RUK:n tupakaverit perustivat 2 500 eurolla firman – on nyt Euroopan kovimpia kasvajia, ja ilman toimitusjohtajaa

Julkaistu:

Lamia on listattu yhdeksi kovimmista kasvuyhtiöistä. Perustajat eivät halua, että sijoittajat sanelevat päätöksiä.
Ohjelmistoyhtiö Lamian toimitilat ovat uudet ja tilavat ja laajenevat pian kahteen kerrokseen Helsingin Kampin toimistotalossa. Yhtiö kasvaa hurjaa kovaa vauhtia, mutta ei aivan perinteisellä kaavalla.

Lamian takana ovat yrittäjät Henri Halmelahti, 30, ja Lauri Järvenpää, 30. He tutustuivat toisiinsa, kun päätyivät reserviupseerikoulussa tupakavereiksi.

– Emmekä varsinaisesti edes alussa tykänneet toisistamme. Olemme erilaisia, tulemme erilaisista taustoista, Halmelahti huomauttaa.

– Ihmisten kemiat eivät aina kohtaa alussa, Järvenpää myöntelee.

Ensikemioiden perusteella ei aina kannata tehdä johtopäätöksiä. Armeija-aika tutustutti ja myöhemmin Halmelahti ja Järvenpää alkoivat nähdä samansuuntaisia ideoita yrityksestä, jolle oli tarvetta verkkokaupan digipalveluiden kysyntäbuumissa.

Vuonna 2012 miehet perustivat Lamian, joka on sittemmin laajentunut verkkokaupasta käytännössä täyden palvelun teknologiayhtiöksi.

Viime vuonna liikevaihto ylitti jo viiden miljoonan euron ja tunnustuksiakin tullut: Vuonna 2017 Lamia oli Deloitten listalla Suomen 4. nopeimmin kasvava teknologiayritys. Tänä vuonna Financial Times -lehti listasi sen Euroopan 65. nopeimmin kasvaneeksi yritykseksi.


Asiakkaita ovat muun muassa energiayhtiö St1, maksupalveluyhtiö Verifone ja Särkänniemen huvipuisto.

– Nykyään olemme paitsi yhtiökumppaneita, myös todella hyviä ystäviä, Halmelahti tarkentaa.

Koko ajan rekrytoidaan

Lamia hakee nytkin 10 uutta työntekijää: front-end ja back-end -kehittäjiä, natiivisovellusten kehittäjiä, integraatio-osaajia, projektipäälliköitä.

Halmelahti ja Järvenpää torjuvat puheita siitä, että palkkakilpailu olisi kohonnut alalla yleisesti. Ainakaan Lamialla ei ammattilaisista kisata ensi sijassa hintalapun kanssa.

– Jos työhaastattelussa kertoo heti, paljonko on palkkavaatimus, ei ole meidän ihmisemme. Haemme oikeanlaista asennetta, aktiivisuutta ja ammattitaitoa, Järvenpää sanoo.

Kahden hengen yhtiössä työskentelee nyt noin 60 henkeä, kymmenkunta Euroopasta ja kauempaakin.

Palkan lisäksi on muuta mukavaa, kuten ohjelmistoalalla yleisestikin, fysioterapiaa, joogatunteja, lounaita toimistolla ja saunailtoja. Ulkomaanreissuakin. Yrityksen rahojen käyttöä ideoidaan yhdessä.

– Samalla käymme tervettä keskustelua, tarvitaanko kaikkia näitä todella, Halmelahti sanoo.

– Alalla näkee sellaista hypeä, että kenellä on eniten tapahtumia, hienoimmat säkkituolit ja karkkihuoneet ja autot tallissa. Me ajattelemme, että todennäköisesti ihmiset saavat eniten nautintoa siitä, että ovat ammattimaisessa ympäristössä, tekevät kiinnostavia projekteja samanhenkisten ihmisten kanssa.

Palaverit sovittiin kahviloihin

Palataan vielä taaksepäin. Yhtiön perustamisaikaan rahaa oli tuskin muuhun kuin 2 500 euroa osakeyhtiön rekisteröintiin. Ei ollut uskottavuutta asiakkaiden tai ohjelmistokehittäjien suuntaan, ei mitään aiempaa kokemusta softa-alalta, Halmelahti kertoo.

