Kehuttu Tullin Sauna hakeutui konkurssiin – yrittäjä kertoo mikä meni pieleen: ”Tänään puhelimet ovat soineet!”

Julkaistu:

Tullin sauna ehti toimia Tampereella vain reilun vuoden. ”Moni kertoo kuulleensa saunasta vasta nyt!”
Tampereen maine ”maailman saunapääkaupunkina” on kärsinyt kolauksen. Runsas vuosi sitten aloittanut Tullin Sauna on jättänyt maanantaina konkurssihakemuksen Pirkanmaan käräjäoikeuteen.

– Monikin asia meni pieleen. Tehtiin kova työ, muttei päästy sellaiseen myyntiin, että toiminta olisi ollut kannattavaa, toimitusjohtaja Ville Virkki kertoo IS:lle.

Tullin Sauna aloitti toimintansa aprillipäivänä viime vuonna. Korttelisauna-konseptiin kuului kaksi yleistä hirsisaunaa ja gastropub-tyyppinen ravintola.

Yrityksen aloittamiskustannukset olivat korkeat, sillä tilat remontoitiin täysin. Virkin mukaan ravintola veti hyvin, mutta löylyihin ei ollut tarpeeksi tulijoita. Velan määrää Virkki ei paljasta.

– Yrityksiä kävi saunassa paljon. Sen sijaan emme tavoittaneet yksittäisiä ja kaksittaisia saunojia.

Sijainnin Tampereen keskustassa, rautatieaseman ja Tampere-talon läheisyydessä piti olla hyvä.

– Ehkä ajoitus oli väärä. Paikka on muutaman vuoden päästä keskeinen Tampereella, kun Kansi-areenakin valmistuu muutaman vuoden päästä.

Saunan markkinointi ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla.

– Tänään puhelimet ovat soineet! Moni kertoo kuulleensa saunasta ekaa kertaa vasta nyt!

Toiminnan jatkuminen on konkurssipesän haltijan käsissä. Virkki uskoo, että lauteille voi kavuta vielä parin viikon ajan ennen kuin kiuas kylmenee.

– Henkilökohtaisesti toivon, että toiminnalle löytyisi jatkaja. Jospa joku saisi homman toimimaan pienillä muutoksilla, Virkki sanoo.

– Haluan yhä uskoa kaupunkisaunomisen ja hyvän ruoan kombinaatioon.

Virkki kertoo keskittyvänsä jatkossa ”entistä tarmokkaammin” toisen yrityksensä, Dream Hostelsin vetämiseen. Palkittu majoitusyritys aloitti toimintansa vuonna 2010.

Tullin Saunan konkurssihakemuksesta kertoi ensimmäisenä Aamulehti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näin uhkaava Postin suurlakko vaikuttaisi tavallisen kansalaisen arkeen – ja näin siihen voi varautua

    2. 2

      Wahlroos: Suomen kilpailuetuja ovat halvat insinöörit ja ”se, että täällä on saakelin kylmä”

    3. 3

      Suomalaiset villinneen puolalais­ketjun vaate­mallisto vaihtuu kahden viikon välein – nyt yhtiö kertoo, mitä vaate­jätteelle tapahtuu

    4. 4

      Suuret lakot alkavat Postissa – PAU uhkaa: Jakelu keskeytetään 2 viikoksi

    5. 5

      Posti vastasi lakkoilmoitukseen – suomii PAU:ta rajusti: ”Olemme historiamme vakavimmassa tilanteessa”

    6. 6

      Postin työtaistelusta tulossa poikkeuksellisen rankka – PAU:n Nieminen: ”Olemme viimeksi uhanneet näin laajoilla lakkotoimilla 1960-luvulla”

    7. 7

      Björn Wahlroos: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja, vaan Nokia

    8. 8

      Ahti otti takkiin ensin Nokian, sitten Soneran ja lopulta Talvivaaran osakkeissa: ”Jos olisin pitänyt Nokian, olisin nyt miljonääri”

    9. 9

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin yritys ei ole maksanut palkkoja – myös Työllisyysrahasto karhuaa maksuja

    10. 10

      Ratkaisiko Kerava suomalaisen terveydenhuollon pahimman umpisolmun? ”Eihän tehtaanjohtajakaan mene linjastolle säätämään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuret lakot alkavat Postissa – PAU uhkaa: Jakelu keskeytetään 2 viikoksi

    2. 2

      Björn Wahlroos: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja, vaan Nokia

    3. 3

      Suomalaiset villinneen puolalais­ketjun vaate­mallisto vaihtuu kahden viikon välein – nyt yhtiö kertoo, mitä vaate­jätteelle tapahtuu

    4. 4

      Ratkaisiko Kerava suomalaisen terveydenhuollon pahimman umpisolmun? ”Eihän tehtaanjohtajakaan mene linjastolle säätämään”

    5. 5

      Ahti otti takkiin ensin Nokian, sitten Soneran ja lopulta Talvivaaran osakkeissa: ”Jos olisin pitänyt Nokian, olisin nyt miljonääri”

    6. 6

      Postin työtaistelusta tulossa poikkeuksellisen rankka – PAU:n Nieminen: ”Olemme viimeksi uhanneet näin laajoilla lakkotoimilla 1960-luvulla”

    7. 7

      Wahlroos: Suomen kilpailuetuja ovat halvat insinöörit ja ”se, että täällä on saakelin kylmä”

    8. 8

      Posti vastasi lakkoilmoitukseen – suomii PAU:ta rajusti: ”Olemme historiamme vakavimmassa tilanteessa”

    9. 9

      Näin uhkaava Postin suurlakko vaikuttaisi tavallisen kansalaisen arkeen – ja näin siihen voi varautua

    10. 10

      Kommentti: Guggenheimin kaataminen oli ”status quon tyranniaa” – muutoin Nallen madonluvut eivät yllätä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    3. 3

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    4. 4

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    5. 5

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    6. 6

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    7. 7

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    8. 8

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    9. 9

      Haluatko säilyttää elintasosi eläkkeellä? Näin paljon sinun pitäisi säästää joka kuukausi

    10. 10

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    11. Näytä lisää