Pirkanmaalla todettu 26 uutta koronatartuntaa - Tampereen seutu - Ilta-Sanomat

Pirkanmaalla todettu 26 uutta koronatartuntaa

Tays ilmoitti 26 uudesta tartunnasta. Mahdollisia altistumisia joukkoliikenteessä ja useissa baareissa.

14.1. 10:31

Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) mukaan Pirkanmaan sairaanhoitopiirin (PSHP) alueella todettiin keskiviikkona 26 uutta koronatartuntaa. Tiistaina tartuntoja kerrottiin olleen 28.

Kahden päivän saldo, yhteensä 54, on korkein sitten joulukuun puolivälin. Tuolloin (14.–15. joulukuuta) tartuntoja todettiin yhteensä 62.

Väliin osui lähes kuukauden jakso, jolloin päivittäisten tartuntojen keskiarvo oli vain 11,4.

Tartuntojen määrän nopea kasvu näkyy etenkin seitsemän päivän ilmaantuvuudessa sataa tuhatta asukasta kohden. Ilmaantuvuus on nyt 18,7, kun se oli viime viikolla alimmillaan 11,5.

Fimlab analysoi eilen 906 näytettä, mikä on edelleen normaalia pienempi luku. Positiivisten näytteiden osuus on ollut alkuvuoden aikana 1,70, mikä on lähellä leviämisvaiheen rajaa (2,00).

Lähipäivinä nähdään, kasvaako tartuntojen määrä pysyvämmin vai saadaanko virus jälleen aisoihin.

Tays varoittaa myös mahdollisista altistumistilanteista 1C-bussissa Tampereella ja useissa baareissa Tampereella ja Valkeakoskella.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?