Alaikäisten paritukseen liittyvässä törkeässä ihmiskaupassa syytettynä 20-vuotias pariskunta - Tampereen seutu - Ilta-Sanomat

Alaikäisten paritukseen liittyvässä törkeässä ihmiskaupassa syytettynä 20-vuotias pariskunta

Kolmas syytetty saapui Pirkanmaan käräjäoikeuden saliin vasta kun käsittely oli julistettu salaiseksi ja yleisö poistettu paikalta.

Törkeästä ihmiskaupasta syytetty 20-vuotias mies istui oikeussalissa eturivissä lippalakki naamallaan. Toinen syytetty, miehen 20-vuotias puoliso istui takarivissä vasemmalla vierellään avustajansa Minna Pilviö.­

15.10. 14:19

Tampereella ja Turussa tehtiin vuonna 2018 erikoissyyttäjä Leena Koivuniemen näkemyksen mukaan törkeää ihmiskauppaa tai ainakin kyse oli törkeästä parituksesta. Kyseisten rikosten puinti alkoi Pirkanmaan käräjäoikeudessa torstaiaamuna.

Paikalla oikeussalissa oli kolmesta syytetystä kaksi: 20-vuotiaat mies ja nainen. Syytetyt ovat olleet oikeuden tietojen mukaan avopari vuonna 2018. Naisen Facebook-tilin mukaan he ovat edelleen avoliitossa.

Molemmat saapuivat saliin vapaalta jalalta. Rikosten tapahtuessa molemmat olivat juuri tulleet täysikäisiksi.

Kolmas syytetty, 19-vuotias nainen, ei ollut läsnä istunnon alkaessa. IS:n tietojen mukaan hän saapui paikalle sen jälkeen, kun istunto oli julistettu salaiseksi ja yleisö poistettu paikalta.

19-vuotias oli rikosten tapahtuessa vielä alaikäinen.

Paikalla ei näkynyt myöskään kumpaakaan asianomistajaa, jotka olivat rikosten tapahtuessa 15–17-vuotiaita. Asianomistajista vanhemman avustaja tuli paikalle vasta salaiseksi julistamisen jälkeen.

Nuoremman asianomistajan avustaja Jyri Kilpi pyysi oikeuskäsittelyä salaiseksi, koska siinä tulee esille arkaluontoisia, yksityiselämään liittyviä asioita. Oikeuden puheenjohtaja Juha Parmio suostui pyyntöön.

20-vuotiaiden syytettyjen rikosrekisteri on Pirkanmaan käräjäoikeuden papereiden mukaan entuudestaan niukka. Epäillyn törkeän ihmiskaupan aikaan syyskuussa 2018 nainen oli tönäissyt avopuolisoaan rappusissa Tampereella niin, että puoliso oli kaatunut ja menettänyt tajuntansa.

Nainen kiisti vahingoittamistarkoituksen. Oikeudessa molemmat kieltäytyivät tulemasta kuulluiksi, joten olosuhteet jäivät tarkemmin selvittämättä.

Pirkanmaan käräjäoikeus katsoi tönäisyn täyttävän ainoastaan lievän pahoinpitelyn tunnusmerkistön. Oikeus tuomitsi naiselle 12 päiväsakon eli 72 euron rangaistuksen.

Mies syyllistyi puolestaan syyskuussa 2019 asunnossaan Tampereella laittomaan uhkaukseen työtehtäviin tulleita ensihoitajia kohtaan. Mies uhkasi antaa toiselle ensihoitajalle nimeltä mainiten turpaan ja tappaa molemmat.

Lisäksi mies potkaisi toista ensihoitajaa nivusiin ja yritti purra toista.

Oikeus tuomitsi miehen laittomasta uhkauksesta, pahoinpitelystä ja pahoinpitelyn yrityksestä 65 päiväsakkoon. Rangaistus tiesi miehelle 390 euron laskua.

Aiemmin, huhtikuussa 2018 Valkeakoskella, mies oli syyllistynyt väärän henkilötiedon antamiseen. Alaikäisenä tehdystä rikoksesta mies sai 40 päiväsakkoa eli 240 euron laskua.

Rangaistukset ovat huomattavasti kovempia, jos syyte menee läpi. Törkeästä ihmiskaupasta voi saada enimmillään kymmenen vuotta vankeutta.

Lue lisää: Kolmea nuorta syytetään törkeästä ihmiskaupasta Tampereella ja Turussa – uhreina kaksi alaikäistä tyttöä

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?