Teinitytön viimeiset sanat Parkanon metsässä murhatulle: ”Anteeksi, että ollaan tässä tilanteessa”

Julkaistu:

Murhasta syytetty kertoi oikeudessa kohtalokkaasta hetkestä: ”Tein automaattisesti sen, mitä oon tottunut tekemään metsästetyille eläimille”
Uuden vuoden alla Ylöjärvellä kadonneen ja helmikuussa parkanolaisesta metsästä löytyneen 21-vuotiaan miehen viimeiset hetket olivat dramaattiset. Oikeudenkäynti Pirkanmaan käräjäoikeudessa paljasti myös, että tapahtuneesta on kaksi oleellisesti erilaista versiota.

Sisä-Suomen kihlakunnansyyttäjä katsoo 32-vuotiaan ylöjärveläismiehen viiltäneen uhrin kurkun auki lapinleukulla. Syyttäjä vaatii vastaajalle elinkautista vankeusrangaistusta murhasta.

Pohjimmiltaan kyseessä on sana vastaan sana -tilanne. 32-vuotias myöntää syyllistyneensä korkeintaan tappoon, sillä hänen mukaansa kohtalokkaimman viillon teräaseella teki hänen tapahtuma-aikaan 17-vuotias tyttöystävänsää.

32-vuotiaan mukaan tyttö oli ottanut puukon mukaan pimeään metsään. Kun vahvassa humalassa ollut uhri kaatui vatsalleen maahan, tyttö istui uhrin päälle hajareisin ja viilsi tätä puukolla ensin kainalon alle, sitten kaulaan.

Tässä kohtaa 32-vuotias puuttui kertomuksensa mukaan peliin. Mies antoi ymmärtää vain lopettaneensa uhrin kärsimykset.

– Huomasin, että taisi osua pahasti. En halunnut pitkittää ja lopetin niin sanotusti tilanteen, videoyhteyden kautta kuultu syytetty kertoi oikeudelle.

– Otin puukon pois (tytöltä) ja tein automaattisesti sen, mitä olen tottunut tekemään metsästetyille eläimille.

Tytön versio on toinen. Hän kertoi miesystävänsä huomanneen, että hän suuteli uhria aiemmin illalla. Syyttäjä arvelikin, että murhan vaikuttimena toimikin mustasukkaisuus.

– (Vastaaja) antoi minulle puukon ja vaati, että olen lojaali. Menin sitten istumaan (uhrin) päälle, tyttö kertoi ratkaisevista hetkistä.

– Kuiskasin (uhrille) ja pyysin anteeksi, että ollaan tässä tilanteessa.

Tytön mukaan hän ei halunnut satuttaa uhria, mutta oman humalatilansa vuoksi hän saattoi ylös noustessaan vahingossa viiltää uhria kainalon alle. Noustuaan tyttö käveli muutamien metrien päähän ja jäi selin odottamaan 32-vuotiasta.

Pian mies saapuikin ja pariskunta poistui paikalta. Uhri kuoli saman tien lumihankeen.

Vastakkaisista kertomuksista poliisi ja syyttäjä pitävät tytön versiota totuudenmukaisempana. Niinpä tyttöä syytetään veriteon osalta vain pahoinpitelystä.

Syyttäjän mukaan syytetty väkivalta käynnistyi jo aiemmin illalla 32-vuotiaan vuokramökin pihassa. 32-vuotias hakkasi uhriaan ja kuljetti tämän auton takakontissa metsään.

Seuraavana päivänä hän siirsi 35-vuotiaan miehen kanssa ruumiin toiseen paikkaan, hakkasi ruumista kirveellä ja poltti ruumista risukasan päällä useita päiviä. Ruumis löytyi metsästä helmikuussa.

Tyttöä syytetään myös avunannosta hautarauhan rikkomiseen nuorena henkilönä, sillä tämä oli vienyt risuja poltettavaksi ruumiin polttopaikalle.

Osallistumisesta ruumiin hävittämisestä tai rikoksentekijän suojelemisesta ovat syytteessä myös tapahtuma-aikaan 35 ja 67 -vuotiaat miehet.

67-vuotias mies myöntää tuoneensa polttamispaikalle polttoainetta ja sen, että 32-vuotiaan puukko oli hänen autonsa istuimen alla. Häntä syytetään rikoksentekijän suojelemisesta ja avunannosta hautarauhan rikkomiseen, mutta hän kiistää teot. Hänen mukaansa hän ei tiennyt henkirikoksesta.

35-vuotiasta syytetään hautarauhan rikkomisesta ja rikoksentekijän suojelemisesta. Hän on myöntänyt haastehakemuksen mukaan osallistuneensa ruumiin siirtämiseen pääsyytetyn kanssa. Hän kuitenkin kiistää oikeudessa suojelleensa rikoksentekijää hävittämällä pääsyytetyn ja uhrin vaatteita polttamalla, kuten syyttäjä katsoo.

Tytölle ja 67-vuotiaalle miehelle vaaditaan ehdollista vankeutta ja 35-vuotiaalle ehdotonta vankeutta hänen aikaisemman rikollisuutensa takia.