Minna Landén on toiminut yrittäjänä Espanjassa seitsemän vuoden ajan.
Aluksi hänet toi maahan suomalainen mies, mutta yrittäjähenkinen nainen ei pysynyt pitkään toimettomana.
Hänen Glow Beauty -yrityksellään on toistaiseksi pari toimipistettä Fuengirolassa, ja jatkossa on tarkoitus laajentua myös muualle Espanjaan.
Glow saa jatkuvasti kilpailla asiakkaista. Landénin mukaan parturi-kampaamoita ja kosmetologipalveluita tarjoavia palveluita on pelkästään Fuengirolassa armottoman paljon. Jopa suomalaisia kollegoita on yli kahden käden sormet ylittävä määrä.
Glow on kuitenkin on saanut lukuisia vakiasiakkaita. Suurin ryhmä on 30–60-vuotiaat pohjoismaalaiset naiset, mutta asiakkaissa on myös miehiä ja muita kansallisuuksia.
Asiakkaat käyttävät kauneuspalveluita säännöllisemmin kuin Suomessa. Syynä voi Landénin mukaan olla joko yleisesti halvempi palveluiden hintataso tai yleinen ”kesäsuomalaisuus”.
– Suomessa ihmiset panostavat ulkonäköön erityisen paljon kesäisin. Täällä panostetaan kelien takia jatkuvasti.
Glow’n lisäksi Landénilla on kosmetiikan maahantuontiin keskittyvä yritys ja tuotebrändi Landén Lashes.
Hän myös kouluttaa muita kauneusalasta kiinnostuneita.
Landén kertoo, että yrityksen perustaminen Espanjassa on melko helppoa, mutta byrokratia voi yllättää tietämättömän.
– Avuksi on välttämätöntä hankkia hyvä asiointitoimisto eli gestoria, hän kertoo.
Gestoria hoitaa yrityksen perustamiseen liittyviä toimintoja ja saattaa auttaa myöhemminkin byrokratian vaatimissa kiemuroissa. Gestoria hoitaa muun muassa Glow’n kirjanpidon, jonka on oltava tarkempi kuin Suomessa.
Ilman asiointitoimistoa sääntöviidakossa luoviminen on käytännössä mahdotonta, sillä Espanjassa lupien hankkiminen ei hoidu sähköisesti. Byrokratiaa on Espanjassakin kevennetty viime vuosina, mutta Landénin mukaan se on edelleen jäykkää.
Yksi gestorian tärkeimmistä tehtävistä on licencia de aperturan eli avausluvan hankkiminen. Avausluvan myöntää kunta eli Landénin tapauksessa Fuengirola.
Avausluvan saaminen on operaatio, jossa tarkastetaan, että liiketila soveltuu käyttötarkoitukseen. Lisäksi siitä pitää käydä ilmi yrityksen tekninen suunnitelma ja esimerkiksi esteettömyyteen liittyvät asiat.
Luvan saamisessa voi mennä kuukausia, ja sitä voivat viivästyttää pienetkin vajaavaisuudet selvityksissä.
– Espanja ei ole aina yrittäjähenkinen maa. Esimerkiksi yritystukia täällä ei saa, ja yrityksen aloittaminen tulee jo siksikin kalliimmaksi. Pelkkään byrokratiaan minulta kului 10 000 euroa. Minä onneksi sain avausluvan melko nopeasti jo parissa kuukaudessa.
Byrokratian lisäksi yrittäjän voi yllättää se, että työntekijällä on Espanjassa vahvat oikeudet.
Työntekijöille maksetaan historiallisista syistä vuoden aikana 14 kuukauden palkka. Palkkataso olisi periaatteessa Suomea matalampi, mutta Glow’ssa työntekijät saavat lähes Suomen tasoista palkkaa.
– Haluan että työntekijöillä on hyvä olla eli vahvat oikeudet eivät haittaa lainkaan. Tiimin yhteishenki näkyy sitten laadussa.
Minna Landenin Glow Beauty pyrkii laajenemaan. Asiakaskunta koostuu pääasiassa pohjoismaalaisista asiakkaista.
Myöskään verotus ei ole paratiisitasoa. Arvonlisävero on kauneudenhoitoalalla 21 prosenttia, yrittäjän tulovero 20 prosenttia ja työnantajamaksut 37 prosenttia työntekijän palkasta. Verot ja maksut ovat kaikkiaan siis Suomen luokkaa, työnantajamaksut jopa korkeampia.
Kauneudenhoitoalan kiinteät kulut ovat lähes Suomen tasolla, mutta myytävän palvelun hintataso matalampi. Käteen jää siis samasta työstä vähemmän.
– Tietysti eläminen täällä on halvempaa minullekin, eli se tasaa. Ja onhan täällä muutenkin mahtavaa, elämä on täällä, tässä ja nyt. Se näkyy myös kauneusvalinnoissa, asiakkaat ovat ehkä rohkeampia kokeiluihin kuin Suomessa.
Säännöt rajoittavat Espanjassa kosmetologin työtä. Landén nostaa esimerkiksi sen, että Espanjassa ihon saa läpäistä vain luvan kanssa.
Vain lääkäri saa lisätä Espanjassa täyteaineita tai tarjota injektiohoitoja.
Ihoa läpäiseviin hoitoihin kuten mikroneulaukseen tai HIFU-kasvojenkohotukseen tulee olla erikseen luvat.
Landénilla lupa on, sillä hänellä on Medicina Estética -titteli.
Kaikista byrokraattisista kiekuroista huolimatta boheemiksi tunnustautuva Landén viihtyy Espanjassa, eikä haikaile takaisin Suomeen.
Ihanimpina asiana hän pitää säätä, lämpöä ja ihmisiä.
– En olisi täällä, ellen nauttisi! Mutta ei täällä Espanjassa mitään veroja kierretä, vaan päin vastoin maksetaan niitä enemmän.
Taloussanomat kertoo juttusarjassaan espanjansuomalaisista yrittäjistä.