Yrittäjä

Tässä startupissa ei väännetä koodia, vaan Eevaa omenista – Aatami suunnitteilla

Julkaistu:

Rymättylässä vanha tehdashalli on herännyt uuteen elämään. Ennen vanhaan siinä valmistettiin silliä, parhaillaan tynnyreissä kypsyy omenajääviiniä.
Uusia panimoita ja tislaamoita on syntynyt Suomessa tiuhaan tahtiin viime vuosina. Uudempi tulokas on samppanjametodilla valmistettu kuohuviini ja jääviini omenoista.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla listasi uudessa tutkimuksessaan 79 uutta suomalaista startup-yritystä, jotka ovat kaikkein lupaavimpia ja pääomasijoittajia kiinnostavia. Ne toimivat pääosin it-aloilla, mutta joukossa on pari erikoisempaakin tapausta.

Yksi niistä on Brinkhall Sparkling, joka valmistaa viinejä Naantalissa, Röölän vanhassa sillitehtaassa. Etla katsoo, että yrityksellä on eväitä kansainväliseen kasvuun.

Takana ovat ranskalaistaustainen viinimies Jean-Marc Hering ja professori, teollisen muotoilun pioneeri Juhani Salovaara, joka laskee perustaneensa yrityksiä jo kymmenen kappaletta, vuodesta 1973 alkaen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Brinkhall Sparkling perustettiin vuonna 2015. Maaliskuussa viime vuonna omistaja-yrittäjät avasivat suljettuna olleen tehtaan ja sen yhteyteen tehtaanmyymälän.


Yritykseen uskovia osakkaita on jo yli 60.

– Mottona on unexpectadly different (yllättävän erilainen). Kun viiniä maistaa, siitä menee melkein jalat, koska maku on niin hyvä, kehuu hallituksen puheenjohtaja Sakari Kotka Taloussanomille.

Tehdas valmistaa kuohuviin lisäksi Eeva M:ksi nimettyä omenajääviiniä. Omenamehu jäädytetään, jolloin maku voimistuu ja sitten kypsytetään Muscadet-tynnyreissä.

Frankfurtin viinimessuilla yritys sai Eevasta kunniamaininnan.


Salovaara tutustui Ylen mukaan ranskalaiseen, joka on asunut Naantalissa toistakymmentä vuotta. Hering tarjoili Salovaaralle pihapuunsa omenoista valmistettua siideriä. Idea omasta viinituotannosta alkoi kehittyä.

Hallituksessa toimii useampi yritystaustainen henkilö. Joukossa on vuokraisäntä, sillitehtaan entinen omistaja Borgin perhe, sekä Anders von Bonsdorff, jonka suku omisti aikanaan Brinkhallin kartanon. Se on antanut nimensä firmalle pientä korvausta vastaan.

Sakari Kotkalla on aiempaa työuraa 30 vuotta elintarviketeollisuudessa, jossa hän on keskittynyt kalliimpien niin sanottujen premium-brändien rakentamiseen ja myyntiin.

– Olen ollut makeismiehenä, Finlandia Vodkan toimitusjohtajana ja Nestlen Suomen-toimitusjohtajana.


– Täytän kohta 60 vuotta. Kun mittariin tulee tarpeeksi kilometrejä, ollaan vaimon kanssa siirrytty enemmän yrittäjäpuolelle kahdellakin eri yrityksellä. Korporaatioelämä on nähty. Mentorointi ja tietotaidon jakaminen ovat lopputyöelämän mielenkiintoisia näkymiä, joissa tuntuu vielä annettavaa olevan.

– Alkoholibisnestä molemmat (vodkan ja viinin myynti). Jakelukanavissa ja tavassa toimia on samaa, vaikka prosenteissa eroja.

Myöhemmässä vaiheessa Brinkhall Sparkling tuotantoon on tarkoitus tulla väkevämpi Aatami-viini. Myös luomuviinin tuotannon aloittamista suunnitellaan.

Tällä hetkellä tuotantomäärä 15 000–20 000 pulloa vuodessa, mutta kapasiteetti kestää sen nelinkertaistamisen. Tavoitteena on tuplata vuosittainen myynti.

 


Suurin haaste on jakelun laajentaminen, jotta viinit saataisiin paremmin esille Alkoihin ja tiettyihin ravintoloihin. Myynti ja markkinointi on haaste, kuten investoijien luottamuksen voittaminen. Omenoitakin pitää saada riittävästi.

– Nyt näyttää tulevan hyvä vuosi.

