Yrittäjä

Yrittäjä ajoi ravintolansa konkurssiin nostamalla 9 500 euron palkkaa – tuomio lyheni hovioikeudessa

Julkaistu:

Yrittäjän nostama ylisuuri palkka vei bisneksen konkurssiin ja toi ravintoloitsijalle ehdollisen vankeustuomion ja liiketoimintakiellon. Hovioikeus lyhensi tuomiota viidellä kuukaudella.
Päijät-Hämeen käräjäoikeuden toukokuussa antama vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdollinen tuomio törkeästä velallisen epärehellisyydestä lyheni viidellä kuukaudella, kun Itä-Suomen hovioikeus käsitteli jutun yrittäjän vaatimuksesta.

Yrittäjä vaati tuomioonsa huomattavaa lievennystä, mutta muilta osin käräjäoikeuden ratkaisu jää voimaan.
Ehdollisen tuomion lisäksi 45-vuotias mies sai neljän vuoden liiketoimintakiellon. Hänen on maksettava verohallinnolle 153 000 euroa ja muille velkojilleen noin 50 000 euroa.

Virolaismies harjoitti ravintobisnestä noin kolmen vuoden ajan Lahdessa. Yritys työllisti omistajansa lisäksi yhden työntekijän, jonka yrittäjä kuitenkin irtisanoi ja vastasi sen jälkeen toiminnan pyörittämisestä yksin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yritys ajautui lopulta kuitenkin konkurssiin. Syyttäjän mielestä yksi syy siihen oli omistajan nostama ylisuuri palkka.

Kuukausipalkka oli noin 9 500 euroa, joka syyttäjän mukaan oli alan yleiseen palkkatasoon nähden kolminkertainen.

Yrittäjä ei omasta mielestään tehnyt mitään laitonta ja kiisti syytteen.

Käräjäoikeuden mukaan yrittäjä aiheutti tahallaan yrityksensä maksukyvyttömyyden nostamalla kahden vuoden aikana itselleen 210 000 euron palkat, muttei maksanut niistä veroja ja palkan sivukuluja.

Yrittäjän mukaan kyse olisi ollut osakaslainoista, joita oikeus piti kuitenkin lainvastaisina.

Hovioikeus: Palkka oli 6 500 euroa liian suuri

Hovioikeus piti jutussa uuden pääkäsittelyn. Se oli syyttäjän kanssa samaa mieltä palkasta ja totesi palkan olleen 6 500 euroa liian suuri.

Ravintoloitsijan mielestä hänellä oli oikeus kunnon palkkaan, koska irtisanottuaan ainoan työntekijänsä hän hoiti bisneksen yksin.

Oikeus piti yrittäjän näkemystä vääränä, sillä lisääntyneen työmäärän hän osti alihankkijoilta. Oikeuden mukaan yrittäjän työmäärä ei ollut lisääntynyt.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun kaikilta muilta osin, mutta lyhensi ehdollisen tuomion vuoden ja kolmen kuukauden mittaiseksi.

Tuomittu sai noin 10 000 euron asianajokulunsa valtion piikkiin.

Hovioikeus antoi jutussa ratkaisun maanantaina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    2. 2

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    3. 3

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    4. 4

      Wahlroos pörssinoususta: ”Näyttää epäilyttävästi kuolleen kissan pompulta”

    5. 5

      Mytty kaapissa olikin 150 000 euron arvoinen – perinnön voi hassata hätiköinnillä

    6. 6

      Suomalaisen tislaamon toimitusjohtaja: ”Toivon, että britit tulevat järkiinsä”

    7. 7

      Nokia ilmoitti yli 1 300 työntekijän vähentämisestä – ”Etumatkaa ei saa antaa kaverille lainkaan”

    8. 8

      Petrus Pennanen myi tekoälyfirman miljoonilla – Juhli kauppoja yllättämällä tuntemattomat asiakkaat Alepassa

    9. 9

      HS-mielipide: Väärään ruutuun merkitty rasti voi laukaista työttömän syöksykierteen: ”Onko kohtuullista jättää ihminen kokonaan ilman tuloja?”

    10. 10

      Löytyikö ullakolta romu vai keräilyhitti? Klassikkolamppu 130 000 euroa, Muumi-lelu 500 dollaria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    2. 2

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    3. 3

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    4. 4

      Nokia aloittaa yt-neuvottelut – aikoo vähentää 350 Suomessa

    5. 5

      HS-mielipide: Väärään ruutuun merkitty rasti voi laukaista työttömän syöksykierteen: ”Onko kohtuullista jättää ihminen kokonaan ilman tuloja?”

    6. 6

      Petrus Pennanen myi tekoälyfirman miljoonilla – Juhli kauppoja yllättämällä tuntemattomat asiakkaat Alepassa

    7. 7

      Nokia ilmoitti yli 1 300 työntekijän vähentämisestä – ”Etumatkaa ei saa antaa kaverille lainkaan”

    8. 8

      Wahlroos pörssinoususta: ”Näyttää epäilyttävästi kuolleen kissan pompulta”

    9. 9

      Nyt puhuvat köyhtyvät kolmekymppiset: ”Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin”

    10. 10

      Mytty kaapissa olikin 150 000 euron arvoinen – perinnön voi hassata hätiköinnillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suosittu muoti­kauppa lopettaa yllättäen, takana huippu­tulos – omistaja Pauliina lataa nyt suorat sanat bisneksestä

    2. 2

      Kommentti: Katso kuulutko häviäjien ikäryhmään – karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta

    3. 3

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    4. 4

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    5. 5

      ”Järkkykorkeat” vuokrat saivat yrittäjän sulkemaan liikkeen – Katso, tästä kuinka kallis Helsinki on kauppiaalle

    6. 6

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    7. 7

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    8. 8

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    9. 9

      Myös OP alkaa periä maksuja ahkerilta käteisnostajilta

    10. 10

      Kaj, 66, nostaa täyttä eläkettä – ja tekee bisnestä liki puoli miljoonaa vuodessa

    11. Näytä lisää