Olavi, 83, sanoo joutuneensa oikeusmurhan uhriksi – sai pysäköintisakon Tampereella, väittää olleensa tapahtuma-aikaan autoineen kotonaan Nurmijärvellä - Tampereen seutu - Ilta-Sanomat

Olavi, 83, sanoo joutuneensa oikeusmurhan uhriksi – sai pysäköintisakon Tampereella, väittää olleensa tapahtuma-aikaan autoineen kotonaan Nurmijärvellä

Olavi Oksasen maksukehotuksesta tekemä oikaisuvaatimus hylättiin.

Pysäköintisakko ei ole koskaan mukava yllätys. Olavi Oksasta se jäi harmittamaan erityisesti, koska hän sanoi, ettei ollut Tampereella päinkään, kun poliisi katsoi hänen autonsa väärin pysäköidyksi Tampereen keskustassa.

14.6.2020 17:13

– Kyllä tämä ihmeelliseltä tuntuu, vähän sellaiselta oikeusmurhan kokeneelta. Siltä että pieni ihminen jää koneiston jalkoihin.

Näin tuumasi Ilta-Sanomille Nurmijärvellä asuva 83-vuotias Olavi Oksanen hämmästystä herättäneestä pysäköintivirhemaksusaagasta, josta kertoi ensimmäisenä Aamulehti.

Oksanen sai keväällä postitse kotiinsa Nurmijärvelle maksukehotuksen pysäköintivirheestä, jossa Oksasen hopeanharmaan Audin väitettiin olleen pysäköitynä liikennesääntöjen vastaisesti Tampereen keskustassa lauantai-iltana 22. helmikuuta kello 20.18.

Oksanen sanoo viettäneensä kyseisen illan visusti kotonaan vaimonsa ja kehitysvammaisen poikansa kanssa eikä ollut lainannut autoaan kenellekään.

– Olen jo 83-vuotias. Nurmijärveltä on aika paljon matkaa Tampereelle. Ei näin vanha mies aja iltapimeällä, enkä muutenkaan käy Tampereella autolla ollenkaan, Oksanen sanoi.

Oksasen vaimolla on kaksi sisarta, jotka asuvat Tampereella. Eivät kuitenkaan sakotuspaikan eli Verkatehtaankadun läheisyydessä.

Virkakoneisto oli kuitenkin järkähtämätön kannassaan, että Oksanen oli kyseisenä lauantai-iltana lähes 150 kilometrin päässä kotoaan. Pysäköintivirhemaksussa oli Oksasen auton rekisterinumero.

Oksanen teki poliisin kirjoittamasta pysäköintivirhemaksusta oikaisuvaatimuksen, jonka Tampereen kaupunki hylkäsi. Todisteeksi ei riittänyt edes Oksasen vaimon vakuutus, että hänen miehensä oli ollut koko illan Nurmijärvellä.

Tampereen kaupunki oli tarkastanut liikenne- ja viestintäviraston tiedoista, että poliisin ilmoittama rekisterinumero täsmäsi Oksasen auton tunnusmerkkeihin.

Oksasta ihmetyttää se, että kotiin tullut lasku oli jo korotettu maksukehotus ensimmäisestä maksamattomasta laskusta.

– Mihinkähän se ensimmäinen lasku on mennyt, kun ei se ole tänne tullut?

Oksanen on sittemmin maksanut 74 euron laskun. Hän voisi halutessaan vielä valittaa hallinto-oikeuteen ja yrittää saada sakon kumottua ja rahat takaisin sitä kautta.

– Ei taida kannattaa viedä asiaa eteenpäin. Poliisi on todennut asian näin, ei kai se enää muutu, Oksanen harmitteli.

Oksanen on pohtinut, ovatko poliisit voineet kirjata sakotettavan auton rekisterinumeron ylös väärin. Hänen läheisensä oli selvittänyt, että Tampereella on rekisteröitynä harmaa Audi, jonka rekisterinumero on muutoin tismalleen sama, mutta Oksasen rekisterinumerossa yhtenä kirjaimena on I ja tässä toisessa Audissa J samalla paikalla.

– Ero kirjainten välillä on niin pieni, että hämärässä voi tulla helposti erehdys. Tai rekisterikilvessä on voinut olla pieni lumi- tai jääpaakku, Oksanen pohtii.

Autoissa oli se ero, että Oksasen Audi on farmarimallinen, rekisterinumeroltaan lähes identtinen Audi urheilumallinen A5 Coupé. Sakotetun auton mallia ei poliisin kirjauksessa ollut.

Jos pysäköintivirhemaksun olisi kirjoittanut Tampereen kaupungin pysäköinninvalvonta, tarkastaja olisi ottanut kuvia virheellisesti pysäköidystä autosta. Poliisi ei valokuvia ota.

Aamulehden mukaan Tampereen kaupungin pysäköinninvalvoja Mikko Rantanen hylkäsi Oksasen oikaisuvaatimuksen sillä perusteella, että lähtökohtaisesti poliisi antaa oikeat tiedot autosta.

– Eli kun pysäköintivirhemaksussa on ajoneuvon rekisteritunnus ja ajoneuvon tiedot, olettama on se, että kyseinen ajoneuvo on siellä ollut, Rantanen sanoo Aamulehdelle.

Samaa sanoi komisario Ismo Rajala Tampereen poliisilaitokselta.

– Rekisterikilpihän siinä se ratkaiseva on, ja sen mukaan kaikki pelaa järjestelmässä, Rajala sanoi Aamulehdelle.

Sekä Rantasen että Rajalan mukaan on vaikea uskoa, että poliisi kirjoittaisi maksumääräykseen sekä rekisterinumeron että ajoneuvon tuntomerkit väärin.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?