Meri aaltoilee tummanharmaana, ja sävyltään vain hiukan vaaleammat pilvet roikkuvat alhaalla. Kuvaushetkeä piristää pieni raekuuro. Siinä mielessä päivä ei ole paras mahdollinen kesäravintolan avaamiseen.
Yrittäjät Tuomas Levanto ja Ville Vuorio eivät ole huolissaan. Ravintola Rantamakasiini sijaitsee Merimaskussa, Naantalissa, joka on kuuluisa auringostaan.
Levanto, Vuorio ja kaksi muuta osakasta ostivat pitkään ravintolana toimineen Rantamakasiinin vuosi sitten Naantalin kaupungilta.
Toinen toimintakesä oli tarkoitus aloittaa vastaremontoidussa miljöössä.
– Koronarajoitukset tulivat rempan aikana, ja meille alkoi valjeta, että vappuna ei avata ravintolaa, he kertovat.
Rantamakasiini on toiminut Merimaskussa vuosikausia eri yrittäjien johdolla. Nykyiset omistajat ottivat ravintolan haltuunsa vuosi sitten.
Moni ravintola on siirtynyt myymään ruokaa take awayna. Naantalilaiset yrittäjät veivät ajatuksen vieläkin pidemmälle.
– Tämä on tosi vilkas vesiväylä, joka menee Velkuaan ja Naantaliin. Lisäksi täällä on paljon kesäasukkaita, Levanto pohjustaa.
– Lisäksi paikka on sopivan mittaisen veneretken päässä Turusta, Vuorio lisää.
Syömään ja juomaan tulevien veneilijöiden on ollut jo aiemmin helppo parkkeerata paattinsa Rantamakasiinin pitkään laituriin. Jatkossa heidän ei tarvitse edes nousta veneestään, sillä paikka on jatkossa Suomen ainoa veneiden drive in -ravintola.
– Tunnemme aika hyvin kaikki Suomen satamat, eikä tällaista ole tullut vastaan. Tämä on tiettävästi ensimmäinen, Levanto sanoo.
– Meillä on laiturin päässä puhelinnumero, johon asiakas soittaa ja tekee tilauksen. Täältä menee tarjoilija viemään ruoat ja juomat veneeseen, jonka jälkeen tapahtuu maksu, toivottavasti kortilla, Vuorio kertoo.
Yrittäjien alkuperäinen ajatus oli avata ravintola vappuna. Kun idea uudenlaisesta konseptista syntyi, he päättivät pusertaa remontin valmiiksi jo aiemmin.
Pitkään laituriin mahtuu useampikin asiakas reilulla turvavälillä.
Vaikka korona vei perinteisen liiketoiminnan, se on onneksi tuonut potentiaalisia asiakkaita.
– Tuossa nurkalla on kaupungin vesipiste, josta mökkiläiset saavat hakea juomavettä. Siinä on melkein koko ajan joku ottamassa vettä, Levanto sanoo.
– Kun huhut Uudenmaan sulkemisesta lähtivät liikkeelle, se näkyi täällä heti. Kuulemma vuokramökkien pitkäaikaisvuokraukset kasvoivat saman tien. Tästä on varmaan tulossa vilkas mökki- ja veneilykesä.
Tuuli meinaa tehdä tepposet, kun Ville Vuorio (vas.) ja Tuomas Levanto maistelevat pitsaa laiturilla.
Leuto talvi on kiihdyttänyt liikennettä entisestään.
– Kun ei ole ollut kunnon talvea, ihmiset ovat laskeneet veneet vesille ennätysaikaisin. Kovina talvivuosina viimeiset jäät ovat sulaneet näihin aikoihin. Nyt on ollut jo maaliskuussa veneitä liikkeellä.
Epidemia tulee silti kurittamaan Naantalia kovalla kädellä. Kylpylä on ollut kiinni jo tovin, eikä ole varmuutta, milloin Muumimaailma päästään avaamaan.
– Paikallisten yrittäjien täytyy mukautua ja tarjota palveluita, joita mökkiläiset kaipaavat. Nyt vietetään aikaa mökillä, ja toivottavasti ravintolayrittäjät saavat siitä oman siivunsa, Vuorio miettii.
Rantamakasiini pitää vaikeinakin aikoina kiinni periaatteistaan ja käyttää paikallisia raaka-aineita. Hampurilaissämpylät tulevat tien toiselta puolelta, ja jääkaappi on saatu täyteen paikallisen panimon oluita.
– Saamme heiltä vapuksi meille suunnitellun oluen, jota ei saa kuin täältä, yrittäjät kehaisevat.
Vaikka kyseessä on avajaispäivä, Vuorio ja Levanto uskaltavat valottaa hiukan tuleviakin suunnitelmia. Pohdinnassa on ruoan kotiinkuljetuksen aloittaminen ja viime kesänä kansaa viihdyttäneen livemusiikin tuominen takaisin.
– Tässä voisi olla esiintyjiä terassilla, ja ihmiset istuisivat veneissä syömässä ja juomassa, Levanto sanoo.
Toistaiseksi ruokaa saa vain viikonloppuisin, mutta yrittäjien haaveissa on saada homma pyörimään niin, että ravintolaa voisi pitää auki myös arkisin.
Mutta entä sitten, kun rajoitukset lopulta poistetaan?
– Sitten avataan ravintola saman tien, mutta luulen, että kun tällainen konsepti on luotu, miksei sitä voisi jatkaa. Mökkiläiset voisivat tulla edelleen noutamaan ruoan ja jatkaa sitten matkaa mökille, Levanto sanoo.
– Luulen, että vaikka tilanne muuttuisi, ihmiset ovat silti varuillaan vielä pitkän aikaa, Vuorio miettii.
Ville Vuorio siivoilee remontin jälkiä ravintolan pihalla.
Puhelin on pirissyt mukavaan tahtiin haastattelun aikana, mutta valitettavasti yhtään veneilijää ei ole ilmoittautunut historian ensimmäiseksi veneiden drive in -asiakkaaksi.
Tuuli ei näytä tyyntymisen merkkejä, joten on aika jättää yrittäjät palvelemaan asiakkaita ja viimeistelemään remonttia.
Hiukan myöhemmin puhelin soi.
– Ensimmäinen veneilijä saapui 10 minuuttia sen jälkeen, kun lähditte, Vuorio ilmoittaa.
Rantamakasiinin kesäkausi on siis virallisesti avattu.
Anne Pentti (vas.) ja Vilma Hyvönen tulivat hakemaan tuulta uhmaten lounasta. Tuomas Levanto toimitti ruoat veneeseen.
Historian ensimmäiset vene drive in -asiakkaat valitsivat itselleen pitsan mutta ottivat samalla etätöissä olevalle isännälle mukaan burgerin.