Timo, 33, on rakentanut Osloon jo yli 100 suomalaista luksussaunaa ja kertoo nyt, miten norjalainen saunoo

Julkaistu:

Timo Parviaisen mukaan norjalaisten kiinnostus suomalaisia saunoja kohtaan kasvaa koko ajan. Sauna on äveriäille länsinaapureille luksustuote.
Norjassa helluntain jälkeinen maanantai on vapaa, joten suurin osa oslolaisista nauttii päivästään sateisen viikonlopun jälkeen auringonpaisteessa.

Suomalainen yrittäjä Timo Parviainen sen sijaan työskentelee varakkaiden suosimalla Holmenkollenin alueella jälleen yhden saunaprojektin parissa pyhäpäivästä huolimatta.

Parviainen, 33, on rakentanut suomalaisia luksussaunoja Norjassa jo lähes viisi vuotta. Saunoja on valmistunut jo yli sata. Yritys on nimetty yksinkertaisesti: Finsk badstumester, suomalainen saunamestari. Brändi tuli kuin hopeatarjottimella, sillä sanat Suomi ja sauna assosioituvat toisiinsa vahvasti, ja se tiedetään maailmalla.

– Näin markkinaraon, ja ihmettelin oikeastaan aluksi, miksi kukaan suomalainen ei ole aikaisemmin lähtenyt tänne rakentamaan nimenomaan saunoja.

Parviainen on rakentanut saunoja hotelleihin ja uimahalleihin. Suurin osa saunoista nousee kuitenkin norjalaisiin koteihin.

Sauna on naapurimaassa luksustuote, joten monet asiakkaista asuvat juuri Holmenkollenin kaltaisilla rikkailla alueilla. Keikkaa on ympäri maata, mutta 90–95 prosenttia Parviaisen asiakkaista on noin tunnin ajomatkan säteellä Oslosta.

– Asiakaskunnassa on kaksi ryhmää. Joko on rahaa ja halutaan saunan myötä luksusta arkeen, tai sitten vain tykätään saunasta. Jonkun verran on myös suomalaisia asiakkaita. Usein mies on norjalainen ja rouva suomalainen, jolloin rouva tietää, mikä sauna on, saunamestari kertoo.

 

Kävin rakentamassa aina yhden saunan kerrallaan. Kun sana levisi, minulla oli yhtäkkiä kolme saunaa jonossa.

– Silloin ei puhuta välttämättä enää luksustuotteesta, vaan tuotteesta, jonka he tuntevat ja haluavat satsata siihen, että kaikki toimii.

Parviaisen rakentamat saunat ovat suomalaisia myös aivan kirjaimellisesti. Materiaaleista 95–98 prosenttia, eli käytännössä kaikki ruuveja ja nauloja lukuun ottamatta, tulee Suomesta. Designsaunoihin sopivia materiaaleja ei saa Norjasta, joten saunamestari luottaa omaan hankintaverkostoonsa.

Laadukkaat, Suomesta tuotavat materiaalit nostavat myös saunojen hintoja. Keskivertosauna maksaa Parviaisen mukaan 140 000 Norjan kruunua, eli reippaat 14 000 euroa. Siihen sisältyy usein muun muassa lasiseinää ja Harvian designkiuasta.

Saunamestarin mielestä tärkeintä saunassa on hyvä ilmanvaihto. Se on myös suurin ero norjalaisen ja suomalaisen saunan välillä.

Parviainen kertoo, että norjalaisen rakennusstandardin mukaan saunaan laitetaan tuloilmaräppänä kiukaan alle kylpyhuoneesta ja poistoilmaräppänä vastakkaiseen kulmaan ylös.


– Suomessa tuloilma tuodaan saunaan usein katon kautta ja se sekoittuu lämpimään ilmaan. Poisto taas tapahtuu lasioven alta tuuletusaukolla. Niin olen tehnyt täällä Norjassa, jotta saunaan tulee tarpeeksi raitista ilmaa ja siellä viihdytään. Jos ilmanvaihto on huono, moni poistuu saunasta nuutuneena.

Saunakulttuureissakin on eroja. Norjalaiset saattavat Parviaisen mukaan saunoa myös kotona uima-asu yllään. Lisäksi veden heittämistä kiukaalle saatetaan vierastaa.

– Uimahalleissa usein lukee, ettei kiukaalle saa heittää vettä, koska sen sanotaan pilaavan vastukset. Suomalaisessa kiukaassa vesi ei kuitenkaan mene vastuksille, vaan kiville. Mitä enemmän kiviä, sitä pehmeämpi löyly.

 

Uimahalleissa usein lukee, ettei kiukaalle saa heittää vettä.

Parviainen sanoo törmänneensä norjalaisessa kylpylässä myös ”saunatonttuun”, joka löylyn lyömisen lisäksi heiluttaa ilmassa pyyhettä ohjatakseen lämmintä ilmaa saunojien luo ylälauteille. Jotkut tekevät sitä myös kotona, minkä lisäksi saunomisaikaa kellotetaan usein tiimalasilla.

– Monelle olen sanonut, että unohda tiimalasi ja kello. Kun mennään saunaan, riisutaan vaatteet pois ja otetaan myös kello ranteesta. Saunomisesta kuuluu nauttia, eikä sitä pidä suorittaa.

Parviainen ei tullut Norjaan suoraan yrittäjäksi. Hän teki vuonna 2005 rakennusalan töitä Norjassa yhdeksän kuukautta ja sai positiivisen kuvan vuonomaasta. Oslo oli lisäksi entuudestaan tuttu paikka, sillä hän kävi lapsuudessaan kaupungissa sukulaistensa luona.