– Ja kuten startupeissa aina, rahapula on ikuinen.

Kun jakelujärjestelmä on saatu kuntoon Suomessa, yritys alkaa tutkailla muuta maailmaa.

– Frankfurtin tunnustus Eeva-viinistämme sai paljon huomioita, ja useampi jakelija olisi halunnut tuotteen heti myyntiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Savolainen kikka selätti sääntö-Suomen: Petteri rakensi maailman kenties pienimmän olutkaupan

    2. 2

      Perinteinen makkara ei ole enää juhannuksen ykkösgrilliherkku - näitä suomalaiset käristävät mieluiten

    3. 3

      Neljä kaistaa takseille, kolme eri yhtiötä, digitaaliset ilmoitustaulut – kartta kertoo, miltä taksiliikenteen vapautuminen Helsinki-Vantaalla näyttää

    4. 4

      BBC: Autojätti BMW haluaa selvyyttä brexitin ehtoihin ennen kesän loppua

    5. 5

      Nämä juomat tekevät kauppansa juhannuksena – asiantuntija ennustaa: alkoholilaki näkyy lonkeroissa ja viineissä

    6. 6

      Vasemmistonuoret kerää ilmiantoja epäreiluista pomoista – Jari Sarasvuo tyrmistyi: ”Mustat listat ovat laittomia”

    7. 7

      Näin paljon kalliimpaa viina on Suomessa kuin muualla Euroopassa

    8. 8

      Kojamo listautui pörssiin – Teollisuusliitto nettosi 57000000 euroa verottomana

    9. 9

      Euroministerit vahvistivat: Kreikka pärjää nyt omillaan, Suomelle rahoja takaisin – ”Historian siipien havinaa”

    10. 10

      Suomi on Euroopan kahdeksanneksi kallein maa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vasemmistonuoret kerää ilmiantoja epäreiluista pomoista – Jari Sarasvuo tyrmistyi: ”Mustat listat ovat laittomia”

    2. 2

      Savolainen kikka selätti sääntö-Suomen: Petteri rakensi maailman kenties pienimmän olutkaupan

    3. 3

      Neljä kaistaa takseille, kolme eri yhtiötä, digitaaliset ilmoitustaulut – kartta kertoo, miltä taksiliikenteen vapautuminen Helsinki-Vantaalla näyttää

    4. 4

      Euroministerit vahvistivat: Kreikka pärjää nyt omillaan, Suomelle rahoja takaisin – ”Historian siipien havinaa”

    5. 5

      Perinteinen makkara ei ole enää juhannuksen ykkösgrilliherkku - näitä suomalaiset käristävät mieluiten

    6. 6

      Näin paljon kalliimpaa viina on Suomessa kuin muualla Euroopassa

    7. 7

      Suomi on Euroopan kahdeksanneksi kallein maa

    8. 8

      Kojamo listautui pörssiin – Teollisuusliitto nettosi 57000000 euroa verottomana

    9. 9

      Nyt niitä saa: kotimainen mansikka ja peruna menevät kuin kuumille kiville – katso hintaesimerkit

    10. 10

      BBC: Autojätti BMW haluaa selvyyttä brexitin ehtoihin ennen kesän loppua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työtön perheenäiti Tuula laski: töitä ei kannata ottaa vastaan – puolen vuoden jälkeen totuus paljastui

    2. 2

      Talon piti olla perusteellisesti remontoitu – vuoden jälkeen ostajalle paljastui alapohjasta todellinen pommi

    3. 3

      3 karua esimerkkiä tulo­loukuista: Perheenäiti saa töitä – käteen lisää vain 150 e/kk

    4. 4

      Vasemmistonuoret kerää ilmiantoja epäreiluista pomoista – Jari Sarasvuo tyrmistyi: ”Mustat listat ovat laittomia”

    5. 5

      Laaja lakko uhkaa Helsinki-Vantaan lentokenttää – ”Tiistaina Finnairin täytyy alkaa perua lentoja”

    6. 6

      Jyskille 100 000 euron uhkasakko harhaanjohtavasta mainonnasta

    7. 7

      Berner ehdottaa taksilakiin muutosta – matkailuyrittäjät säikähtivät uutta lupavaatimusta

    8. 8

      Audin toimitusjohtaja pidätettiin

    9. 9

      Moni piensijoittaja tuhoaa tuottonsa todella helpolla virheellä

    10. 10

      ”Osa leskeneläkkeistä on hävyttömän suuria”– epäreilua rikkaiden tukemista vai turva kriisitilanteen varalle?

    11. Näytä lisää