Leluautoista tuli elämä – Markus on kerännyt 10 000 pienoismallia, mutta haikailee vielä yhtä autoa - Tampereen seutu - Ilta-Sanomat

Markus Ahola ymmärsi jo nuorena, ettei voi ostaa itselleen kaikkia haluamiaan autoja. Niinpä hän ryhtyi keräämään pienoismalleja.­

Leluautoista tuli elämä – Markus on kerännyt 10 000 pienoismallia, mutta haikailee vielä yhtä autoa

Orivedellä on talli on pieniä ihmeitä pullollaan. Neljä ihan oikeaakin klassikkoautoa omistava Markus Ahola ei ole innostunut 2000-luvun kulkupeleistä.


13.10. 10:26

Lähes jokainen 1960-, 1970- ja ehkä vielä 1980-luvullakin lapsuuttaan elänyt pikkupoika muistaa Matchboxit ja Corgit. Niillä mentiin lattialla tai laitettiin hyllyyn kunniapaikalle.

Oikeiden autojen pienoismalleista innostui myös tärkeät lapsuusvuotensa Tampereen Tesomalla asunut Markus Ahola.

– Auto oli mulle se juttu jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Hulluus lähti sieltä, Orivedellä nykyisin asuva Ahola kertoo.

Hulluna moni voikin Aholaa pitää. Harvassa ovat ainakin Suomessa ne, jotka ovat ostaneet sataneliöisen tallin lelujen eli pikkuautojen säilytystilaksi.

Tarkennetaan. Tallissa on viisi ihan oikeaakin ajokunnossa olevaa autoa: Studebaker (vuosimallia 1936), Moskvitsh (1962), Lotus Esprit S3 (1985), Jaguar XJ-S (1994) ja Cadillac Sedan DeVille (1996)

Sadan neliön tallista suurin osa on varattu viidelle oikealle harrasteautolle ja käyttöautona toimivalle vuosimallin 1989 Mercedez-Benzille.­

Ja onhan tallissa myös suuri määrä junien pienoismalleja. Tesomalla radan varressa oli helppo syttyä myös rautateihin.

Leikit loppuivat teini-ikään tullessa. Samalla suhde kulkupeleihin syveni.

– Harrastukseni lanka on ajoneuvojen historia. Eivät pultit ja mutterit, Ahola tiivistää.

Romanttinen liekki syttyi ja lepattaa yhä vahvana. Ahola hahmottaa autojen kautta kulttuuria laajemmin.

– Kyse on siitä, miten automobiili liittyy omaan aikakauteensa ja heijastaa omaa ajankuvaansa.

Aholan talli tarjoaakin melkoisen matkan menneisyyteen, muttei lähihistoriaan. Ahola ei kelpuuta kokoelmiinsa tämän vuosituhannen autoja.

– Katson asiaa oman sukupolveni silmin. Henkilökohtainen näkemykseni on, etteivät autot ole enää autoja vaan pyörillä kulkevia tietokoneita. Minä en miellä nykyautoja enää automobiileiksi.

– Omat jokapäiväiset ajoni ajan edelleen yli 30-vuotiaalla Mersulla, koska se on vielä mielestäni oikea Mersu.

Lincoln Zephyr 1:18-koossa on tarkkaa työtä. Autonavaimetkin roikkuvat kojelaudassa.­

Pienoismallien kirjo Aholan tallissa on monipuolinen. Autoja on ympäri maailmaa, erikokoisia ja eri materiaaleista valmistettuja. Toiset ovat leluja, toiset taas miltei millintarkkoja jäljennöksiä.

Jälkimmäisten kohdalla pitää olla omistajankin tarkkana. Kerran Ahola aivasti pahalla hetkellä esitellessään 1:18-koon Lincoln Zephyriä.

– Siinä on karvamatot lattialla, nahkapenkit ja virta-avain killuu vara-avaimineen lukossa. Kun peräluukuun avaa, sieltä nousee varapyöräkotelo, jonka takana on pieni nahkainen työkalupussi, ja kun sen avaa, niin pöydälle putoaa mittakaavassa olevat työkalut.