Yrittäjäksi Oslon liepeille hän päätyi kuitenkin sattumalta syksyllä 2014 toimittuaan aiemmin yrittäjänä kotikonnuillaan Kirkkonummella, missä hän rakensi omakotitaloja.

– Minulla oli tuttuja täällä, jotka olivat pyytäneet rakentamaan saunoja. Kävin rakentamassa aina yhden saunan kerrallaan. Kun sana levisi, minulla oli yhtäkkiä kolme saunaa jonossa, hän kertoo.

Suomessa piti kuitenkin aloitella samaan aikaan isoa rakennusurakkaa, kunnes asiakas yllättäen ilmoitti, että rahat loppuivat kesken hankkeen.

– Kun saunat oli myyty Norjaan, tiesin, että kuukaudeksi on hommaa. Lähdin katsomaan, miten se lähtee sujumaan. Kun kaikki näytti positiiviselta, päätin jäädä.

 

Suomalainen perusmoraali on, että jos jotain sovitaan, niin se hoidetaan. Norjalaiset arvostavat duunareita, jotka tekevät työnsä sovitusti.

Kielen puolesta lähtö oli helppo, sillä Parviainen on kaksikielinen. Hän kuitenkin päätti ruotsilla pärjäämisen sijaan opetella norjan kielen.

– Ajattelen, että jos meinaa pärjätä yrittäjänä, pitää puhua paikallista kieltä, sanoo Parviainen, mutta rohkaisee, että ruotsillakin pärjää Norjassa mainiosti.

– Englantiakin puhutaan rakennusalalla nykyisin paljon. Kun työntekijöitä on paljon Liettuasta ja Puolasta, on työmaakieli usein englanti. Olen kuitenkin itse mieltänyt asiakaskontakteissa yhteisen kielen tärkeäksi.

Yrittäjyys Norjassa ei Parviaisen mukaan ole välttämättä sen houkuttelevampi vaihtoehto kuin Suomessa, vaikka hän kokee, että yrittäjyyteen suhtaudutaan Norjassa hieman myönteisemmin.

– Valtio ehkä tukee hiukan paremmin, ja byrokratia on ehkä vähän kevyempää täällä Norjassa. Yrittäjyyttä tuetaan ja kunnioitetaan, mutta moni norjalainen ei itse tahdo yrittäjäksi. Kynnys riskien ottamiseen on ehkä vähän korkeampi kuin Suomessa, sillä norjalainen keskipalkka on niin hyvä, hän pohtii.


Osloon on ilmestynyt viime vuosina liuta yleisiä saunoja. Parviainen uskoo, että se vaikuttaa myös kotisaunojen kysyntään. Myös tulevat vuodet näyttänevät siis valoisilta.

– Olen jutellut muiden saunanrakentajien kanssa, miten voidaan hyötyä tästä. Pienyrittäjien liiketoiminta on kasvussa, kun taas suurimmalla toimijalla Tylöllä kysyntä on pysynyt samana. Sehän tarkoittaa, että koko markkina kasvaa.

Hän arvioi, että myös suomalaisille työntekijöille on Norjassa kysyntää rakennusalalla, sillä norjalaiset arvostavat suomalaista toimintatapaa.

– Suomalainen perusmoraali on, että jos jotain sovitaan, niin se hoidetaan. Norjalaiset arvostavat duunareita, jotka tekevät työnsä sovitusti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    2. 2

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    3. 3

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    4. 4

      EU-komissio hyväksyi matkapuhelinoperaattori DNA:n myynnin norjalaiselle Telenorille

    5. 5

      Gasum laajensi kaasun jakelua alkuvuoden aikana

    6. 6

      Lukijat paljastivat omat nuukailu­menetelmänsä – Tiskitablettien pilkkomiselle rutkasti vastakaikua

    7. 7

      USA:ssa muhii uusi teknokupla

    8. 8

      Näin asennetaan paskalain vaatima jätevesi­järjestelmä – katso kuvat urakasta vaihe vaiheelta

    9. 9

      Halpalentoyhtiö Ryanair sulkee tukikohtiaan 737 Max -koneen ongelmien vuoksi

    10. 10

      Tuotannon lasku toukokuussa kertoo nousukauden hyytymisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    2. 2

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    3. 3

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    4. 4

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    5. 5

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    6. 6

      Lentoyhtiö voi joutua maksamaan toisen yhtiön myöhästymisen

    7. 7

      Kiisteltyä Matteo Salvinia odotetaan Suomeen – sisäministeri Ohisalo vaatii toimia Välimerellä

    8. 8

      Lukijat paljastivat omat nuukailu­menetelmänsä – Tiskitablettien pilkkomiselle rutkasti vastakaikua

    9. 9

      Näin asennetaan paskalain vaatima jätevesi­järjestelmä – katso kuvat urakasta vaihe vaiheelta

    10. 10

      USA:ssa muhii uusi teknokupla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko köyhä – tässä menevät nyt rajat Suomessa

    2. 2

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    3. 3

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    4. 4

      Suomessa vain neljä ”viinamaakuntaa” – katso kuinka kotiseudullasi juodaan

    5. 5

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    6. 6

      Lukijat paljastivat omat nuukailu­menetelmänsä – Tiskitablettien pilkkomiselle rutkasti vastakaikua

    7. 7

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    8. 8

      Tiskitabletit puoliksi ja hernekeiton herneet uusiokäyttöön – Miksi säästävää nuukailua pidetään nolona?

    9. 9

      Näin paskalaissa vaadittava laitteisto pitää asentaa kesämökille – IS seurasi suorana

    10. 10

      Mies otti parin tonnin pikavipin – joutui lopulta maksamaan 35 000 euroa

    11. Näytä lisää