Manse-junan starttiin kaksi viikkoa – vuorot lisääntyvät rajusti, mutta kuinka moni lopulta siirtyy ratista raiteille? - Tampereen seutu - Ilta-Sanomat

Manse-junan starttiin kaksi viikkoa – vuorot lisääntyvät rajusti, mutta kuinka moni lopulta siirtyy ratista raiteille?

Jos M-juna kelpaa asukkaille, vilske Tampereen rautatieasemalla tulee kasvamaan.

Jos M-juna kelpaa asukkaille, vilske Tampereen rautatieasemalla tulee kasvamaan.

Julkaistu: 2.12. 12:40

VR liikennöi Nokia–Tampere-väliä jatkossa 16 kertaa päivässä nykyisen kuuden sijaan.

Alle kaksi viikkoa ja lähijunavuorojen määrä Tampereen seudulla kasvaa uusiin mittoihin. 15. joulukuuta alkaen lähipaikkakunnille kulkee yhteensä peräti 25 uutta vuoroa.

Muutoksen ytimessä on ”Mansen” oma M-juna, täysin uusi lähijuna. M-juna täydentää olemassa olevaa vuorotarjontaa ja liikennöi 16 vuoroa arkipäivässä Nokian ja Toijalan välillä. Nykyisin esimerkiksi Tampereen ja Nokian välillä kulkee arkisin vain kuusi vuoroa.

M-junan vuorot painottuvat aamuun, iltapäivään ja alkuiltaan palvellen erityisesti työ- ja opiskelumatkustamista ja harrastuksiin liikkumista. Kyseessä on joulukuulle 2020 kestävä pilotti, joka on suunniteltu palvelemaan erityisesti arkiliikenteen tarpeita.

Lisäksi Pirkanmaalla liikennöivien kaukojunavuorojen tarjonta paranee ja istumakapasiteetti kasvaa.

Muutoksen taustalla on Pirkanmaan liiton koordinoima Rakastu raiteisiin -kampanja. Lähijunapilotissa ovat mukana myös VR, Tampereen seudun joukkoliikenne (Nysse), Tampere, Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, Akaa, Juupajoki, Lempäälä, Kangasala, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano ja Sastamala.

Nähtäväksi jääkin, kuinka moni lopulta rakastuu raiteisiin eli ilmastoystävällisempään liikennöintimuotoon. Vuorojen suosio ratkaisee, jatketaanko niitä vuoden 2020 jälkeen.

Junissa voi matkustaa VR:n lipuilla tai jos matkaan haluaa yhdistää bussimatkoja, käytössä on myös Nysse+VR -lippu. Helmikuussa Nysse ja VR aloittavat uudenlaisen lippuyhteistyön lähijunissa: myös Nyssen kausiliput tulevat silloin käyttöön lähijunavuoroissa.

M-juna kulkee Nokian ja Toijalan väliä.

M-juna kulkee Nokian ja Toijalan väliä.

Uusista lähijunavuoroista 14 ajaa Tampereen ja Nokian välillä ja 9 Tampereen ja Toijalan välillä ja kaksi Tampereen ja Mänttä-Vilppulan välillä. Uudet vuorot ovat osa VR:n ja liikenne- ja viestintäministeriön vuodelle 2020 sopimaa ostoliikennettä.

Tavoitteena on junailla vuorot vakituisiksi ja monipuolistaa pysyvästi pirkanmaalaisten liikkumisen mahdollisuuksia.

– Pirkanmaan kasvava ja kehittyvä seutu on myös meille merkittävä alue, ja haluamme olla mukana kehittämässä seudun joukkoliikennettä ja tuomassa uusia liikkumisen ratkaisuja arkeen, kertoo VR:n lähiliikennejohtaja Teemu Sipilä.

– Kehitämme entisestään yhteistyötämme Nyssen kanssa, ja ensi vuonna junissa voi matkustaa myös Nyssen kausilipuilla,

Junaliikenteessä on kattava valikoima lipputuotteita satunnaisesti ja säännöllisesti matkustaville. Lähijunassa voi matkustaa esimerkiksi VR:n lähiliikenteen kausi-, kerta- ja sarjalipulla, joita voi ostaa monesta kanavasta.

Pilotin käynnistyessä lähijunaliikenteessä voi Nysse-liikenteen alueella maksaa matkansa Nysse+VR -yhdistelmälipulla, joka on henkilökohtainen 30 vuorokauden lippu.

Lähijunalippujen ostaminen monipuolistuu entisestään 3. helmikuuta 2020, kun VR ja Nysse aloittavat lippuyhteistyön. Sen myötä Nyssen kausilipulla voi matkustaa kaikissa lähijunissa ja kaukojunissa reiteillä Tampere–Nokia, Tampere–Lempäälä ja Tampere–Orivesi, mikäli kausilippu on voimassa näillä vyöhykkeillä.

Nysse-lipuilla matkustettaessa junasta voi vaihtaa myös Nysse-liikenteen busseihin lipun sisältävän vyöhykeoikeuden puitteissa.

– Junaliikenteen käyttömahdollisuudet paranevat kaupunkiseudulla tuntuvasti lisääntyvän tarjonnan myötä. Liityntäpysäköinnin tuntuva lisääminen esimerkiksi Nokian asemalla helpottaa junien saavutettavuutta, sanoo Tampereen seudun joukkoliikennejohtaja Mika Periviita.

Pirkanmaan liitto ja kunnat ovat maankäytön suunnitelmissaan ja hankkeissaan jo vuosia varautuneet lähijunaliikenteen käynnistämiseen.

– Esimerkiksi tuore Maakuntakaava 2040 nojaa liikennejärjestelmäratkaisussaan lähiliikenteen ja raitiotien yhdistelmään. Mikäli lähiliikenne ei olisi lähtenyt liikkeelle, olisi ollut vaarana, että osa kaavan tavoitteista ja siten myös asetetuista ilmastotavoitteista olisi jäänyt toteutumatta. Toivottavasti mahdollisimmat monet rakastuvat raiteisiin, sanoo Pirkanmaan liiton suunnittelujohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys.

Vastaavanlaiset alueellisen junaliikenteen kokeiluhankkeet ovat käynnissä myös Kymenlaaksossa ja Etelä-Pohjanmaalla.

Lisää aiheesta