Vaatekauppoja kaatuu, mutta Halonen on ja pysyy – ”Toiset moittivat, että olemme uudistuneet liikaakin”

Julkaistu:

Toimitusjohtaja Pekka Halonen suree suomalaisen vaatekaupan alasajoa. Hän on onnistunut pitämään siskonsa Liisan kanssa Halosen vaatekauppaketjun hengissä.
Pukeva, Vaatehuone, Anttila. Ajatar ja Seppälä. Nykyisten keski-ikäisten lapsuuden ja nuoruuden tutut vaatemyymälät ovat kaatuneet vuosikymmenten saatossa yksi toisensa jälkeen, mutta yksi on ja pysyy.

Halonen.

Huhtikuussa ketju avasi upouuden myymälän kauppakeskus Jumboon Vantaalle, Anttilan tyhjiin tiloihin. Myymälöitä on hiljan avattu myös Helsingin Rediin ja Vaasan Espeniin.

Väkeä on palkattu laajennusten takia 30 henkeä, mikä nosti henkilöstön määrän 350:een kokoaikaisiksi muutettuina työntekijöinä. Liikevaihto on pyörinyt viime vuodet 60 miljoonan euron tuntumassa.

Miten Halonen on yhä pystyssä?

– Suomen kokoisessa maassa tarvitaan tiettyä volyymia, että pärjää kansainvälisiä ketjuja vastaan. Kasvu ei ole itseisarvo, mutta kun hyviä kauppapaikkoja on tullut tarjolle, olemme ottaneet ne, kertoo toimitusjohtaja Pekka Halonen Taloussanomien haastattelussa.

– Olemme selkeästi kasvuhakuinen yhtiö. Jos tällä alalla meinaa pärjätä, pitää olla kokoa. Nyt olemme siinä luokassa, että pystymme toimimaan ketjumaisena ja myymään sekä kansainvälisiä brändejä että omia private labeleitamme.

Halonen sanoo, että alalla pitää seurata todella tarkkaan, mitä asiakkaat haluavat ja muuttaa toimintaa ja tarjontaa sen mukaisesti. Nykyään miehet esimerkiksi pukeutuvat töissä aiempaa vapaammin, joten Halonen on laajentanut miesten vapaa-ajan vaatteiden tarjontaansa.

Nuorten miesten suosimia brändejä on aiempaa enemmän. Pekka Halosen mukaan miestenvaatteiden myynti kasvaakin heillä nopeammin kuin naisten. Myös varsinkin miesten jalkineiden kauppa on kasvanut hyvin.

Halonen myöntää, että brändillä on monien mielissä vanhahtava kuva.

– Toiset jopa taas moittivat, että olemme uudistuneet liikaakin. Ja onhan meillä noita räiskyviä ja humoristisempiakin mainoskampanjoitakin ollut. Haluamme silti mieluummin pitää melko hillittyä linjaa markkinoinnissa.


Asiakkaiden kuuntelua on myös verkkokauppa, jonka Halonen avasi pari vuotta sitten. Se on Pekka Halosen mukaan lähtenyt hyvin liikkeelle. Kasvua on 120 prosenttia edellisestä tilivuodesta.

Verkkokauppa on rakennettu valmiille Magento-alustalle, ja verkkokaupan toimitukset lähtevät suoraan myymälöistä.

– Se on kustannustehokasta ja asiakasystävällistä. Suuri osa asiakkaista hakee ostamansa vaatteet myymälöistä, vaihtaa tai palauttaa ne tai ostaa lisää.

Halosen mukaan malli auttaa myös jonkin verran ongelmaan, joka liittyy vaatteiden suureen palautusprosenttiin. Halosella prosentit ovat melko pieniä.

– Olen kuullut aivan järkyttävän suurista palautusprosenteista, 50–60:sta, jopa 80 prosentista, eräässäkin yhtiössä Saksassa.

