Sara Hildénin lapsuudesta paljastui tragedia – Tampereen rikkain nainen piti ex-miehensä valokuvaa vielä kuolin­vuoteensa vieressä

Julkaistu:

Omalla työllä rikastuneen orpotytön oli pakko panssaroida itsensä. Avioero taiteilijapuolisosta oli kuin kuolema.
Taidemesenaatti Sara Hildén (1905–1993) oli joidenkin tamperelaisten mielestä tyly ja kulmikas nainen.

14-vuotiaana Lempäälästä Tampereelle muuttaneen orpotytön oli pakko panssaroida itsensä.

– Moni meistä tekee erehdyksen ja ajattelee, että jos joku ei puhu tunteistaan, hän on tunteeton, taidehistorioitsija Anna Kortelainen sanoo.

Se voi olla päinvastoin. Tätä mieltä on Hildénin elämäkerran kirjoittanut Kortelainen.

– Tunteet voivat olla niin suuria, ettei niille ole sanoja, hän sanoo.

 

Hän oli erittäin epänarsistinen ihminen eikä kaivannut itselleen huomiota.

Harva tiesi, että omalla muotihuoneellaan rikastunut nainen oli köyhä torpan tyttö Lempäälästä, isä tuntematon.

– Sarasta ei tiedetty mitään. Hän tuli valtakunnan julkisuuteen vasta 60-luvun kuluessa taidemesenaattina. Silloin hän oli jo kypsässä keski-iässä, Anna Kortelainen sanoo.

– Kyllä ihmiselle on aika paljon tapahtunut sitä ennen.


Pitää sanoa mitä tahtoo ja pitää toteuttaa se! Näin Anna Kortelainen kuvailee menestynyttä tahtonaista kirjassaan Hyvä Sara! Sara Hildénin kolme elämää (Gummerus).

Kuin jääkuningatar, joka istuu pyörätuolissa Sara Hildénin museon pihalla. Sellainen oli Kortelaisen ensimmäinen mielikuva Hildénistä.

– Minua ujostuttaisi lähestyä tällaista ihmistä, hän sanoo.

88-vuotiaaksi elänyt liikenainen pysytteli mielellään taustalla. Hän ei juuri antanut haastatteluita. Taidenäyttelyiden avajaisissakin hän ajatteli, ettei ole itse tärkeä, ja kehotti haastattelemaan museonjohtajaa.

Hildén ei pitänyt taidelahjoituksistaan melua.

– Hän antoi vain ruskean kirjekuoren ja häipyi. Hän oli erittäin epänarsistinen ihminen eikä kaivannut itselleen huomiota.

Mesenaatin salaperäinen elämä alkoi raottua kolme vuotta sitten, kun Sara Hildénin säätiö tilasi Anna Kortelaiselta elämäkerran.

– Minua alkoi kiinnostaa, että hänellä oli lapsuus ja nuoruus, mutta hän ei kertonut niistä mitään.

– Se kuulostaa vähän murheelliselta, että mitä siellä on?

 

Hän ei päässyt pakoon. 1918 on monelle ihmiselle tapahtunut sellaisia asioita, joille ei ole sanoja ollenkaan.

Tampereella Anna Kortelainen sai vapaan käyttöoikeuden Hildénin yksityisarkistoon. Se oli hänestä kuin Neiti Etsivän työtä. Hän istui viisi arkipäivää viikossa vanhojen asiakirjojen, kirjeiden ja valokuvien parissa ja selvitti Hildenin taustaa.

– Hänellä oli vuosikausia aikaa panna kaikki saunan pesään, mutta hän varmaan ajatteli, että hänen kuolemansa jälkeen niihin saa perehtyä.

Se oli ihanaa aikaa! Kerran Anna Kortelainen yöpyi hotellihuoneessa hotelli Tammerissa, jossa Hildén vietti lemmenöitä rakastajansa kanssa.

– Tietenkin varasin saman huoneen.

Jatkosodan alussa Sara Hildén oli ilmavalvontalotta. Elämäkerturi kiipesi korkean paikan kammostaan huolimatta Pyynikin näkötorniin.

– Halusin kuvata hänen kokemuksensa. Hänen tehtävänsä oli suojella Tamperetta ilmapommitukselta.


Pian alkoi selvitä, miksi hän oli vaitelias lapsuudestaan. Lempäälän tapahtumat 1918 olivat raakoja. Sara asui isovanhempiensa luona taajamasodan keskellä.

Joukkoteloituspaikka oli lähellä 12-vuotiaan Saran kotitorppaa.

– Hän ei päässyt pakoon. 1918 on monelle ihmiselle tapahtunut sellaisia asioita, joille ei ole sanoja ollenkaan.

– Hän oli ihan turvaton. Hän päätti, että minä pärjään yksin. Ei se väärä taktiikka ollut. Muuten hänelle olisi käynyt tosi huonosti.

Sisällissodan jälkeen Sara Hildén muutti tuttavaperheeseen piikomaan. Raunioina ollut Tampere oli silloin ja koko sotien välisen ajan naisten kaupunki. 60 prosenttia tamperelaisista sai elantonsa tekstiiliteollisuudesta.

– Aina löytyi työpaikka ja alivuokralaishuone jonkun tyttökaverin kanssa. Ei tarvinnut mennä nopeasti naimisiin.

Saralla oli erittäin pitkä ja erittäin hauska nuoruus. Hän pystyi luomaan erittäin hyviä ihmissuhteita.

– Hän oli piikana Särkänniemessä, mikä on hauska ajatus. Hän on uinut samoilta kalliolta, minne 60 vuotta myöhemmin nousi hänen nimikkomuseonsa.

