Grilliyrittäjä rekisteröi oululaisen perinnemätön nimen – iiläinen yrittäjä sai tylyn kirjeen asianajajalta

Julkaistu:

Ranskalaisesta automerkistä nimensä saaneiden Renun ja Rellun erottaa toisistaan ainakin leivästä. Renu kasataan vuokaleivän väliin. Rellussa käytetään ranskanleipää.
Perinteinen oululainen grillieväs on maistunut Pentti Taskilalle 1970-luvulta lähtien. Ennen sitä sai Hintan kopilta, nyt vain Ylä-Haapalehdosta Lehtogrilliltä, sillä yrittäjä Tarja Ainassaari rekisteröi Renun omaksi tavaramerkikseen vuonna 2004.

– Hyvä eväs, monipuolinen ja täyttävä. Edelleen sitä pitää saada silloin tällöin, Taskila myhäilee Lehtogrillin terassilla Renua haukatessaan.

Ylä-Haapalehdosta Renua saa kolmena eri versiona. Perusannoksen eli Renun saa 7,20 eurolla, Tupla-Renun 13,50 eurolla ja Grillit huurussa -televisiosarjaa varten kehitellyt modernin version 7,90 eurolla.

Renun nimen rekisteröiminen vain omaan käyttöön oli Ainassaaren mielestä järkevä teko.

– Huomasimme, että se on tuote, joka kannattaa suojata. Kilpailijat voivat tarjota samantyyppistä tuotetta, mutta eivät samalla nimellä, pitkän linjan grilliyrittäjä perustelee päätöstä.

Renun vetovoiman Ainassaari huomasi vuonna 2004 avatessaan grillin Kaakkuriin.

– Otimme Renun tuolloin valikoimaan asiakkaiden pyynnöstä. Sitä ei ollut moneen vuoteen saanut mistään Oulussa. Heti avajaispäivänä grillille oli pitkä autojono, kun kaikki halusivat syödä Renua, hän muistelee yllättävää tapahtumaa.


Renu syntyi alun perin nälkäisten nuorten miesten tarpeisiin 1970-luvun lopulla, kun Pentti Taskila oli nuori. Hän arvelee, että tuotteen kehitteli Hintan kopin Maire.

– Kopilla kävi poikajoukko vanhalla Renaultilla eli Renulla. He pyysivät Mairelta Renun erikoista. Kun sellaista ei ollut, he kehittivät annoksen itse. He luettelivat Mairelle ainekset ja Maire valmisti pojille kuvailun mukaisen annoksen, Taskila kertaa Renun syntytarinaa.

Alkuperäisessä Renussa oli 1 jauhelihapihvi, 2 lauantaimakkarasiivua, 1 paistettu kananmuna sekä asianmukaiset mausteet. Sinapin, ketsupin ja kurkkusalaatin lisäksi väliin sai pyydettäessä sipulia. Koko komeus pakattiin Mairen itse leipoman vaalean vuokaleivän väliin.

– Maire leipoi vuokaleivät itse omalla reseptillään. Leivät leikattiin pitkittäin, joten annoksesta tuli suuri. Hintaa taisi olla 4,50 markkaa. Kyllä sillä nälkä lähti, Taskila naurahtaa.

Mairen valmistamassa Renussa käytettiin lauantaimakkaraa ohuina siivuina.

– Maire oli kuuluista säästäväisyydestään, joten makkara ja leipä oli leikattu ohuiksi siivuiksi nykyisiin verrattuna, Taskila muistelee.

Kun Maire myi Hintan kopin seuraavalle sukupolvelle, Renun tarjoilu jatkui. Poikien kauppaneuvokseksi nimittämä Maire siirtyi Välivainion Shellille grilliyrittäjäksi. Myöhemmin Mairen ruokia sai nauttia Oulun Keskus-Auton yhteydessä sijainneessa lounasruokalassa Paulaharjuntiellä.

– Renu oli Mairen menussa sielläkin ja lounasruokalassa tarjoiltiin Renua myös muusilla, Taskila tietää.

Ainassaaren suunnitelmissa on tarjoilla Renua tulevinakin vuosina. Perinteisen annoksen rinnalle kehitellään uusia versioita. Lehtogrilli siirtyy ensi keväänä uuteen aikakauteen, kun nykyisen rakennuksen taakse valmistuu uusi.

– Nykyinen grilli toimii vain luukusta. Uuteen rakennukseen tulee amerikkalaistyylinen diner ja autokaista. Kaikki perinteiset grillituotteen pysyvät listalla. Makkaratuotteilla pärjää kilpailussa. Kotimaiset ja kansainväliset hampurilaisravintolaketjut eivät tarjoa makkaraa, meiltä sitä saa joka muodossa, Ainassaari toteaa.

Iissä ja Oulun Kirkkokankaalla grilliyrittäjänä toimiva Jouni Leppänen on myynyt Renua grilleissään vuosia. Iin Haminan grillikioskin listalla sitä on ollut myös aiemmilla omistajilla. Hän arvelee, että Iissä Renua on myyty yli kahdenkymmenen vuoden ajan.


Viime keväänä Leppänen joutui vaihtamaan tuotteen nimen. Hän avasi Janskun grillin ja kioskin Kirkkokankaalle tammikuussa ja maaliskuussa posti toi kirjeen, jossa Renun nimen käyttö kiellettiin.

– Asianajajalta tuli kirje, jossa sanottiin, että Renu on rekisteröity tuotemerkki, jota ei saa käyttää. Aikaisemmin en tiennyt tästä mitään. Nimi päätettiin muuttaa heti, eihän siitä kannattanut ruveta kinastelemaan, Leppänen sanoo.

