Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

Julkaistu:

Rainer Huttunen jää eläkkeelle ensi vuonna. Yli 40 vuotta työelämää takana, mutta silti miehen eläke jää niin niukaksi, että hän suunnittelee muuttoa muualle.
Tänä syksynä Rainer Huttunen, 62, avasi odotetun kirjeen. Oman työeläkeotteensa. Siinä esitetty summa oli karu: luvassa olisi noin 1 000 euroa eläkettä 45 vuoden kokopäivätyöstä.

– Se ei ollut yllätys, mutta surkealtahan summa paperilla näytti, Huttunen toteaa.

Itse asiassa niin surkealta, että Huttunen päätti kirjoittaa aiheesta Helsingin Sanomien Mielipide-sivuille. Kirjoituksessaan hän kertoo, että hänen oma synnyin- ja kotikaupunkinsa Helsinki on mitä todennäköisimmin liian kallis paikka viettää tulevaisuuden eläkevuosia.

– Siksi olenkin alkanut ihan tosissani miettiä muuttoa edullisempien kustannusten maihin, Rainer Huttunen kertoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yrittäjyys ei kerryttänyt eläkettä

Huttusen laihahko eläke ei ole työvuosien määrästä kiinni. Miehen työura alkoi 17-vuotiaana, kun hän jätti lukion kesken ja lähti töihin. Armeijan jälkeen hän jatkoi lukion loppuun iltakouluna, työn ohessa, ja opiskeli sen jälkeen vielä kaupalliselle alalle.

Eläkettä palkkatyö tosin alkoi kerryttää vasta, kun hän oli täyttänyt 23 vuotta.

– Olin palkkatyössä 1990-luvun lamaan saakka. Kun sitten yritykset alkoivat pienentyä ja mennä alta konkurssiin, perustin oman yrityksen, joka keskittyi kokoustekniikkaan.

Huttusen yrityksellä oli hyviä ja huonoja vuosia. Hyvinä hän pystyi maksamaan myös vapaaehtoista eläkemaksua. Muutama vuosi sitten tilanne oli ajautunut kuitenkin sellaiseksi, että suuret kansainväliset yritykset alkoivat ohjata alan markkinoita ja sitä myöten hinnoittelua. Rainerin ei auttanut muu kuin pistää yritys hyllylle.

– Sen jälkeen olin ansiosidonnaisella ja peruspäivärahalla, kunnes oli keksittävä jotain. Nykyään toimin yritysten vapaaehtoisena yrityskummina, jossa yritän opettaa tuoreille yrittäjille, etteivät he ainakaan tekisi samoja virheitä kuin minä.

Mitä Huttunen sitten tekisi nyt toisin?

– En perustaisi missään nimessä yritystä! Etsisin palkkatöitä. Nuorille yrittäjille toitotan aina, että heidän kannattaa maksaa itselleen palkkaa niin paljon kuin mahdollista.

Etelämmässä edullisempaa

Viime viikonloppuna Rainer Huttunen osallistui Koti ulkomailla -tapahtumaan.

– Ainakin Italia ja Kroatia vaikuttavat kiinnostavilta mailta. Asuinkustannukset ovat ihan toista luokkaa kuin täällä. Rakennustarvikkeiden hinta on noin neljäsosa suomalaisista ja remontin tekijöille maksetaan keskimäärin 10 euroa tunnilta.

Muuton suunnittelua jarruttaa lähivuosina se, että hänen vaimonsa on töissä vielä viitisen vuotta.

– Hänen tulevat eläketulonsa palkkatyöläisenä ovatkin ihan toisenlaiset kuin minun. Olenkin nauranut, että käsitteen EVP, elää vaimonsa palkalla, luon vielä uuden käsitteen lähitulevaisuuteen: EVE, elää vaimonsa eläkkeellä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Vihreä Lanka: Aktiivimalli voi iskeä myös työkyvyttömään – Kela vahvistaa tilanteen ”jota lait eivät ota huomioon”

    3. 3

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    4. 4

      Professori patistaa ihmisiä muuttamaan työn perässä – lukijat kommentoivat: ”Jos on kouluttautunut kirkonkattomaalariksi...”

    5. 5

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    6. 6

      Professori HS:ssa: ”Yhteiskunnan tehtävä ei ole tarjota koulutusta vastaavaa työtä”

    7. 7

      IEA povaa ”räjähdysmäistä kasvua” USA:n öljyntuotantoon

    8. 8

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    9. 9

      Haluatko parhaimman tuoton osakkeillesi? Tutkimus: Analyytikkojen kuunteleminen ei kannata

    10. 10

      Suomalaiset ovat kiintyneet pahvisiin koodiläpysköihinsä – 20 vuotta, eikä edes Nordea uskalla vielä luopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    3. 3

      Professori HS:ssa: ”Yhteiskunnan tehtävä ei ole tarjota koulutusta vastaavaa työtä”

    4. 4

      Vihreä Lanka: Aktiivimalli voi iskeä myös työkyvyttömään – Kela vahvistaa tilanteen ”jota lait eivät ota huomioon”

    5. 5

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    6. 6

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    7. 7

      Haluatko parhaimman tuoton osakkeillesi? Tutkimus: Analyytikkojen kuunteleminen ei kannata

    8. 8

      IEA povaa ”räjähdysmäistä kasvua” USA:n öljyntuotantoon

    9. 9

      Professori patistaa ihmisiä muuttamaan työn perässä – lukijat kommentoivat: ”Jos on kouluttautunut kirkonkattomaalariksi...”

    10. 10

      Kela-siirto nosti toimeentulotuen hakijoiden määrää selvästi – menot kasvoivat lähes 100 miljoonaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    3. 3

      Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    7. 7

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    8. 8

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    9. 9

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    10. 10

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    11. Näytä lisää