Tohtori ratkaisi riidat iäkkään äitinsä kanssa väkivallalla – 17 pahoinpitelyn syitä siivoaminen, poissaolot ja tietokoneen käyttö

Julkaistu:

Tampereen yliopistossa opettajana työskentelevä mies esti äitinsä avunhuudot muun muassa peittämällä hänen kasvonsa tyynyllä.
Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut noin 35-vuotiaan miehen neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen yhteensä 17 pahoinpitelystä. Rikosten uhri oli joka kerralla sama: miehen noin 70-vuotias äiti.

Rikokset tapahtuivat runsaan vuoden aikana vuosina 2017–18. Pahoinpitelyihin syyllistynyt mies on koulutukseltaan tohtori. Hän työskentelee Tampereen yliopistossa opettajana.

Mies pahoinpiteli äitiään aina kotioloissa. Rikoksilla ei ollut ulkopuolisia silminnäkijöitä. Kirjallisina todisteina oikeudessa käytettiin hätäkeskustallenteita ja lääkärinlausuntoa.

Mies kiisti syyllistyneensä rikoksiin. Hänen mukaansa kyse oli joka kerralla hätävarjelusta.

Pahimmillaan mies pahoinpiteli äitiään peräkkäisinä päivinä. Pisimmillään taukoa pahoinpitelyiden välillä oli yli kolme kuukautta.

Teot poikkesivat yleensä hieman toisistaan. Tyypillisessä teossa mies puristi tai väänteli äitiään esimerkiksi ranteista tai käsivarsista. Kerran mies puristi äitiään myös rinnasta. Joskus mies löi, joskus heitti äitinsä sohvalle tai sängylle.

Useissa tapauksissa mies esti äitiään huutamasta apua. Yleensä mies laittoi käden äitinsä suun eteen. Kerran hän esti avunhuudot laittamalla äidin kasvoille tyynyn. Yhdessä tapauksessa mies istui äitinsä rintakehän päällä.

Teoillaan mies aiheutti äidilleen toistuvasti mustelmia. Lisäksi äiti kärsi usein hengitysvaikeuksista. Kerran hän oli jopa lähellä menettää tajuntansa miehen peitettyä hänen suunsa ja nenänsä kädellään.

Mies kertoi oikeudessa useista erimielisyyksistä äitinsä kanssa. Äiti oli miehen mukaan sitä mieltä, että mies viettää liikaa aikaa poissa kotoa. Joku riitatilanteista alkoi miehen mukaan siitä, kun äiti uhkasi katkaista päävirran, koska mies vietti liikaa aikaa tietokoneella.

Joskus äiti saattoi hermostua myös siitä, ettei mies siivoa. Mies kertoi äidin lyöneen häntä joskus vyöllä tai yrittäneen heittää häntä esineillä.

Mies kertoi yrittäneensä estää äitinsä soittoja hätäkeskukseen ottamalla tältä puhelimen pois. Mies kertoi näin yrittäneensä estää äitinsä joutumista vaikeuksiin sosiaalityöntekijöiden kanssa.

Oikeus katsoi miehen toistuvasti rikkoneen äitinsä fyysistä koskemattomuutta ja satuttaneen tätä. Väitteitä hätävarjelusta oikeus ei uskonut.

– On täysin epäuskottavaa, että häntä itseään selvästi heikompi, lähes 70-vuotias äitinsä voisi kohdistaa häneen sellaista fyysistä hyökkäystä, jota vastaan hänen täytyisi puolustautua väkivallalla, oikeus kirjasi ratkaisuunsa.

Vankeusrangaistus tuomittiin ehdollisena, koska miehellä ei ole aiempaa rikosrekisteriä. Äidillä ei ollut asiassa korvausvaatimuksia.

Mies valitti tuomiosta hoviin, mutta ei saanut jatkokäsittelylupaa. Tuomio on näin lainvoimainen.