Sara Hildénin taidemuseo avasi ovensa yleisölle helmikuussa 1979 Tampereen Särkänniemessä.


Hildén oli erittäin hyvä bisnesnainen ja sijoitti omaisuutensa fiksusti.

– Hän osti ensimmäiset taideteoksensa 30-luvulla, jolloin hän oli myyjätär. Erittäin hyvällä myyntityöllä hän pystyi nousemaan.

Hän eteni muotiliikkeen myymälänjohtajaksi 1942. Anna Kortelainen uskoo, että jos Sara olisi ollut mies, hänestä olisi tehty toimitusjohtaja tai osakas.

– Häneen nojauduttiin tuotantopuolella ja kaikilla osa-alueilla. Hän oli palkollinen, jota ei nostettu johtoon. Se on ollut hänelle hirveän turhauttavaa.

Ainoa tapa rikastua oli perustaa oma yritys 1952. Silloin vaurastuminen alkoi.


45-vuotiaana Sara Hildén meni ensimmäistä ja viimeistä kertaa naimisiin – ja hänestä tuli äiti.

Mutta lapsi tuli ensin.

Oli vuosi 1945, kun hänen sukulaisensa kuoli keuhkotautiparantolassa. Sitä ennen Sara kirjoitti sukulaisensa sanelusta jäähyväiskirjeen tämän pienelle pojalle, joka oli ollut vuosia sotalapsena Ruotsissa.

– Kun sukulainen kuolee, mitä Sara tekee? Hän hakee oikeuden päätöksen, että hän adoptoi lapsen.

– Tässä näkee, ettei hän ollut itsekäs. Hän oli töksähtävä ja kulmikas, mutta äärimmäisen avulias.

Keväällä 1945 hän sai adoptiopäätöksen. Juhannuksena hän tapasi kuvataiteilija Erik Enrothin, sodan runteleman alkoholistin.

– Vaimo oli vanhempi ja itsevarmempi ja mies oli nuorempi ja taloudellisesti täysin riippuvainen vaimostaan.

Anna Kortelainen ei hyväksy, että kuvataiteilijoiden elämää kuvataan boheemielämänä, jossa juhlitaan. Elämä ei ollut juhlaa.

– Siipiveikot kerääntyivät Erikin ympärille ja halusivat juoda Saran rahoilla. Se oli hirvittävän murheellista.

Saralla ja Erikillä oli diili. Sara antoi rahat elämiseen. Vastineeksi Erik lahjoitti hänelle teoksensa. Muuten maalauksista saadut rahat olisivat menneet viinaan.

Näin säilyi kokoelma, jonka avulla Enroth pystyi seuraamaan omaa kehittymistään.

 

Hän oli piikana Särkänniemessä, mikä on hauska ajatus.

Sara Hildén löysi elämän tarkoituksen kulttuurista. Kirjat olivat hänelle tärkeitä. Hän kirjasi jokaisen omistamansa kirjan avioehtoon.

Hildén lahjoitti kokoelmansa taideteokset säätiölle, joka nimettiin hänen mukaansa. Kokoelma muodostui aluksi suureksi osaksi Hildénin miehen Erik Enrothin varhaiskauden maalauksista vuosilta 1945–1963.

Sara Hildénin säätiön kokoelma on yksi Suomen laajimmista ja merkittävimmistä modernin taiteen kokoelmista.

– Hän oli kiinnostunut siitä, minkä merkityksen taideteos antaa katsojalle.

– Jokaiseen taideteokseen muodostuu omanlaisensa suhde. Hän ei sijoittanut myydäkseen voitolla eteenpäin. Hän arvosti taiteilijoit a paljon.


Vaikka hänen olemuksensa oli ylväs, hänessä oli tiettyä vaatimattomuutta.

Tampereen rikkain nainen eli säästäväisesti. Hän olisi voinut ostaa kartanon, mutta hän asui Tampereen keskustassa 50-luvun kerrostalossa ja teki uskomattomasti töitä.

– Kun hän istui vanhana pyörätuolissa Sara Hildénin taidemuseossa, hän kuuli ohikulkijoiden pohtivan, mahtaako se Sara enää elää. Saraa nauratti.

Erik Enrothia hän rakasti elämänsä loppuun asti. Avioero vuonna 1962 oli ollut Saralle kuin kuolema.

Vielä kuolinvuoteellaan hänellä oli nuoren Erikin valokuva pöydällä.

– Hän pystyi katsomaan kuvaa: siinä on mun Erik sellaisena kuin haluan hänet muistaa. Minusta se on kaunista. Se kertoo, että hän oli antanut anteeksi.

 

Kun hän istui vanhana pyörätuolissa Sara Hildénin taidemuseossa, hän kuuli ohikulkijoiden pohtivan, mahtaako se Sara enää elää.

Loppuvuosinaan Sara Hildén näki elämäntyönsä täyttyvän. Hän halusi lahjoittaa nimeään kantavan taidemuseon kotikaupungilleen. Tampere oli naisten kaupunki. Vaatekauppias Hildénin omaisuus oli tullut naisen lompsasta, naisten työstä.

– Sara muutti omaisuutensa moderniksi taiteeksi ja jätti sen perinnöksi. Hän teki ihmiset onnellisiksi museon avulla.

Ennen kaikkea Sara Hildén uskalsi elää. Hänellä ei ollut elämätöntä elämää.

– Hän uskalsi olla epäsovinnainen ja jopa epämiellyttävä. Onko mitään sen radikaalimpaa naisen elämässä?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt