Särkänniemen hurja visio: Esikuva Disneylandista, köysiradalla yli kaupungin – kaikki tehdään ilmasto edellä - Tampereen seutu - Ilta-Sanomat

Särkänniemen hurja visio: Esikuva Disneylandista, köysiradalla yli kaupungin – kaikki tehdään ilmasto edellä

Teemahotelliin tulossa ehkä jopa tuhat vuodepaikkaa. Toimitusjohtaja Seppälä: ”Sekin on ilmastoteko, jos saamme pidettyä matkailijat kotimaassa kaukomaille matkustamisen sijaan.”

Havainnekuva Särkänniemeen kaavaillusta alueesta. Suunniteltu hotelli sijaitsee kuvassa huvipuiston alapuolisen Mustalahden päässä.­

12.2.2020 14:39

Tampereella ajatellaan isosti – ellei peräti korkealentoisesti. Niin, että jonain päivänä matkaa tehdään kaupungin yllä köysirataa pitkin.

Köysiradan toinen päätepysäkki olisi Särkänniemi. Toiselle ääripäälle on esitetty useampiakin vaihtoehtoja läheisestä Näsikalliosta alkaen.

Moni pitää ajatuksia suuruudenhulluina. Kaikki eivät.

– Köysirataa puuhataan edelleen vakavasti. Mietimme köysiradan toiseksi pääksi myös kunnianhimoisempia vaihtoehtoja kuten Tampereen tulevaa tapahtuma-areenaa, Särkänniemen huvipuiston toimitusjohtaja Miikka Seppälä kertoo.

Tapahtuma-areenalla Seppälä tarkoittaa Tampereen rautatieaseman viereen kiskojen päälle kohoavaa Kansi-Areenaa. Ensi vuonna valmistuvan monitoimiareenan on määrä isännöidä muun muassa vuonna 2022 pelattavia jääkiekon MM-kisoja.

– Sellaisesta köysiradasta tulisi oikeasti ihan järkyttävän hieno juttu. Pitää kuitenkin muistaa, että kyseessä on useiden vuosien tai vuosikymmenten mittainen hanke. Parissa vuodessa ei kaikkea saada valmiiksi.

Teemahotelli kuvassa vasemmalla. Edessä suunniteltu tapahtumatori, josta kulkisi silta Mustanlahden yli.­

Paljon lähempänä toteutumista on muun muassa Särkänniemeen kaavailtu hotelli, josta aiotaan tehdä Suomen mitassa ainutlaatuinen. Suunnitelman hiominen on kesken ja asemakaavakin vasta luonnosvaiheessa, joten Seppälä ei voi vielä paljastaa yksityiskohtia.

– Kyseessä on Disneyland-tyyppinen, suuren maailman tapaan teemoitettu huvipuisto- tai elämyshotelli, Seppälä kuvailee valtavien uudistusten kohteena olevan Särkänniemen alueen tulevaa keskeistä toimijaa.

Hotellin vetovoimatekijänä toimiva teema on yhä salaisuus. Seppälän mukaan kokonaisuus on toteutettu uusimpien trendien mukaisesti.

– Me ei haluta paljastaa teemoja vielä, osittain siksi, että ne ovat vielä kehitteillä. Esimerkkejä voi kuitenkin hakea Disneyltä tai Universalilta. Kunnianhimomme tavoitetaso on sama.

Hotelliin on Seppälän mukaan tulossa tällä tietoa 250 huonetta ja mahdollisesti jopa tuhat vuodepaikkaa.

– Olemme vieneet Särkänniemen tulevaa kaavaa eteenpäin kaikessa hiljaisuudessa. Tarkoituksena on rakentaa Särkänniemen alueesta Pirkanmaan ja koko Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen matkailukohde, sellainen, jossa matkailija viihtyy kauemminkin kuin vain yön tai kaksi.

Satama-alue jäisi suunnitelmissa hotellin edustalle.­

Särkänniemen on siis määrä olla tulevaisuudessa muutakin kuin huvipuisto, Näsinneula, akvaario, planetaario ja Koiramäen eläinpuisto. Seppälä listaa mukaan muun muassa luontomatkailun, vesistöristeilyt, uudentyyppinen digitekniikaa hyödyntävä virtuaalinen sisähuvipuisto ja monitoimitilaa konserteille.

Kaikki hankkeensa – mahdollinen köysirata mukaan lukien – Särkänniemi aikoo toteuttaa ympäristöystävällisesti. Seppälä puhuu ”ilmastopositiivisesta tiekartasta”, jonka pohjalta alueella tullaan jatkossa toimimaan.

– Olemme jo nyt edelläkävijöitä hiilijalanjäljen pienentämisessä. Vieraamme voivat tulla meille hyvällä omatunnolla. Sekin on ilmastoteko, jos saamme pidettyä matkailijat kotimaassa kaukomaille matkustamisen sijaan.

Ympäristöarvoja korostaa myös huvipuiston lähettyville suunnitteilla oleva Järvikeskus, jonka tavoitteena on tarjota ympärivuotinen paikka järvistä ja luonnosta nauttimiseen. Järvikeskuksen on määrä tarjota monipuolisia aktiviteetteja, tapahtumia, ravintolapalveluita ja muun muassa elämyksiin perustuvaa oppimista.

Särkänniemen uusista hotellisuunnitelmista kertoi ensimmäisenä Aamulehti.

Näkymä hotellin ja Näsinneulan suuntaan idästä, tulevan Järvikeskuksen suunnasta.­

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?