Kaverukset heräsivät viikon jokaisena aamuna, avasivat Skype-yhteyden toisiinsa ja ryhtyivät hommiin. Asiakastapaamiset piti hoitaa kahvilassa ja luovia tapaamisissa siten ettei tarvitsisi suoraan valehdella, ettei yhtiöllä ole edes minkäänlaista toimistoa, koska ei ole asiakkaita eikä rahaa.

Halmelahti kertoo, että tilanne hävetti paljonkin.

– En tiedä uskaltaisinko enää edes aloittaa uudestaan. Alku oli niin vaikeaa, oman osaamisen ja itsetunnon rakentaminen yrittäjyyteen. Toivoimme vaan, että joskus saisi edes tuhat euroa palkkaa.

Puoleen vuoteen ei tapahtunut mitään. Ensimmäinen asiakas osti viidensadan euron suunnittelutyön.

– Perheenäiti, joka ompeli villasukkia lapsille. Se oli mahtava hetki, Järvenpää kertoo.

Sitten asiakkaita rupesi tippumaan hiljalleen lisää. Tilanne jatkui silti vaikeana, sillä tulovirta vaihteli paljon. Kun palkattuja työntekijöitä oli jo muutama, tileillä saattoi hetkittäin olla 1 500 euroa rahaa.

Erityisen onnekasta on ollut, että jokainen alussa palkattu ihminen on osoittautunut niin kovaksi ammattilaiseksi, että kantaa nykyään vastuuta eri liiketoiminta-alueista.

Ensimmäinen rekrytointi oli 16-vuotias koodari. Nykyisin Aapo Kiiso on lead developer (johtava ohjelmistokehittäjä).

Halmelahti sanoo, että yrittää päivittäin muistutella itseään olemaan nöyrä ja kiitollinen, mitä on saavuttanut.

– Olen kasvanut yrittäjäperheessä, jossa muistutetaan, että älä kiinny tämän hetkiseen tilanteeseen. Se voidaan viedä pois hetkessä.

– Tämä ala on myös todella brutaali. Kilpailuedun voi menettää hetkessä. Se myös motivoi, koska tykkäämme molemmat kilpailemisesta ja haasteista.

Ei pääomasijoittajaa eikä toimitusjohtajaa

Lamia on kasvanut täysin omalla kassavirralla yli viiden miljoonan euron liikevaihtoon. Yhtiössä uskotaan, että se pystyy edelleen kasvamaan ja investoimaan tulopohjaisella rahoituksella. Tällä hetkellä kehitystyön kohteena on muun muassa datan, koneoppimisen ja pilvipalveluiden rakentaminen.


– On todella iso etu, että kaikki päätösvalta on meillä. Jollain tapaa se myös inspiroi ihmisiä, kun voimme omalla porukalla miettiä, mihin suuntaan mennä. Meidän ei tarvitse optimoida tulevaa vuotta, että luvut saadaan näyttämään kauniimmilta, Järvenpää sanoo.

Tulorahoitus riittää, kun menopuolella ei ole turhia tukitoimintoja eikä keskijohtoa.

Ei ole edes toimitusjohtajaa: Halmelahti ja Järvenpää tekevät päätöksiä yhdessä ja vastuuta on paljon tiimeissä. Rakennetta ja käytänteitäkin on kasvun myötä rakennettu tarpeen mukaan.

Kaikkiaan ihmiset ovat hyvin sitoutuneita yhtiöön ja vaihtuvuus on erittäin pientä. Keskustelua on paljon ja ihmisten ongelmiin pyritään puuttumaan mahdollisimman matalalla kynnyksellä ennen kuin ne paisuvat.

– Olemme kaikessa aikamoisen ääripragmaattisia. Se on syy, että toimitusjohtajaakaan ei toistaiseksi ole. Dynamiikka toimii tällä järjestelyllä hyvin.

– Ihmiset tekevät omia päätöksiä. Eivät he meiltä lupaa kysy, vaan tekevät päätöksiä omassa tiimissä, jossa on paras substanssi. Kun projektia viedään eteenpäin yhdessä ja kaikki tietävät roolinsa, se on jotenkin kaunis kokonaisuus.

