Video: Näin liukuu odotettu Tampereen ratikka – koeajo vie keskustan läpi Pyynikiltä Hervantaan - Tampereen seutu - Ilta-Sanomat

Video: Näin liukuu odotettu Tampereen ratikka – koeajo vie keskustan läpi Pyynikiltä Hervantaan

Testimatkustajat pääsevät kyytiin ensi viikolla. VR:n asiakaskokemuspäällikköä palaute ei pelota.

21.1. 11:44

Nyt ei oteta kantaa Tampereen kaupungin talouden haasteisiin eikä seutuliikenteen suunnittelun järkevyyteen.

Nyt istutaan Pirkanmaan pääkaupungin viime ja tämän vuosikymmenen puhutuimman pelin sisällä. Raitiovaunussa, nääs!

Ollaan muiden tiedotusvälineiden kanssa Sammonaukion pysäkillä Tammelassa, Itsenäisyydenkadun päässä Kalevan risteyksen tuntumassa. Kahdella vaunulla mennään, jotta kaikille on tilaa maskeineen.

Ratikka Sammonaukion pysäkillä.­

Kevyt nytkähdys ja liikkeelle. Eihän tämä äkkiseltään tunnu sen kummemmalta kuin esimerkiksi Helsingissä tai muualla Euroopassa.

Kevätaurinkokin on tullut esiin. Mukavaahan tässä on tuttua ja rakennustyön jälkeen eheytynyttä katukuvaa katsella keskeiseltä paikalta!

Hetkessä ollaankin jo asematunnelissa ja kaarretaan kaupungin ytimeen Hämeenkadulle kohti Hämeensiltaa ja Kauppatoria. Pian Metso-kirjaston jälkeen ollaankin Pyynikin päätepysäkillä.

Ratikan ohjaamosta toiseen vaihtanut Joona Saukkoriipi oli tarkkana maksiminopeuden kanssa.­

Kuski, liikenteenohjaajaksi kouluttautunut Joona Saukkoriipi kävelee 37-metrisen vaunun päästä toiseen ja hetken päästä ratikka kulkeekin jo toiseen suuntaan. Päämääränä Hervanta.

Raiteet kolisevat, mutta meno on mukavan tasaista, rauhallista ja varmaa. Ei ihme, että ihmiset (eivät toki kaikki) rakastavat raitiotieliikennettä.

Pian ratikan rakentajat saavat kuulla mielipiteitä laajemminkin, sillä ensi viikolla VR:n kouluttamien kuskien kyytiin hyppäävät harvat ja valitut testimatkustajat.

 

Pelottaako palaute, VR:n asiakaskokemuspäällikkö Mari Siikonen.

– Ei oikeastaan pelota mikään. Kuten huomaatte, tämä on aika smoothia jo nyt, Siikonen sanoo.

Toiveissa on, että testimatkustajat eivät tyytyisi hymistelemään.

– Jos vaan sieltä löytyisi jotain pieniä asioita, jotka aiheuttavat matkustajassa vaikka epävarmuutta tai herättävät kysymyksiä. Näitä haluamme saada vielä selville, ja niitä pystytään vielä korjaamaan.

VR:n asiakaskokemuspäällikkö Mari Siikonen odottaa kiinnostuneena testimatkustajien palautetta.­

Selvää on se, että palvelun käyttäjillä riittää erilaisia näkökulmia ratikalla kulkemiseen. Kyydin hiomiseen kaikille erityisryhmille pyörätuolilla kulkevista näkövammaisiin on vielä aikaa, sillä virallisesti Tampereen ratikan on määrä aloittaa kaupallinen liikennöinti 9. elokuuta.

Lue lisää: Lähes kaksituhatta haki testimatkustajaksi Tampereen ratikkaan – voittajat saavat kokeilla maksamista ja pysäkiltä vaunuun siirtymistä

Mutta koeajo jatkuu. Hervannan valtaväylän kupeessa on pätkä, jolla Skoda saa päästellä sallittua maksimivauhtiaan eli 70 kilometrin tuntinopeutta. Saukkoriipi on tarkkana: nopeusmittari ei nouse 71:ään!

Näkovammaisten avuksi ratikan lattiaan on asennettu opastelinjoja.­

Ihan päätyyn eli Hervannan hulinaan mediaa ei kuskata. Pohjois-Hervannan pysäkillä Saukkoriipi hyppää taas ohjaamosta toiseen ja aloittaa paluumatkan Tammelaan.

Matka-aika Pyynikiltä Pohjois-Hervantaan oli noin 20 minuuttia. Kiireinen pitää olla, jos ratikka ei menopeliksi kelpaa!

Ratikan rakentaminen on sujunut hyvin – eli aikataulussa ja budjetissa. Pilviäkin on taivaalle tullut, kun hallinto-oikeus hylkäsi Tampereen saaman poikkeusluvan tekosaaren rakentamiseksi Näsijärveen. Ratikan Lielahteen johtavan kakkosvaiheen suunnitelmaan kuuluu kiskojen rakentaminen saarelle.

 

Tuleeko ratikasta torso, Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö?

– Varsinainen keinosaaren vesitäyttölupa on Vaasan hallinto-oikeudessa ja siitä ei ole vielä päätöstä. En sitä vielä pelkää. Näin kaupungin isätkin ennakoivat, ettei asialla pitäisi olla vaikutusta, Sirviö uskoo.

– Luotan siihen, että kaupunki saa tän asian järjestykseen ja pääsemme 2B-osaakin rakentamaan. Kaupungin virkamiehet ovat tehneet tämän eteen hartiavoimin töitä.

Kevätaurinko paistaa vastaan Hallilan risteyksessä.­

Ratikan katosta löytyy tietysti näyttö, josta voi katsoa pysäkit.­

Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö uskoo, että kakkosvaihe toteutuu.­

Sammonkadulla Kalevan kerrostalojen keskellä ratikalla on tilaa kulkea.­

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?