Teatteripomo eläkkeelle Tampereella – pesti venyi kymmenvuotiseksi - Tampereen seutu - Ilta-Sanomat

Teatteripomo eläkkeelle Tampereella – pesti venyi kymmenvuotiseksi

Reino Bragge aloitti Tampereen Teatterin johtajana vuonna 2010.

Reino Bragge aloitti Tampereen Teatterin johtajana vuonna 2010.

Julkaistu: 20.11. 11:17

Reino Bragge jättää Tampereen Teatterin ensi kesänä.

Vuodesta 2010 Tampereen Teatteria johtanut Reino Bragge jää ensi vuonna eläkkeelle teatterinjohtajan ja toimitusjohtajan tehtävästä.

Teatterin tiedotteen mukaan viimeinen työpäivä on 31. heinäkuuta. Toukokuussa Bragge täyttää 64 vuotta.

Filosofian maisteriksi Tampereen yliopistosta vuonna 1988 valmistuneella Reino Braggella on pitkä ura teatterinjohtajana. Hän aloitti 2010 Tampereen Teatterin teatterinjohtajana ja toimitusjohtajana elokuun alussa 2010. TT-uralle tulee siis mittaa tarkalleen kymmenen vuotta.

Sitä ennen hän toimi Jyväskylän kaupunginteatterin johtajana (2007–2010), Porin Teatterin johtajana (2000–2007), Tampereen Teatterin hallintojohtajana (1999–2000) ja Joensuun kaupunginteatterin johtajana (1996–1999).

Bragge toimii tällä hetkellä myös muun muassa Suomen Teatterinjohtajaliitto ry:n puheenjohtajana, Tampereen Teatterikesä ry:n hallituksen puheenjohtajana ja Pyynikin kesäteatterin hallituksessa.

Lisää aiheesta