen kuolonuhrin.

Valtatiellä 11 ohittajaa vastaan tullutta henkilöautoa ajanut noin 70-vuotias mies kuoli keskiviikkoiltana Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Asiasta kertoi Sisä-Suomen poliisi.

Kaksi onnettomuudessa mukana ollutta henkilöä ovat edelleen sairaalahoidossa. Heistä toinen on ohitustilanteessa vastaan tulleen auton matkustaja ja toinen on ohittaneen auton matkustaja.

Onnettomuuden uhreista kolme kuoli onnettomuuspaikalla. He olivat ohittaneen auton kuljettaja ja yksi matkustaja sekä vastaan tulleen auton perässä moottoripyörällä ajanut keski-ikäinen mies, joka törmäsi kolaroineisiin autoihin.

Kuolinonnettomuus on koskettanut autoharrastajia ympäri Suomen, kertoo IS:n haastattelema autoharrastaja.

– Autoilijat ovat järjestäneet muistotilaisuudenkin, ja käyneet tapahtumapaikalla. Sinne meni pitkä autojono. On pysähdytty ja laitettu muistokynttilöitä, autoharrastaja sanoo.

– Kyllä se on koskettanut, hän jatkaa.

Hän kertoo, että monet autoharrastajat tuomiset kaahailun, eikä sitä katsota hyvällä autopiireissä. Hän haluaa esiintyä jutussa nimettömänä, koska pelkää harrastajapiirien tuomitsevan kommentoinnin.

Poliisi pyytää tapahtumapaikalla olleiden havaintoja kahden tumman henkilöauton (Mercedes-Benz ja BMW) poikkeavasta liikennekäyttäytymisestä lauantaina 8.5.2021 kello 17–18.15 väliseltä ajalta valtatieltä 11 välillä Pori–Kiikoinen, Putaja.

Havainnot voi ilmoittaa Sisä-Suomen poliisilaitoksen vihjesähköpostiin rikosvihjeet.pirkanmaa.sisa-suomi@poliisi.fi.

Kello 13.01: Juttua päivitetty autoharrastajan kommenteilla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?