Tampereella tutkittiin, miten karanteenit vaikuttivat lasten ja nuorten koronan sairastamiseen - Tampereen seutu - Ilta-Sanomat

Tampereella tutkittiin, miten karanteenit vaikuttivat lasten ja nuorten koronan sairastamiseen

Vain aniharvalla karanteeniin määrätyllä lapsella ja nuorella on todettu koronavirus.

19.1. 17:38

Tampereen yliopistollisen sairaalan elo–joulukuussa tekemän selvityksen mukaan päiväkotien ja koulujen karanteeneilla ei ole käytännön merkitystä lasten ja nuorten sairastuvuuteen.

Selvityksen mukaan Pirkanmaan sairaanhoitopiirin (PSHP) 0–19-vuotiailla todettiin elo–joulukuussa yhteensä 297 koronatartuntaa. Nuoremman puolikkaan eli 0–9-vuotiailla osuus määrästä oli noin neljännes eli 74 tartuntaa.

Karanteeniin määrätyistä lapsista ja nuorista vain aniharva sai lopulta tartunnan. 99 prosenttia selvisi ilman koronaa eli vain yksi sadasta sai lopulta viruksen. Esimerkiksi työpaikoilla altistuneista koronan on saanut yhdeksän prosenttia.

Karanteenissa oli syksyn aikana 619 päiväkotilasta 32 eri ryhmästä ja 2815 koululaista yli 95 koululuokasta. Päiväkotilapsista viruksen sai kuusi, koululaisista 29.

Onko lasten ja nuorten määrääminen karanteeniin järkevää?

– Selvityksemme on samassa linjassa, mitä THL on joissain tilanteissa esittänyt. On hyvä miettiä, mikä on järkevä käytäntö, Taysin infektio-osaston ylilääkäri Jaana Syrjänen vastaa ja korostaa, että Pirkanmaalla noudatetaan samoja periaatteita karanteenien kanssa kuin muuallakin Suomessa.

– Tätä asiaa voisi olla hyvä miettiä syvällisemmin. Onko esimerkiksi päiväkodeissa tarpeellista tehdä mitään, jos korona todettu vain yhdessä lapsessa?

Samalla Syrjänen muistuttaa kuitenkin uudesta vaarasta, helpommin tarttuvasta koronavariantista.

– Variantin vuoksi tällaisia linjauksia voi olla vaikea saada tässä tilanteessa läpi.

Alle kymmenvuotiaat ovat saaneet tartunnan useimmin (69 prosenttia) kotoa. Kaikki päiväkotien kuusi tartuntaa ovat tulleet aikuisilta.

10–19-vuotiaiden 223 tartunnasta 39 prosenttia on tullut kotoa. Koulusta tulleiden tartuntojen osuus on 12 prosenttia.

Baarien, yksityisjuhlien ja työpaikan osuus tartunnanlähteistä on 11 prosenttia. Joka kymmenes on saanut tartunnan kaveriltaan. Nuorten harrastuksista riskialttein on ollut jääkiekko, jonka tiimellyksessä viisi nuorta on saanut koronan. Muista harrastuksista tartuntoja on tullut vain yksi.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?