Yrittäjä

Lauri Salovaaralla on 8 päivää aikaa takoa miljoona euroa – kertoo nyt, mistä on joutunut tinkimään

Julkaistu:

Radioääni ja televisiokasvo Lauri Salovaara on nyt viittä vaille miljonääri. Aikaa on kahdeksan päivää.
”Aloita nyt”. Tämä sanapari on Lauri Salovaaran elämänohje, jonka viitoittamana hän on kulkenut jo 492 päivää.

– Siitä se lähti, tuumasta toimeen. Jos jokin on minulle kirkastunut matkan aikana, niin se, ettei kannata jäädä miettimään liikoja.

Salovaara on suomalainen juontaja, joka aloitti helmikuussa 2017 haastavan projektin: miljonääriksi 500 päivässä.

Nyt jäljellä on enää kahdeksan päivää. Sitten Salovaara täyttää 40-vuotta ja hänen pitäisi olla miljonääri.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Tavoitteeseen on vielä vähän matkaa, mutta minulla on voittajaolo jo tässä kohtaa, Salovaara sanoo.
  • Alla olevalla videolla Salovaara kertoo projektistaan

Pottia on koossa lähes 950 000 euroa.

– Uskon vakaasti, että tavoite täyttyy.

Salovaaran havittelema miljoona ei siis tarkoita sukan varteen säästettyä rahaa. Summa muodostuu pitkälti miehen omistusosuuksista eri yrityksissä.

– Uupuvat 50 000 euroa oikeastaan riippuu yritysten arvostuksista ja omistusosuuksien määrästä. Selvitän parhaillani, mille tasolle nämä lopulta asettuvat, Salovaara sanoo.

Lue lisää: Lauri Salovaara tähtää miljonääriksi 500 päivässä: 4 syytä, miksi hän voi ehdottomasti onnistua

Verkottaja ja verkostoituja

Salovaaran ideana on ollut auttaa yrityksiä kasvattamaan arvoaan. Bisnesenkelistä poiketen hän ei kuitenkaan ole tarjonnut yrityksille pääomaa, vaan omaa osaamistaan.

– Yritykset ovat ikään kuin valtuuttaneet minut viestinviejäkseen. Olen saattanut ihmisiä yhteen niin, että kummatkin osapuolet ovat hyötyneet eikä vain toinen. Näin firmojen verkostot ovat kasvaneet ja kantaneet hedelmää, Salovaara kertoo.

Salovaara on toiminut kaikkiaan kymmenen yrityksen apuna. Hän ei suinkaan aio jättäytyä niistä sivuun ja myydä omistuksiaan, kun projekti on ohi.

– Se olisi hölmöä. Olen kuitenkin vasta päässyt alkuun ja uusia projekteja on tulossa.
  • Katso alta video, jossa Salovaara kertoo tienanneensa 100 euroa viidessä minuutissa

Mitä siis seuraavaksi, kuuluu kysymys.

– Lomalle, ihan ensin. Sitten katse tulevaisuuteen ja kohti seuraavia haasteita, Salovaara sanoo.

Yksi asia on vielä saatava maailmalle ennen lomaa, heti projektin jälkeen. Salovaaran urakasta ilmestyy toimittaja Juha Virranniemen kirjoittama kirja heinäkuun 9. päivä.

Samana päivänä Salovaara täyttää 40.

Kymmenen puhelua päivässä

Salovaaran puhelin soi yhtä soittoa, aamusta iltaan, kun projekti alkoi. Miljoonahanke sai valtavasti näkyvyyttä heti tuoreeltaan.

– Vähitellen opin, ettei kaikkiin puheluihin tarvitse vastata. Rajoitin määrän kymmeneen puheluun päivässä, Salovaara toteaa.

Lue lisää: Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

Puheluiden määrän lisäksi Salovaara joutui tinkimään omasta ajastaan. Se oli kaikkein vaikeinta, mutta miljoonan väärti.

Summa ei kasvanut itsestään, vaan sen eteen oli tehtävä tauotta työtä, Salovaara sanoo.

– Kyllä, vähällä olin myös luovuttaa. Hetkittäin tuntui, että tämä on yhdelle miehelle ihan liikaa. Sitten ymmärsin, että väsähtäminen kuuluu pelin henkeen. On pyyhittävä hikeä ja jatkettava.

Miljoona on paljon rahaa. Salovaaran mukaan se ei paljasta silti paljoakaan projektin todellisesta arvosta.