Leppänen pyysi grillinsä asiakkailta nimiehdotuksia ja nyt listalla on Rellu.

– Ihan hyvä nimi sekin on. Se viittaa samaan automerkkiin. Mielelläni olisin silti pitänyt vanhan nimen. Ihmetyttää vain, että joku on rekisteröinyt vanhan nimen, jota ei ole edes itse keksinyt ja annoksenkin on joku muu kehitellyt, Leppänen huomauttaa.


Iissä ja Kirkkokankaalla Rellu tehdään ranskanleipään. Väliin saa 3 jauhelihapihviä, 3 siivua berliininmakkaraa, 2 kananmunaa, salaattia, majoneesia ja mausteita. Perinteisen Rellun rinnalle on kehitetty kebabilla höystetty versio. Hintaa molemmilla annoksilla on 11,90 euroa.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Amazonin sademetsä palaa poroksi – Brasiliaan voisi vaikuttaa nopeasti ja tehokkaasti yhdellä keinolla

  2. 2

    Kauppasota paheni taas: Kiina ilmoitti lisätulleista, Trump aikoi vastata – osakekurssit laskussa

  3. 3

    Näin rajuja asioita suomalainen tekee jo tonnista – S-pankki: vankilaan mieluummin kuin tosi-tv:hen

  4. 4

    Heikki oli koekaniinina 6 tunnin työpäiväkokeilussa 1990-luvulla – ”Tehokkuus nousi meilläkin kahdessa vuorossa”

  5. 5

    Mihin rahat, jos miinuskorot uhkaavat syödä talletuksia? Asiantuntija täräyttää: ”Jos rahat ovat tyynyssä, periaatteessa tienaat”

  6. 6

    Italian presidentti antoi hallituksen muodostamiselle lisäaikaa

  7. 7

    HS: Ikea haluaa rakentaa tavaratalon saareen Länsiväylän päälle – tunnusvärit eivät kelpaa

  8. 8

    Nainen vaati hyvitystä 20 vuoden avoliitosta, vaikka seurusteli välillä toisen kanssa – näin KKO asian ratkaisi

  9. 9

    Kojamon Nieminen: Vuokrat nousevat maltillisesti

  10. 10

    S-Etukortti menee uusiksi – tältä näyttävät uudet pystymalliset bonuskortit

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Amazonin sademetsä palaa poroksi – Brasiliaan voisi vaikuttaa nopeasti ja tehokkaasti yhdellä keinolla

  2. 2

    Näin rajuja asioita suomalainen tekee jo tonnista – S-pankki: vankilaan mieluummin kuin tosi-tv:hen

  3. 3

    Mihin rahat, jos miinuskorot uhkaavat syödä talletuksia? Asiantuntija täräyttää: ”Jos rahat ovat tyynyssä, periaatteessa tienaat”

  4. 4

    HS: Ikea haluaa rakentaa tavaratalon saareen Länsiväylän päälle – tunnusvärit eivät kelpaa

  5. 5

    Heikki oli koekaniinina 6 tunnin työpäiväkokeilussa 1990-luvulla – ”Tehokkuus nousi meilläkin kahdessa vuorossa”

  6. 6

    Kauppasota paheni taas: Kiina ilmoitti lisätulleista, Trump aikoi vastata – osakekurssit laskussa

  7. 7

    Nainen vaati hyvitystä 20 vuoden avoliitosta, vaikka seurusteli välillä toisen kanssa – näin KKO asian ratkaisi

  8. 8

    Leipomon tuotantopäällikkö mokasi pahasti sämpylän, kokkareet yllättivät Jyrki Sukulankin – ”Palaute järkyttävän hyvää myös lihansyöjiltä”

  9. 9

    Kojamon tulos heikkeni – nosti liikevaihdon ennustetta

  10. 10

    S-Etukortti menee uusiksi – tältä näyttävät uudet pystymalliset bonuskortit

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso laskurista, paljonko nelipäiväinen työviikko pienentäisi palkkaasi

  2. 2

    Hurjat erot: Näin paljon tupakka-aski maksaa Suomessa, laivalla ja Baltiassa

  3. 3

    Leipomon tuotantopäällikkö mokasi pahasti sämpylän, kokkareet yllättivät Jyrki Sukulankin – ”Palaute järkyttävän hyvää myös lihansyöjiltä”

  4. 4

    Nainen vaati hyvitystä 20 vuoden avoliitosta, vaikka seurusteli välillä toisen kanssa – näin KKO asian ratkaisi

  5. 5

    Jättiuudistus tulee pian voimaan – uusi firma alkaa penkoa suomalaisten tilitietoja

  6. 6

    Kauppias Marko pahoinpideltiin viime vuonna, kun hän juoksi kiinni myymälävarkaita – kertoo nyt, miten kova linja on pistänyt varasongelman kuriin

  7. 7

    Ikea ja Finlayson nokittelivat, nyt iski lusikkansa soppaan pikkufirma Kangasalta: ”Siirtäkää tuotanto Suomeen, niin jatketaan keskusteluja”

  8. 8

    Taloyhtiö vei oikeuteen isännöitsijän, joka ohitti halvimman tarjouksen putkiremontille

  9. 9

    Palkka nousee 3 600 euroon kuussa – Helsinki korottaa näiden ammattilaisten palkkoja toistamiseen tänä vuonna

  10. 10

    Yksi ruokakauppa tienaa keskimäärin 13 500 euroa peliautomaateilla – K-kauppias Petri kulkee vastavirtaan: ”Meidän missiomme ovat toiset”

  11. Näytä lisää