Linja-autoyrittäjä uskoo kriisin keskellä tulevaan, tilauksessa Suomen suurin bussi - Yrittäjä - Ilta-Sanomat

Linja-autoyrittäjä uskoo kriisin keskellä tulevaan, tilauksessa Suomen suurin bussi

Linja-autoyrittäjä Toni Paussu on toiminut alalla vuodesta 1995. Hän pelkää nyt, ettei tilanne normalisoidu kesälläkään tai koko vuonna, sillä risteily- ja lentoturistien tulo on hyvin epävarmaa. Kuvituskuva.

Julkaistu: 22.3. 11:28

Elämää on koronan jälkeenkin, sanoo 25 vuotta alalla toiminut linja-autoyrittäjä.

Helsinkiläinen linja-autoyrittäjä Toni Paussu on jäänyt täysin tyhjän päälle, mutta äänessä on sitä kuuluisaa sisua.

– Tänä vuonna tänne tulee joka tapauksessa Suomen suurin kaksikerroksinen linja-auto.

Auto on vielä tehtaalla Espanjassa. Siinä on 92 paikkaa. Paussu kertoo, että jättibussin polttoaineen kulutus vähenee koon ansiosta on noin 42 prosenttia perinteiseen 50-paikkaiseen bussiin verrattuna.

– Me emme vetäydy investointisuunnitelmasta. Tämän (koronan) jälkeenkin on elämää. Meillä on luja usko tulevaan, Paussu sanoo.

Paussu kertoo, että koronakriisi iski hänen kahteen yrityksiinsä, TEP Tour Serviceen sekä uuteen Jumbo Busiin, jonka aloitus viivästyy koronakriisistä johtuen.

– Yhtään ajoa ei ole tilattuna toistaiseksi toukokuun lopulle asti. Tilausmäärä laski sata prosenttia.

Paussun asiakkaita ovat yritykset. Yritystapahtumien kuljetuksia, firmojen retkiä, virkistymismatkoja, toimistoilta hotelleille, asiakkaiden ajoja lentokentälle.

– Kukaan ei liiku mihinkään.

Epätodellinen olo

Paussu kertoo, että tilanne tuntuu epätodelliselta ja oudolta.

– Se että koko yhteiskunta pysähtyy, kaikki tekeminen lakkaa, ei vain Suomessa vaan koko Euroopassa.

Tilausajopuolella yrittäjillä ei yleensä ole isoja taloudellisia puskureita. Tilausajoliikennöintiä ei voi edes tukea etäpalveluilla tai lahjakorteilla, hän huomauttaa.

– Katseet kääntyvät Suomen valtion ja EKP:n (Euroopan keskuspankki) tukipaketteihin, joilla päästään tilanteesta yli.

Paussu viittaa myös Ranskaan, joka on luvannut 45 miljardin euron apupaketin, ja maan presidenttiin, joka on luvannut käyttää kaikkia keinoja ja tukia yritystoiminnan turvaamiseksi. Hän toivoo samaa myös hallitukselta Suomessa.

Hallitus kertoi perjantaina uusista tukitoimista ja lupasi niitä tarvittaessa lisää.

1990-laman jäljiltä nähtiin, kuinka yrittäjiltä vietiin elämisen edellytykset.

– Jos yrittäjiä alkaa mennä konkurssiin, he eivät voi edes perustaa uutta yritystä (jos velkavastuita on yhä päällä). Luottotietojen menetys kertautuu myös muina ongelmina, kuten vakuutusten saannissa.

Lomautusten ja kaupan pysähtyneisyyden jälkeen ihmisillä ei ole varaa kuluttaa. Tällöin verovipua tulee käyttää kotimaisen kulutuksen nostamiseen.

– Yrittäjät ovat Suomen pystyssä pitävä voima ja heistä on pidettävä huolta.