Taloussanomat etsii kiinnostavia yrittäjätarinoita. Jos tunnet mielenkiintoisen yrittäjän, joka on esimerkiksi tehnyt pitkään menestyvää bisnestä, keksinyt erikoisen bisnesidean tai vaikkapa selvinnyt konkurssin partaalta, vinkkaa Taloussanomien toimitukselle: taloussanomat@sanoma.fi. Perustele viestissäsi, miksi juuri häntä kannattaisi haastatella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tulli päätti: maku­siidereiden ja -lonkeroiden hinta ei nousekaan

    2. 2

      Karu kommentti teki lopun työ­haaveista: ”Tolla naamalla et saa töitä” – tällaista on syrjintä Suomen työ­elämässä

    3. 3

      Legendaarinen helsinkiläinen vaatekauppa on myynnissä – ”Kun perustin tämän liikkeen, kaikki sanoivat, että ei sillä elä”

    4. 4

      5 vuoden liitto päättyi miehen kuolemaan: leski vaati puolta miehen 108-kertaisesta omaisuudesta – salasi pankkitilinsä tapahtumat

    5. 5

      Suomalaiset syövät yhä enemmän pikaruokaa

    6. 6

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    7. 7

      Supermiljardööri Bill Gates paljasti pahimman koskaan tekemänsä virheen – ”Sitä on matkalla täydelliseen tuhoon”

    8. 8

      Ekonomisti: hyvissä työllisyysluvuissa on kauneusvirhe – kokoaikainen työ jopa väheni

    9. 9

      9 asiaa, joista ensiasunnon ostaja on usein ulalla – silmät aukenivat, kun totuus uudesta lainailmiöstä paljastui: ”Se saattoi tuntua halvalta”

    10. 10

      Finanssivalvonta: paperisten tunnus­luku­listojen käyttöä voidaankin jatkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      5 vuoden liitto päättyi miehen kuolemaan: leski vaati puolta miehen 108-kertaisesta omaisuudesta – salasi pankkitilinsä tapahtumat

    2. 2

      Legendaarinen helsinkiläinen vaatekauppa on myynnissä – ”Kun perustin tämän liikkeen, kaikki sanoivat, että ei sillä elä”

    3. 3

      Karu kommentti teki lopun työ­haaveista: ”Tolla naamalla et saa töitä” – tällaista on syrjintä Suomen työ­elämässä

    4. 4

      Tulli päätti: maku­siidereiden ja -lonkeroiden hinta ei nousekaan

    5. 5

      Ekonomisti: hyvissä työllisyysluvuissa on kauneusvirhe – kokoaikainen työ jopa väheni

    6. 6

      Supermiljardööri Bill Gates paljasti pahimman koskaan tekemänsä virheen – ”Sitä on matkalla täydelliseen tuhoon”

    7. 7

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    8. 8

      Perintäyhtiö lähetti laskuja enemmän kuin laki sallii – rahoja karhuttu sukista, alushousuista, partateristä...

    9. 9

      Eurajoelle rakennetaan ydinpolttoaineen käsittelylaitos – maksaa 500 miljoonaa euroa

    10. 10

      Työllisyysaste nousussa: 2 587 000 suomalaisella töitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    2. 2

      TE: Tulli jysäytti: maku­lonkeroiden ja -siidereiden veroon 41 prosentin korotus

    3. 3

      Kansa hämmästyi ministerien veloista: ”On siinä jälkipolvilla ihmettelemistä” – asiantuntija kertoo, mistä on kyse

    4. 4

      Mies ennakoi kuolemaansa ja osti kesämökin nuorikkonsa nimiin: Ei tullut viikatemiestä, vaan tuli ero – näin kävi mökille

    5. 5

      5 vuoden liitto päättyi miehen kuolemaan: leski vaati puolta miehen 108-kertaisesta omaisuudesta – salasi pankkitilinsä tapahtumat

    6. 6

      Juristit paljastavat 4 syytä, miksi testamentti kannattaa tehdä – ”Lapset voivat tehdä kiusaa leskelle”

    7. 7

      9 asiaa, joista ensiasunnon ostaja on usein ulalla – silmät aukenivat, kun totuus uudesta lainailmiöstä paljastui: ”Se saattoi tuntua halvalta”

    8. 8

      17-vuotiaat Aija ja Heini pystyttivät kahvilan tienvarteen ja leipovat joka ilta – ”Vapaata ei ole ollut ollenkaan”

    9. 9

      Legendaarinen helsinkiläinen vaatekauppa on myynnissä – ”Kun perustin tämän liikkeen, kaikki sanoivat, että ei sillä elä”

    10. 10

      Karu kommentti teki lopun työ­haaveista: ”Tolla naamalla et saa töitä” – tällaista on syrjintä Suomen työ­elämässä

    11. Näytä lisää