Kuorma-auton ylös nostettu lava pudotti ratikan ajolinjat maahan jopa 500 metrin matkalta Tampereella - Tampereen seutu - Ilta-Sanomat

Kuorma-auton ylös nostettu lava pudotti ratikan ajolinjat maahan jopa 500 metrin matkalta Tampereella

Ajolinjoja putosi ehkä jopa puolen kilometrin matkalta. Tilanne saataneen korjattua jo tänään.

Onnettomuus tapahtui Kalevan Prisman lähellä.­

8.2. 10:04 | Päivitetty 8.2. 10:36

Kuorma-auton ylös nostettu lava pudotti ratikan ajolinjoja alas ehkä jopa puolen kilometrin matkalta Tampereen Kalevassa maanantaiaamuna. Onnettomuus tapahtui Sammonkadun ja Rieväkadun risteyksessä eli aivan Kalevan Prisman tuntumassa.

Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö uskoo, että vahinko saadaan korjattua maanantain aikana.

– Sain tiedon onnettomuudesta heti kahdeksan jälkeen. Kuorma-auton lava oli tarttunut ajolankaan, jota tuli alas noin 400–500 metrin matkalta, Sirviö kertoo.

– Paikalla on kunnossapitoryhmämme, joka selvittää, miten tilanne saadaan korjattua. Työt ovat alkaneet raivauksella. Uusimme lankoja ja tutkimme, onko esimerkiksi orsia mennyt.

Ajolangat vaurioituivat useiden satojen metrien matkalla.­

Liikenne on kokonaan poikki Sammonkadulla Sarvijaakontien risteyksestä itään. Pelastuslaitos suosittelee myös välttämään liikennettä Sammonkadulta Hervannan valtaväylälle.

Tilanne kestää arviolta ainakin iltapäivään saakka. Autoliikenne palannee Sammonkadulla normaaliksi viimeistään illalla. Ratikan koulutusajoja päästään todennäköisesti jatkamaan taas tiistaina.

Ratikan rakentajille onnettomuus tietää hyvää harjoitusta vastaisuuden varalle. Kaupallinen liikennöinti ratikkalinjoilla käynnistyy elokuussa.

– Tämä on yksi osa raitiotie-elämää. Vahinkoja sattuu, ja tämä tapaus tutkitaan läpikotaisin, Sirviö lupaa.

Sirviön mukaan tavoitteena on vastaavissa tilanteissa varmistaa korvaava liikenne sekä tiedottaminen mahdollisimman hyvin.

Liikenne palautunee normaaliksi iltapäivän mittaan.­

Ratikan rakentajille onnettomuus tietää hyvää harjoitusta vastaisuuden varalle.­

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?