Mies ammuskeli Suomi-konepistoolilla Tampereella ja menetti rakkaan harrastuksensa – ”Se on pala Suomen historiaa”

Julkaistu:

Rikos
Erityisen vaarallinen sarjatuliase oli miehen hallussa yli kaksi vuotta.
Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut 57-vuotiaan tamperelaismiehen 50 päiväsakkoon ampuma-aserikoksesta. Mies piti hallussaan Suomi-konepistoolia yli kahden vuoden ajan. Hän myös ammuskeli aseella.

Kihlakunnansyyttäjä vaati miehelle rangaistusta törkeästä ampuma-aserikoksesta lähinnä teon pitkän keston vuoksi. Oikeus katsoi kuitenkin, ettei teko ollut törkeä.

Mies kertoi ostaneensa Suomi-konepistoolin ajattelemattomuuttaan ja koska ase ”on pala Suomen historiaa”. Mies korosti sitä, että hänen isänsä ja enonsa olivat sodan käyneitä miehiä.

Oikeudessa mies sanoi suunnitelleensa aseen tekemistä toimintakelvottomaksi, mutta se unohtui ”erinäisistä syistä”. Mies myönsi käyneensä kerran hiekkakuopalla ampumassa aseella viiden laukauksen verran. Miehen hallusta löytyi aseeseen sopivia patruunoita.

Tapaus paljastui, kun poliisi kävi miehen asunnolla aivan muun asian merkeissä. Aseharrastajaksi paljastunut mies näytti poliisille sekä kaikki luvalliset aseensa että luvattoman Suomi-konepistoolin. Aseitaan mies säilytti turvallisessa asekaapissa.

Mies kertoi oikeudessa katuvansa tekoaan hyvin paljon. Suomi-konepistoolin hallussapidon vuoksi hän menetti ampuma-aselupansa ja joutui lopettamaan rakkaan harrastuksensa. Mies joutui myymään aseensa ja niiden kiikarit huomattavasti ostohintaa halvemmalla, mikä tiesi miehelle merkittäviä taloudellisia tappioita. Miehen mukaan tapaus on vaikuttanut myös hänen työtehtäviinsä.

Suomi-konepistooli oli miehen hallussa helmikuusta 2016 maaliskuulle 2018 saakka. Mitään aikomusta levittää asetta eteenpäin miehellä ei ollut.

Oikeus huomioi rangaistusta mitatessaan miehelle aiheutuneet merkittävät muut seuraukset ja päätyi 50 päiväsakkoon. Sakkosumma kipusi miehen ansioilla 1800 euroon, minkä päälle maksettavaksi tuli myös 80 euron rikosuhrimaksu.