Konduktööri vei naisen oluet ja käski poistua junasta – kosti iskemällä hampaat olkapäähän - Tampereen seutu - Ilta-Sanomat

Konduktööri vei naisen oluet ja käski poistua junasta – kosti iskemällä hampaat olkapäähän

Pureminen alkoi junassa ja jatkui asemalaiturilla Lempäälässä. Mieskonduktööri pääsi pakenemaan naista juoksemalla junaan.

27.11.2020 20:14

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut 26-vuotiaan naisen työtehtäviään suorittaneen konduktöörin pahoinpitelystä. Nainen iski hampaansa mieskonduktöörin olkapäähän uudenvuodenpäivänä 2019 Helsingistä Tampereelle matkalla olleessa junassa.

Nainen tuomittiin 40 päiväsakkoon. Maksettavaa tuli kolmen päivän vapaudenmenetysaika huomioiden 186 euroa.

Pahoinpitelyä edelsi naisen ja junassa olleiden konduktöörien erimielisyys alkoholin nauttimisesta matkan aikana. Naisella ei ollut myöskään matkalippua.

Junassa oli tapahtumahetkellä kaksi konduktööriä, joista toinen oli tavannut naisen matkalippuja tarkastaessaan Toijalan jälkeen. Naisella oli ollut avattu oluttölkki, jonka naispuolinen apulaiskonduktööri otti pois ja kaatoi lavuaariin.

Tämän jälkeen apulaiskonduktööri kysyi matkalippua. Nainen kertoi, ettei sellaista ole, eikä hän rahattomana halua sellaista ostaakaan.

Apulaiskonduktööri kertoi naiselle, että tämän pitää jäädä pois junasta Lempäälässä. Apulaiskonduktööri soitti asiasta miespuoliselle johtavalle konduktöörille ja jäi odottamaan tätä välikköön.

Avunpyyntöön naiskonduktööri päätyi nähtyään naisen silmät. Konduktöörin mukaan naisen pupillit olivat laajentuneet voimakkaasti.

Paikalle tuli miesasiakas, joka neuvoi apulaiskonduktööriä varovaisuuteen. Nainen oli kertonut, että hänellä on pahoinpitelyjä kontollaan ja hän pystyy tarvittaessa tappamaan. Asiakas kertoi naisen lähteneen kulkemaan junan keulaa kohti.

Konduktöörit lähtivät etsimään naista ja löysivät tämän kahden hengen hytistä juomasta olutta. Mieskonduktööri kielsi, otti oluen pois ja pyysi naista poistumaan juuri Lempäälään pysähtyneestä junasta.

Naisen kieltäytyessä mieskonduktööri otti naiselta juomia sisältäneen pussin ja kantoi sen hytistä. Nainen suivaantui ja kertoi, että hänen pitää päästä Tampereelle. Hän ei suostunut poistumaan, jolloin konduktööri kantoi naisen pois hytistä.

Konduktööri nosti naisen alkoholipussukan laiturille ja palasi junaan poistamaan tilanteesta suuttunutta naista. Konduktööri kertoi oikeudessa naisen alkaneen potkia ilmaa ja riehumaan.

Kun konduktööri yritti ottaa naisesta kiinni, tämä kääntyi, puri konduktööriä olkapäästä ja repäisi tämän paidan. Nainen jatkoi puremistaan vielä laiturilla.

Konduktööri pyysi kollegaansa lukitsemaan kaikki muut junan ovet paitsi yhden. Konduktööri rimpuili irti naisen otteesta ja juoksi äkkiä junaan. Naiskonduktööri kertoi kollegansa paidan olleen suikaleina ja olkapään tihkuneen verta.

Tuntomerkkeihin sopiva nainen oli noussut estelyistä huolimatta seuraavaan junaan ja päässyt sillä Tampereelle, jossa vartijat ottivat hänet kiinni.

Mieskonduktööri kuvasi naista pienehköksi, hoikahkoksi ja tummatukkaiseksi.

Pahoinpitelyn seurauksena konduktöörille syntyi oikeaan olkavarteen soikea, vähän verta tihkuva jälki. Puremasta ei roiskunut verta, mutta jäljet näkyivät pitkään. Konduktööri joutui rasvaamaan haavaa ja ottamaan pitkään särkylääkettä.

Nainen myönsi teon.

Oikeus otti rangaistusta mitatessaan huomioon asianomistajalle syntyneen infektioriskin. Toisaalta kyse oli lyhytaikaisesta teosta.

Nainen määrättiin maksamaan konduktöörille 400 euroa vahingonkorvausta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?