– Siinä sitten pääsi aivastus, jonka jälkeen oli kolmatta tuntia lystiä, kun etsittiin niitä työkaluja lattialta kissojen ja koirien kanssa. Ihme kyllä kaikki löytyi.

1:18-suhde tarkoittaa sitä, että pienoismalli on kooltaan kahdeksastoistaosa aidosta. Zephyrin tapauksessa noin 25 senttiä. 18-senttinen jakoavain on siis vain sentin mittainen.

Pisimpään kokoelmaan ovat kuuluneet muutamat pikku-Markuksen aikanaan saamat Matchboxit ja Corgit. Myöhempiin suosikkeihin kuuluvat muun muassa Neuvostoliitossa valmistetut pienoismallit.

Erityisiä ylpeyden aiheita omassa hyllyssä ovat muun muassa brittiläiset Aston Martin Lagonda ja Bentley S1 R Continental Coupé. Amerikkalaisautoista 1930-luvun tyyli on rakasta, mutta myös vuosituhannen lopun Cadillacit saavat Aholan syttymään.

Yhtä Cadillacia kokoelma erityisesti huutaa.

– Olen odottanut pitkään, että 1980-luvulla ja 90-luvun alussa valmistetusta Cadillac Allantesta tehtäisiin pienoismalli. Auto oli kuriositeetti, sillä sen korit tehtiin Italiassa, mutta auto viimeisteltiin USA:ssa.

Tällaisen harvinaisen Saabin Ahola löysi kerran ”rompepäiviltä”.­

Erikoisimmista ja ilahduttavimmista löydöistään Ahola nostaa esiin ”rompepäiviltä” käsiin osuneen Saab 900 Aeron. Pienoismalli on Aholan mukaan erittäin harvinainen – eikä maksanutkaan paljoa.

Rahaa harrastukseen on mennyt. Paljon.

Summista Ahola ei puhu, eikä halua arvioida kokoelmansa rahallista arvoa.

– Tunnearvo on joka tapauksessa huomattavasti suurempi. Jokainen saa laittaa omat rahansa mihin haluaa: joku käy etelänmatkoilla, joku ajaa yötakseilla baarista toiseen, joku ostaa uuden Bemarin tai hybridiauton joka vuosi. Nämä on jokaisen henkilökohtaisia valintoja.

Kovin keräilyinto jäi kymmenisen vuotta sitten. Nyt Ahola lähinnä tekee täydennyksiä, huoltaa kokoelmaansa – ja pyyhkii pölyjä.

– Ajatukseni on, että kokoelma olisi nyt jalostunut sopivaan muotoon ja mittakaavaansa. Tila on kuitenkin nyt äärirajoilla.

– Tavaroita ei koskaan ole liikaa, mutta tilaa on aina liian vähän, Ahola tiivistää useimpia keräilijöitä koskevan ikuisuusongelman.

Ahola esittelee kokoelmaansa muun muassa erilaisilla messuilla, mutta myös oman tallin ovet ovat avoinna kiinnostuneille vieraille.

– Katsoa saa, muttei koskea. Mielelläni kokoelmaani esittelen, mutta mitään kaupallista intressiä minulla ei ole.

Neuvostoliittolaiset pienoismallit kuuluvat Aholan suosikkeihin.­

Yksityisautoilu on nykyään monelle kirosana. Ahola haluaa tuoda keskusteluun oman näkökulmansa.

– Mielestäni pitäisi lopettaa väittely siitä, onko automobiili hyvä vai paha. Sen sijaan pitäisi tunnustaa automobiilin merkitys historiaa muokkaavana laitteena.

– Voidaan väitellä vaikka seuraavat kymmenen vuotta siitä, onko auto ihmiskunnalle hyväksi vai pahaksi. Tosiasia on kuitenkin se, ettei kenties mikään muu ihmisen tekemä laite ei ole muokannut meidän infrastruktuuria kuin auto.

Markus Aholan pienoismallikokoelmasta kertoi aiemmin Aamulehti.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?