Ensin löytyi kaksi ruumista, sitten palanut auto – Valkeakosken kaksoismurhan oikeudenkäynti alkoi Tampereella

Julkaistu:

Tammikuisesta henkirikoksesta epäillyt miehet eivät olleet löydettäessä kuulustelukunnossa.
Sisä-Suomen kihlakunnansyyttäjä vaatii 29- ja 33-vuotiaille miehelle elinkautista murhasta. Valkeakoskella tammikuussa tapahtuneessa henkirikoksessa menehtyi vuosina 1980 ja 1989 syntyneet miehet.

Epäilty kaksoismurha paljastui, kun uhrien asumasta kerrostaloasunnosta levisi savun hajua rappukäytävään. Asunnossa kyti tulipalo, mutta ainakin toisella uhreista oli löydettäessä myös ulkoisia vammoja.


Poliisi on kertonut aiemmin epäiltyjen poistuneen asunnosta autolla, joka löytyi seuraavana päivänä poltettuna Akaan Toijalasta. IS:n tietojen mukaan auto kuului toiselle uhrille.

Pian auton löytymisen jälkeen poliisi tavoitti myös epäillyt. Voimakkaasti päihtyneet miehet eivät olleet löydettäessä kuulustelukunnossa.

Miehiä syytetään myös muun muassa tuhotyöstä ja varkaudesta. Vastaajien joukossa on lisäksi kolmas mies, mutta vielä ei ole tiedossa, mistä häntä syytetään.