Todisteet yllättivät Valkeakosken murhaepäillyn kuulusteluissa – ”Haluaisin pitää pienen tauon ja keskustella avustajani kanssa”

Julkaistu:

Epäillyt onnistuivat hävittämään ison osan todisteista polttamalla, mutta valvontakameroille he eivät voineet mitään.
Pirkanmaan käräjäoikeudessa alkoi keskiviikkona oikeudenkäynti, jossa käsitellään Valkeakoskella tammikuussa tapahtunutta kaksi ihmishenkeä vaatinutta henkirikosta. Syytettyinä ovat 33- ja 29-vuotiaat miehet.

Kerrostaloasunnossa myöhään perjantai-iltana 18. tammikuuta tapahtunut rikos paljastui, kun sivullinen talon asukas havaitsi savua ja hälytti paikalle palokunnan. Pelastajat löysivät kytevästä ja savuisesta asunnosta kaksi kuollutta miestä, joille oli tehty väkivaltaa. Uhrit olivat 38- ja 29-vuotiaita.

Syytteen mukaan vastaajat murhasivat uhrinsa ja sytyttivät asunnon sen jälkeen palamaan. Miehet poistuivat paikalta 38-vuotiaan uhrin henkilöautolla, jonka he polttivat seuraavana päivänä Akaan Toijalassa. Aiemmin yöllä miehet polttivat vaatteitaan ja muita mahdollisia todisteita ulkopuolisen tuttavansa pihalla. Tuttavansa luota miehet ottivat itselleen uusia vaatteita.

Poliisi sai epäillyt kiinni pian auton polttamisen jälkeen toisen ulkopuolisen tuttavan luota.

Todisteiden polttaminen vaikeutti poliisin tutkintaa. Muu näyttö miehiä vastaan on kuitenkin niin vahvaa, että Sisä-Suomen kihlakunnansyyttäjä päätti viedä tapauksen oikeuteen kahtena murhana.

Miehet kiistävät murhat, sitä edeltäneet törkeät pahoinpitelyt ja lähes kaikki muutkin rikokset. 33-vuotias mies väittää, ettei ole käyttänyt lainkaan väkivaltaa. 29-vuotias myöntää puolustautuneensa hänen kimppuunsa asunnolla puukon kanssa hyökännyttä 38-vuotiasta miestä vastaan.

29-vuotiaan mukaan hän oli alakynnessä, mutta sai puukon haltuunsa ja pisti tällä 38-vuotiasta. Pisto ei kuitenkaan ollut 29-vuotiaan mielestä kuolettava.

Esitutkintamateriaalista selviää, miten 29-vuotias kieltäytyi ensimmäisessä kuulustelussa kommentoimasta lähes kaikkia kysymyksiä. Toisessa kuulustelussa 29-vuotias huomasi kuitenkin, että poliisilla on asiassa niin sanotusti kättä pidempää eli muun muassa valvontakameroiden nauhoja ja muun muassa auton palopaikalle menneiden palomiesten lausuntoja, jotka viittasivat epäiltyjen liittyvän tekoihin.

Palopaikan valvontakamerasta voi tunnistaa 29-vuotiaan miehen ajaneen autoa. Toisen valvontakameran kuva kertoo kahden miehen poistuvan auton palopaikalta samanlaisissa vaatteissa, jotka heillä oli päällä kiinniotettaessa. Kuvan mukaan toinen miehistä ontui. 29-vuotiaalla oli kiinniotettaessa haava akillesjänteessä.

Kun poliisi pian kysyi, miten 29-vuotias oli saanut 38-vuotiaan uhrin auton käyttöön, kuulustelu keskeytyi.

– Haluaisin pitää pienen tauon ja keskustella avustajani kanssa, 29-vuotias sanoi.

Viiden minuutin tauon jälkeen mies päätti vielä jatkaa ”en kommentoi” -linjaansa. Mies pyysi toista viiden minuutin taukoa sen jälkeen, kun hänelle kerrottiin kuulustelukertomuksista, joiden mukaan hän oli tapahtumailtana saapunut 38-vuotiaan asunnolle kolmen muun miehen kanssa.

– Haluan kertoa, mitä tässä asiassa on tapahtunut, 29-vuotias jatkoi kuulustelua tauon jälkeen.

Vaikka epäilty ryhtyikin kertomaan tapahtumista hieman avoimemmin, hän jatkossakin pidättäytyi vastaamasta osaan kysymyksistä. Hän pyysi kuulusteluun taukoa kerran myös myöhemmällä kuulustelukerralla.

Sekä vastaajilla että uhreilla on huumetaustaa. Poliisin ihmetellessä sitä, miten nelikko oli jatkanut yhdessä matkaa murha-asuntoon, vaikka vastaajat olivat pahoinpidelleet uhrejaan jo edellisessä tapaamispaikassa, 29-vuotias kertoi ”meidän maailmasta”.

– Ei siinä ollut mitään ihmeellistä. Meidän maailmassa pikku tappelut ovat ihan arkipäivää eikä niiden jälkeen kanneta kaunaa, kun on sovittu.

Edellisessä tapaamispaikassa toinen uhreista oli hakattu tajuttomaksi.

Oikeudenkäynti Tampereella jatkuu perjantaina.