Mieluummin Redissä kuin Triplassa

Pekka Halonen puolustaa Rediä, vaikka jakaa ajatukset paikan keskeneräisyydestä ja tietyistä haasteista. Ajatuksen siitä, että Halosella on ehkä kokoa ja varaa odotella Redissä asiakkaiden saapumista joskus tulevaisuudessa, hän torppaa heti.

– Ei noin voi ajatella. Ei kukaan voi. Kaikkien myyntipisteiden pitäisi aina kannattaa. Tietty sisäänmenovaihe voidaan silti ottaa huomioon. Siellä nyt olemme, Triplaan emme mene. Redi on kuitenkin parempi, sinne on esimerkiksi paremmat autoyhteydet ja parkkitilat kuin Triplassa.

Miltä talousluvut sitten näyttävät?

Haloselle on kertynyt liiketappiota 1,8–3,9 miljoonan euron välillä vuosina 2015–2018. Yhtiön velkaantumisaste on tappiovuosista huolimatta silti vähintäänkin tyydyttävä (net gearing -suhde 0,9 ja suhteellinen velkaantuneisuusaste 50,1).

Tappioiden syy on Halosen mukaan se, että rahat on pantu investointeihin, eli myymälöihin, laajennuksiin ja verkkokauppaan. Sitä, kääntyykö tulos plussalle jo tänä vuonna, hän ei lähde ennustamaan.

Halonen odottaa, että liikevaihto nousee tänä vuonna. Nousua on ollut lähes 10 prosenttia kuluvana tilivuonna.

– Voittoa pitää tulla. Mahdollisimman nopeasti. Kaikki sapluunat ovat nyt kunnossa sitä varten.

Halonen meni Haloselle töihin

Halosten suku on Karjalasta, Viipurin läheltä. Pekka Halonen luotsaa kauppahuonetta yhdessä siskonsa Liisa Halosen kanssa. Hän on yhtiön hallituksen puheenjohtaja.

Halonen puhuu hiljaa ja hiukan varautuneesti. Haastattelutilanne jäädyttänee karjalaisuutta. Kun häneltä kysyy sisarusten työnjaosta ja luonteista, hän jättää mieluummin luonnehdinnat tekemättä liian henkilökohtaisina.

Halosen tuntevat kuvaavat häntä työlle omistautuneeksi vaatekauppiaaksi, joka seuraa tarkkaan muotia, tuntee tuotannon materiaaleista alkaen ja osaa olla tiukkakin neuvottelija.


Työstä ja alasta puhuminen sytyttävät vaatekauppiaan silti pikkuhiljaa.

– Kyllä minusta se karjalainenkin löytyy. Ja kotkalaisuutta ja siitä kumpuavaa asennetta taitaa olla aika paljonkin.

Halonen kertoo kasvaneensa perheyrittäjyyteen, eikä ole koskaan ajatellut tekevänsä muuta.

– Ala on muuttunut valtavasti. Suurin muutos on, että suomalaisia kauppoja ja vaatetuotantoa oli ennen aivan toisessa mittaluokassa. Se on surullinen muutos.

Veljekset Halonen

  • Veljekset Halonen Oy perustettiin vuonna 1932. Ensimmäinen myymälä perustettiin Ensoon (nykyinen Svetogorsk), josta talvisodan jälkeen perhe siirtyi Kotkaan. 1980-luvulla pääkonttori siirtyi Helsinkiin. Myymälöitä on 23.
  • Halosen sisaryhtiönä on kuopiolainen rautakauppa- ja tavarataloketju Oy Carlson, joka laajeni viime ja tänä vuonna myös Rediin ja Jumboon, Halosen vaatemyymälöiden yhteyteen.
  • Carlsonin liikevaihto on jonkin laskenut viime vuosina. Viime vuonna se nousi 62 miljoonaan euroon. Myös liiketulos kääntyi plussalle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näillä aloilla on Suomen surkeimmat ansiot – lisineenkin jopa alle 1 800 euroa/kk

