Yrittäjä

Pertti, 42, on ollut eläkkeellä ja pitkäaikaistyötön – ”Hitsarin hommiin meinasin ryhtyä”

Julkaistu:

Yksinyrittäjäksi ryhtynyt Pertti Rantala harmittelee, että työnantajat eivät uskalla palkata pitkäaikaistyötöntä.
Pertti Rantala oli vasta nuori mies joutuessaan työkyvyttömyyseläkkeelle. Molemmat polvet menivät rikki kattoremontteja polvillaan könytessä vasta kolmekymppiseltä mieheltä.

– Se oli niin rankkaa polville, ettei sitä pystynyt jatkamaan, kun lisäksi kulumaa oli jo jääkiekon peluun takia, Rantala kertoo.

Edessä oli molempien jalkojen leikkaus ja siirtyminen sairauslomien ja väliaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen kautta kortistoon. Näin Rantalasta, 42, tuli yksi yli 80 000:sta Juha Sipilän (kesk) hallitusta piinaavasta pitkäaikaistyöttömästä.

Rantalan mukaan työtä oli mahdotonta saada, kun työhakemuksessa oli jo viiden vuoden työttömyysputki.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Monet pelkäävät, että odotettavissa on sairauslomaa, vaikka en entisistä töistä ollut poissa päivääkään polvien takia.

”Hitsarin hommiin meinasin ryhtyä”

Rantala on nyt hankkinut uuden ammatin aikuiskoulutuksen kautta. Huhtikuussa mies perusti oman toiminimen. Rantala ei pidä itseään pakkoyrittäjänä, sillä oman firman tai toiminimen perustaminen oli kummitellut jo pidempään mielessä.

– Hitsarin hommiin meinasin ryhtyä. Olen joskus hitsaillut vähän, ja kädentaidot kiinnostavat, Salossa elävä Rantala kertoo.

Toiminimellä Työmies Pepe pitäisi jatkossa löytyä töitä telakkateollisuuden nousukautta elävältä alueelta.

– Nyt pystyn tarjoamaan yrityksille itseäni paremmin, kun kaikki riski on itsellä. Voin tehdä päivän, viikon tai kuukauden keikkaa vähän kuten vuokrafirmojen henkilöstö.

Rantala sanoo huomanneensa, että laivatilaukset ja muu teollisuuden piristyminen alkaa näkyä alueen pienemmissäkin yrityksissä. Töitä tuntuu olevan paremmin tarjolla.

Yritys ei elätä, ellei tule tilauksia.

Rantalan hitsaajakoulutus täytti aktiivimallin alkuvuoden vaatimuksen. Hän toivoo, että toiminimen kautta keikkaa tulisi riittävästi jatkossakin aktiivimallin ehtojen täyttämiseksi. Tärkeintä olisi tietysti se, että kortistosta pääsisi kokonaan pois.

Yksinyrittäjiä siirtyy palkansaajiksi nousukaudella

Vaikka taloudessa vankka nousuvire jatkuu, yritysten lukumäärä ei silti välttämättä nouse ollenkaan, Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen huomauttaa.

Syynä on se, että nousukaudella osa yksinyrittäjistä siirtyy palkansaajiksi, kun työmarkkinat vetävät.

– Alkuvuoden tiedot viittaisivat siihen, että määrä olisi jopa vähän laskussa.

Työnantajayrityksiä syntyy ja kuolee. Uuden matkailupalveluyritys Nautit Ky:n toimitusjohtaja Mika Kangas on innostunut siitä, että yritykseen on kasaantunut samanhenkistä, yritystaustaisia ja matkailusta kiinnostunut porukkaa.

Yrityksessä on 10 henkeä, ja se järjestää pidempää ja lyhyempää majoitusta ja buukkaa paketteja erityisesti työmatkalaisille, ja ”inspiroi yrittäjiä lähtemään lomalle”. Se tarjoaa myös etätyötiloja Teneriffalla.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Mäntyharjulla on kenties maailman erikoisin kauppa: Auki yöllä, ei myyjiä, maksaminen vapaa­ehtoista

  2. 2

    S-ryhmä jättää työhakemuksista pois kolme asiaa – johtaja: haastatteluun kutsutaan osaamisen perusteella

  3. 3

    Japanilaisyhtiö satsaa Suomeen: Jopa 200 saa töitä – koulutusta ei tarvita hakiessa

  4. 4

    Onko sinulla rahanarvoista rahaa jemmassa? Nämä markat ja pennit voivat olla jopa tuhansien eurojen arvoisia

  5. 5

    Minna, 36, valittiin sokkona työhaastatteluun – työnantaja ei tiennyt muuta kuin osaamisen

  6. 6

    Yhdestä tehtaasta tuli yksikön syntipukkiosasto – ”Viholliskuvien syntyminen on tapa aiheuttaa pelkoa”

  7. 7

    Sähkön puhelinmyynnistä useita valituksia – tarjous onkin sopimus, joka pitää erikseen purkaa

  8. 8

    Pepsi ostaa Sodastreamin

  9. 9

    Comptelin entiselle toimitusjohtajalle syyte törkeästä sisäpiiritiedon väärinkäytöstä

  10. 10

    Cheekin levy-yhtiö takoo huikeita voittoja – osinkoja yli 500 000 euroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko sinulla rahanarvoista rahaa jemmassa? Nämä markat ja pennit voivat olla jopa tuhansien eurojen arvoisia

  2. 2

    Mäntyharjulla on kenties maailman erikoisin kauppa: Auki yöllä, ei myyjiä, maksaminen vapaa­ehtoista

  3. 3

    Japanilaisyhtiö satsaa Suomeen: Jopa 200 saa töitä – koulutusta ei tarvita hakiessa

  4. 4

    S-ryhmä jättää työhakemuksista pois kolme asiaa – johtaja: haastatteluun kutsutaan osaamisen perusteella

  5. 5

    Siniset haluaa päästää lisää pitkäaikais­työttömiä aikaistetulle eläkkeelle – kokoomus ja keskusta eri linjoilla keskenään

  6. 6

    Minna, 36, valittiin sokkona työhaastatteluun – työnantaja ei tiennyt muuta kuin osaamisen

  7. 7

    Yhdestä tehtaasta tuli yksikön syntipukkiosasto – ”Viholliskuvien syntyminen on tapa aiheuttaa pelkoa”

  8. 8

    Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

  9. 9

    Pepsi ostaa Sodastreamin

  10. 10

    4 askelta kauhujen johtajaksi – ”Suuressa vaarassa on esimies, joka kuvittelee olevansa muiden yläpuolella”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tällaisia tuntipalkkoja eri ammateissa tienataan – katso lista

  2. 2

    Onko sinulla rahanarvoista rahaa jemmassa? Nämä markat ja pennit voivat olla jopa tuhansien eurojen arvoisia

  3. 3

    Sähkön puhelinmyynnistä useita valituksia – tarjous onkin sopimus, joka pitää erikseen purkaa

  4. 4

    Elon Musk itki ja nauroi sekavassa lehtihaastattelussa: Firma huolissaan lääkkeiden käytöstä – Teslan osakkeet lähtivät syöksyyn

  5. 5

    Jaakko, 36, lupasi kuukauden palkan sille, joka löytää hänelle töitä

  6. 6

    Aktiivimallin leikkuri iski – näin moni työtön aktivoitui

  7. 7

    Suomalais-englantilainen Jody: ”En kelpaa Suomen työmarkkinoille juuri mihinkään”