– Projektin aikana oppimiani asioita ei voi mitata rahassa. Olen kohdannut matkani varrella hienoja ihmisiä, jotka ovat auttaneet minua kohti tavoitettani.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Varustelekan perustaja: ”Yrittäjille kelpaa vain työntekijä, jolla on yliluonnollinen kyky suoriutua vaikeista tehtävistä”

    2. 2

      HS: Risto Siilasmaa avautuu Jorma Ollilan raivokohtauksista: ”Elop kyyneleet silmissä, pelon ilmapiiri edesauttoi Nokian tuhoa...”

    3. 3

      Kommentti: Superkuusikko kiskoo vielä osakkeita ennätykseen, korkokäyrästä näkyy vakava varoitus

    4. 4

      Lopettavan Ajattaren toimitusjohtaja: ”Olen itkenyt yhden Atlantin verran”

    5. 5

      Sipilä irtisanomissuojan heikennyksestä: ”Tiedän kipukohdat ja arviot, miten sitä pitäisi muuttaa”

    6. 6

      Näistä osaajista on kova pula ja keskitienestit noin 4 000 e/kk – ”Työpaikoissa, jotka eivät täyty, on jotain erikoista”

    7. 7

      Venäjän öljyntuottajilla menee nyt paremmin kuin koskaan

    8. 8

      ”Olen nähnyt näitä laiskoja turjakkeita” – 4 yrittäjää perustelee, miksi irtisanomista pitäisi helpottaa

    9. 9

      Varusteleka: Meiltä haetaan taisteluvarusteita Ukrainaan

    10. 10

      Varusteleka etsii toimitusjohtajaa Facebookista – "Komentokieli on suomi"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lopettavan Ajattaren toimitusjohtaja: ”Olen itkenyt yhden Atlantin verran”

    2. 2

      Varustelekan perustaja: ”Yrittäjille kelpaa vain työntekijä, jolla on yliluonnollinen kyky suoriutua vaikeista tehtävistä”

    3. 3

      Näistä osaajista on kova pula ja keskitienestit noin 4 000 e/kk – ”Työpaikoissa, jotka eivät täyty, on jotain erikoista”

    4. 4

      Sipilä irtisanomissuojan heikennyksestä: ”Tiedän kipukohdat ja arviot, miten sitä pitäisi muuttaa”

    5. 5

      Kommentti: Superkuusikko kiskoo vielä osakkeita ennätykseen, korkokäyrästä näkyy vakava varoitus

    6. 6

      HS: Risto Siilasmaa avautuu Jorma Ollilan raivokohtauksista: ”Elop kyyneleet silmissä, pelon ilmapiiri edesauttoi Nokian tuhoa...”

    7. 7

      PAMin Selin Ylellä: Kompromissi yrityksen koosta ei kelpaa irtisanomissuoja-asiassa

    8. 8

      Venäjän öljyntuottajilla menee nyt paremmin kuin koskaan

    9. 9

      Mira Kasslin kertoo, millaista kiinteistönvälittäjän arki on: ”Bisnes on äärimmäisen raakaa”

    10. 10

      Britannian sisäpolitiikka nostaa puntakorkoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nelihenkinen perhe muutti Saarijärvelle askeettiseen mökkiin täysin keskelle korpea – rahaa menee vain 800 €/kk

    2. 2

      Järjestyksenvalvoja Jaakko kertoo humalaisen naisen rivosta tempusta ravintolassa – ”Tuumasin, että ei tämä kuule niin toimi”

    3. 3

      Näillä aloilla on nyt huutava pula työntekijöistä – katso missä sinulle on töitä

    4. 4

      Kerrostaloasukkaat saivat karun kirjeen: tontin vuokra nousee yli 800 % – ”Sitä ei ollut todeksi uskoa”

    5. 5

      Massiivinen kauppakeskus Redi avautuu torstaina – Kuvat: tältä sisällä näyttää vuorokausi ennen avajaisia

    6. 6

      10 000 euroa vuodessa säästänyt Julia kertoo, miten hän käyttää rahaa ja mikä häntä nolottaa

    7. 7

      Yhdestä sähköautosta nousi myrsky taloyhtiössä – näin kiista lopulta ratkesi

    8. 8

      Näistä osaajista on kova pula ja keskitienestit noin 4 000 e/kk – ”Työpaikoissa, jotka eivät täyty, on jotain erikoista”

    9. 9

      ”Huippusijainnilla” paritalon puolikkaan myynyt antoi väärää tietoa ostajalle – myyjälle napsahti kymppitonnien lasku

    10. 10

      Lopettavan Ajattaren toimitusjohtaja: ”Olen itkenyt yhden Atlantin verran”

    11. Näytä lisää