    2. 2

      Jan Hurrin kommentti: Valtion tuottoisan omaisuuden myyminen on muutakin kuin hölmöä

    3. 3

      Helsingin anonyymit leipäjonot muuttuvat, jatkossa kävijät rekisteriin – Syy: Hyvätuloiset ammattijonottajat

    4. 4

      Bensan hinta noussut jo lähelle kaikkien aikojen haamurajaa – ST1-johtaja kertoo, miten Saudi-Arabian tilanne näkyy tankilla

    5. 5

      Siirtohintojen nousu ei Tolvasia pelota: Omaa sähköä 1 500 eurolla reilussa vuodessa

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Diesel menetti tukensa, maksajina kuljetusala ja syrjäkylien autoilijat – Professori: ”Siinä mielessä ympäristöteko, että hinta nousee”

    8. 8

      Google-diili työllistää 200 tuulipuiston rakentajaa – myös Haminaan palkataan lisää väkeä

    9. 9

      Sukulaiset kärkkyivät puolen miljoonan euron perintöä – terävä vanhus jätti heidät nuolemaan näppejään

    10. 10

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näillä aloilla on Suomen surkeimmat ansiot – lisineenkin jopa alle 1 800 euroa/kk

    2. 2

      Jan Hurrin kommentti: Valtion tuottoisan omaisuuden myyminen on muutakin kuin hölmöä

    3. 3

      Helsingin anonyymit leipäjonot muuttuvat, jatkossa kävijät rekisteriin – Syy: Hyvätuloiset ammattijonottajat

    4. 4

      Bensan hinta noussut jo lähelle kaikkien aikojen haamurajaa – ST1-johtaja kertoo, miten Saudi-Arabian tilanne näkyy tankilla

    5. 5

      Kiukku sähkön siirtohinnoista jatkuu: ”Onko kaikki kivet käännetty?” – Nyt puhuvat Carunaakin kalliimmat sähköyhtiöt

    6. 6

      Siirtohintojen nousu ei Tolvasia pelota: Omaa sähköä 1 500 eurolla reilussa vuodessa

    7. 7

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    8. 8

      Google-diili työllistää 200 tuulipuiston rakentajaa – myös Haminaan palkataan lisää väkeä

    9. 9

      USA:n keskuspankki jatkaa markkinoiden rauhoittelua rahaa pumppaamalla

    10. 10

      Monet energiayhtiöt hilaavat nyt hintoja ylöspäin – katso vertailu: täällä maksat sähkönsiirrosta eniten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukulaiset kärkkyivät puolen miljoonan euron perintöä – terävä vanhus jätti heidät nuolemaan näppejään

    2. 2

      Näin paljon suomalaisilla on rahaa tilillään – ekonomisti kertoo, mikä on järkevä määrä

    3. 3

      Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

    4. 4

      Osuuspankin asiakaspalvelu meni tukkoon – asiakkaat ihmettelivät pankin lähettämää tekstiviestiä

    5. 5

      Näillä aloilla on Suomen surkeimmat ansiot – lisineenkin jopa alle 1 800 euroa/kk

    6. 6

      Maksamisen muutos yllätti OP:n asiakkaat – Tertulta meni kerralla lukkoon koko perheen tilit

    7. 7

      Kohua herättänyt sähköyhtiö Caruna nostaa jälleen siirtomaksua – Omakotiliitto parahti: ”Pöyristyttävää”

    8. 8

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    9. 9

      Yksinhuoltajan lompakko lihoo, keskituloinen perhe kaivaa kuvetta – katso tästä budjettiehdotuksen voittajat ja häviäjät

    10. 10

      Autoalan yrittäjä lähti koeajolle ja ”hakemaan rahoja” – runneltu Mersu löytyi viikon päästä, takakontissa inhottava yllätys

    11. Näytä lisää