Tampereen Haapalinnan taposta epäilty 16-vuotias poika pysyy vangittuna - Tampereen seutu - Ilta-Sanomat

Tampereen Haapalinnan taposta epäilty 16-vuotias poika pysyy vangittuna

Sisä-Suomen poliisi kertoi IS:lle, että teosta myös vangittuna ollut nainen oli päästetty vapaaksi alkuviikosta.

Teon tapahtumapaikka täyttyi heinäkuussa kukista ja kynttilöistä.­

24.7. 15:06

Pirkanmaan käräjäoikeudessa käsiteltiin perjantaina asiaa, jossa Tampereen Haapalinnan taposta epäilty 16-vuotias poika halusi vapaaksi tutkintavankeudesta.

Pirkanmaan käräjäoikeus päätti asian perjantaina kello 14 alkaneessa istunnossa.

Asia käsiteltiin pakkokeino-osastolla. Lopputuloksena on, että epäilty määrättiin edelleen pidettäväksi vangittuna

Vuonna 1979 syntynyt henkilö joutui henkirikoksen uhriksi 4. heinäkuuta. Asunnossa oli paikalla myös 1977 syntynyt mies, joka haavoittui vakavasti.

Ilmeisesti poliisi vastusti pojan vapauttamista?

– Kyllä. Häntä epäillään taposta ja tapon yrityksestä, jutun tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Jari Kinnunen kertoo Ilta-Sanomille.

Teosta myös vangittuna ollut nainen on päästetty vapaaksi aiemmin. Milloin hänet on vapautettu?

– Tämä tapahtui alkuviikosta, Kinnunen sanoo.

Vangittuna oli Ilta-Sanomien tietojen mukaan epäillyn pojan 35-vuotias äiti. Poliisi ei vahvista tätä tietoa.

Kinnusen mukaan tällä hetkellä vain 16-vuotiasta poikaa epäillään taposta.

Poika ja äiti olivat vierailulla uhrin asunnossa.

Epäilty poika mielentilatutkimukseen

Käräjäoikeus päätti lähettää pojan kaksi viikkoa sitten mielentilatutkimukseen kesken esitutkinnan. Tällä hetkellä mielentilatutkimuksiin on jonoa.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan tutkimusta ei ole vielä aloitettu, vaan poika odottaa sinne pääsyä tutkintavankeudessa vankilassa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?