Korona­nyrkki kertoi Pirkan­maan epidemia­tilanteesta - Tampereen seutu - Ilta-Sanomat

Korona­nyrkki kertoi Pirkan­maan epidemia­tilanteesta

Yksi leviämisvaiheen kriteereistä täyttyy jo Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä. Infotilaisuuden seuranta löytyy artikkelin lopusta.

1.12.2020 14:39 | Päivitetty 1.12.2020 15:31

Koronanyrkiksikin kutsuttu Pirkanmaan sairaanhoitopiirin (PSHP) alueellinen pandemiaohjausryhmä kertoi tiistain mediainfossa maakunnan epidemiatilanteesta.

  • Is.fi näytti tilaisuudesta Aamulehden suoran lähetyksen.

Koronaviruksen ilmaantuvuus sataa tuhatta asukasta kohden (67) viittaa jo leviämisvaiheeseen, mutta tähän mennessä julkisuuteen kerrottujen tietojen osalta muut leviämisvaiheen kriteerit eivät ole vielä täyttyneet.

Pirkanmaa on tähän saakka pysynyt kiihtymisvaiheen maakuntana. Mediainfossa on luvassa ainakin tietoja kuluneen viikon jäljitystiedoista eli siitä, kuinka suuri osuus tartuntojen lähteistä on jäänyt hämärän peittoon. Jäljittämisen suhteen leviämisvaiheessa ollaan, jos alle puolet tartunnoista jää selvittämättä.

Ohjausryhmästä tilannetta esittelivät puheenjohtajana toimiva johtajaylilääkäri Juhani Sand sekä infektioyksikön lääkärit Jaana Syrjänen ja Janne Laine.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?