Virusta viljalti vedessä – Tampereen suunnalla syytä välttää viittä uimarantaa

Julkaistu:

Vesinäyte otettiin 22 uimarannalta. Joka toisesta löytyi norovirusta.
Uimavedet ovat lämmenneet, mutta suin päin ei kannata uimaan rynnätä. Tampereen seudulla norovirusta on löytynyt liikaa yhteensä viideltä eri uimarannalta.

13. toukokuuta otettujen näytteiden perusteella Tampereen ympäristöterveysyksikkö ei suosittele uimista Tahmelan ja Rantaperkiön uimarannoilla. Yhteensä näytteitä otettiin 22 uimarannalta Akaan, Lempäälän, Nokian, Pirkkalan, Tampereen, Valkeakosken ja Vesilahden kuntien alueilla.

Puolessa uimarannoista löytyi norovirusta. Viiden uimarannan kohdalla vesinäytteen viruksen pitoisuus ylitti WHO:n suositukset. Kehotus uimisen välttämiseksi asetettiin Tahmelan ja Rantaperkiön lisäksi Pirkkalan Loukonlahden ja Turrin rannoille ja Lempäälän Lahdenkylän rannalle.

Pyhäjärven uimavesiä haluttiin tutkia tarkemmin Lempäälän norovirusepidemian takia. Viime kesänä Lempäälän Lempoisten uimarannalla käyneitä sairastui vatsatautiin, ja norovirusta on todettu vedessä tänäkin vuonna. Pyhäjärven uimarantojen uimavesiä selvitettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja alueen ympäristöterveysyksikköjen yhteisellä norovirusprojektilla. Näytteet tutkittiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella.

Lempäälän epidemia ja toukokuun 2019 näytteenoton tulokset osoittavat, että Pyhäjärven uimavesissä on paikoin norovirusta. Norovirus ei lisäänny ympäristössä eivätkä eläimet levitä sitä, joten sen löytyminen kertoo aina ihmisperäisestä ulostesaastumisesta. Norovirus voi päästä vesistöön jätevedenpuhdistamon purkuputkista, laivaliikenteestä, laskuojista tai mistä tahansa tilanteesta, jossa ihmisulostetta pääsee veteen. Norovirus säilyy kylmissä vesissä vuosia. Alueen terveydensuojeluviranomaiset seuraavat uimarantojen tilannetta. Alueen terveydensuojeluviranomaiset seuraavat uimarantojen tilannetta. Uimavesituloksista kerrotaan uimarannan infotaululla ja kuntien verkkosivuilla. Jos uimista ei suositella, siitä laitetaan erikseen kyltti uimarannalle.

Norovirusnäytteenotto ei kuulu lakisääteiseen, säännöllisen uimavedenlaadun seurantaan, vaan näytteitä otetaan yleensä, kun on epäily uimavedestä saadusta vatsataudista.

Norovirustartunnan oireet alkavat tyypillisesti yhden, kahden vuorokauden sisällä altistumisesta. Tyypillisiä oireita ovat äkillisesti alkaneet pahoinvointi, oksentelu, vatsakivut sekä ripulointi. Tartunta voi olla myös oireeton. Tartunta leviää sekä suoran kosketuksen että esimerkiksi uimaveden, pintojen tai ravinnon välityksellä virusten kulkeutuessa suun kautta ruoansulatuskanavaan.

Hyvä hygienia, asiallinen wc-käyttäytyminen, roskaamisen välttäminen ja uimisen jälkeinen peseytyminen auttavat vatsatautien ennaltaehkäisyssä. Pelkkä käsien desinfiointi ei korvaa huolellista saippuapesua.

Tampereella levisi kesällä 2014 uimarannoilla vatsatautiepidemia, jonka syyksi varmistui norovirus. Uimarannoilla käyneille tehdyn kyselyn perusteella riskejä vatsataudin saamiselle olivat pään pistäminen veden alle, veden joutuminen suuhun ja märällä rantahiekalla leikkiminen.