Yrittäjä

Suomessa vierailevan miljardööri Richard Bransonin vinkit: tällainen ihminen menestyy

Julkaistu:

Yritystoiminta voi saada aikaan hyvää, brittimiljardööri Richard Branson hehkutti Nordic Business Forumissa maanantaina.
– Yrittäjä on yksinkertaisesti joku, jolla on idea muiden ihmisten elämän parantamiseksi. Bisnes on vain sitä, Branson korosti.

Virgin-yhtiöistä tunnettu brittimiljardööri esiintyi rocktähtimäiseen tyyliin Messukeskuksessa järjestetyssä Nordic Business Forumissa.

– Minusta menestyminen ei edellytä toisten ihmisten polkemista. Se on täyttä mielikuvitusta. Nykyään menestyvät yritysjohtajat ovat niitä, jotka tulevat hyvin toimeen ihmisten kanssa, jotka pitävät ihmisistä, jotka käyttäytyvät ihmisiä kunnioittaen, hän sanoi.

Branson uskoo että menestyvältä johtajalta vaaditaan jatkuvasti enemmän sitä, että hän kantaa huolta maailmasta, jossa elää muiden kanssa, ja tuo maailman ongelmia myös itse esiin.


Messukeskuksen yleisö sai kuulla Bransonilta vaikuttavia kokemuksia siitä, kuinka hurrikaani Irma tuhosi vastikään hänen kotisaarensa Karibialla. Hän itse oli hurrikaanin iskiessä kotonaan ja vetäytyi läheistensä kanssa pahimman myrskyn aikana turvaan betoniseen viinikellariin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Kun työnsimme päämme ulos, kaikki oli kuin pommin jäljiltä, hän kertoi.

Nyt Branson kampanjoi kerääkseen varoja Karibian saarten jälleenrakentamiseen ja käyttää aikaansa pohtiakseen, kuinka saarten talouden voisi saada jaloilleen. Tuhoituneilla saarilla tulot ovat tulleet pääosin turismista, mutta nyt hotellit ovat käytännössä tuhoutuneet.

Välittävät ihmiset luovat menestystä

Paitsi rikkaana seikkailijaliikemiehenä myös hyväntekijänä tunnettu Branson katsoo, että yrittäjyystaidot ovat väline monien maailman ongelmien ratkaisemiseen. Hän viittasi yhtä lailla köyhimpien ihmisten perustarpeiden täyttämiseen kuin valtioiden välisten kiistojen ratkomiseen diplomatian keinoin.

 

Käytä aikaa löytääksesi joku, joka on itseäsi parempi tai yhtä hyvä kuin sinä, ja anna hänelle vapaus tehdä virheitä.

Hän kertoi jo lapsena kasvaneensa siihen, että muista ihmisistä ei puhuta pahaa, vaan heistä odotetaan aina lähtökohtaisesti hyvää.

– Siitä myös seuraa aina hyvää, hän sanoi.

Bransonin mukaan nimenomaan sellaiset ihmiset luovat menestystä, jotka ovat hyviä muiden ihmisten kanssa, välittävät heistä ja osaavat kuunnella muita. Samaan aikaan vaaditaan vastuunkantoa ja kykyä tehdä päätöksiä, osoittautuivatpa ne jälkikäteen hyviksi tai huonoiksi, sillä ilman päätöksiä saavutuksia ei synny.

Bransonin tärkein neuvo

Delegointikykyjen merkitystä yrittäjälle Branson korosti useaan otteeseen. Siihen liittyi myös tärkein neuvo, jonka hän mielestään voi yrittäjälle antaa.

– Käytä aikaa löytääksesi joku, joka on itseäsi parempi tai yhtä hyvä kuin sinä, ja anna hänelle vapaus tehdä virheitä, hyviä asioita yrityksesi hyväksi ja käydä toimeen, Branson sanoi.

Se kuitenkin on muistettava, etteivät muut tee asioita aivan samalla tavalla kuin ne tekisi itse, vaan toiset tekevät osan asioista paremmin ja osan ehkä huonommin, Branson huomautti. Delegoiminen kuitenkin mahdollistaa esimerkiksi sarjayrittäjyyden, jos siihen haluaa pyrkiä.

Toisaalta Bransonin mielestä johtajan täytyy olla joustava alaisiaan kohtaan ja esimerkiksi tarjota mahdollisuuksia tehdä töitä kotoa. Hän on itse toteuttanut periaatetta omalla urallaan jakaen vastuuta alaisilleen, ja siksi hän on voinut esimerkiksi viettää yritysjohtajaksi poikkeuksellisen paljon aikaa lastensa kanssa.

Nordic Businessa Forumin maanantain ohjelman päättänyt Bransonin visiitti oli moderoitu keskustelu, jota rikastivat hänen tekemisiään ja näkemyksiään esittelevät videokatkelmat, vitsailu häntä haastatelleen uutiskanava CNN:n toimittajan Richard Questin kanssa sekä yleisökysymykset.

Sir Richard Branson

Brittiläinen liikemies ja miljardööri, joka on perustanut Virgin-konsernin. Virgin-brändiä käyttää laaja joukko yrityksiä, ja ne toimivat muun muassa matkailun ja viihteen alalla. Niistä erikoisimpia on esimerkiksi avaruusturismiin tähtäävä Virgin Galactic.

Syntynyt 18.7.1950. Aateloitu vuonna 2000.

Tunnettu muun muassa seikkailijana, joka on lentänyt kuumailmapallolla Atlantin ja Tyynenmeren yli ja yrittänyt kiertää kuumailmapallolla myös maapallon.

Aloitti yritystoiminnan nuorena. 16-vuotiaana perusti aikakauslehden ja 22-vuotiaana aloitti äänilevyjen postimyynnin. Bransonin ensimmäinen suuri menestystarina oli vuonna 1972 perustettu levy-yhtiö Virgin Records.

Myöhemmin perustanut muun muassa lentoyhtiöitä ja matkapuhelinoperaattorin.

Osa The Elders -neuvostoa, joka pyrkii ratkomaan maailman ongelmia tarjoamalla asiantuntemustaan. Neuvostoon kuuluu hänen lisäkseen muun muassa rauhannobelisteja, kuten presidentti Martti Ahtisaari ja entinen YK:n pääsihteeri Kofi Annan.

Vieraillut Suomessa aiemminkin. Kehunut esimerkiksi Lappia siitä, että lappilaiset yritykset pitävät ympäristön kunnioittamista tärkeänä arvona. Kirjoittanut blogiinsa myös Suomen perustulokokeilusta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lomalennon lähtö muuttui tuntien hikiseksi piinaksi – perheen­äiti Heini valitti ja sai 3 600 euron korvauksen

    2. 2

      Yhdestä tehtaasta tuli yksikön syntipukkiosasto – ”Viholliskuvien syntyminen on tapa aiheuttaa pelkoa”

    3. 3

      Täysi matkustaja­koneellinen oikeutettu korvauksiin: vain muutama hakee – lue ohjeet valituksen tekemiseen

    4. 4

      Minna, 36, valittiin sokkona työhaastatteluun – työnantaja ei tiennyt muuta kuin osaamisen

    5. 5

      Sähkön puhelinmyynnistä useita valituksia – tarjous onkin sopimus, joka pitää erikseen purkaa

    6. 6

      Mäntyharjulla on kenties maailman erikoisin kauppa: Auki yöllä, ei myyjiä, maksaminen vapaa­ehtoista

    7. 7

      Hallituksen työtavoite on ”hiuskarvan päässä” – ekonomisti arvioi, että aktiivimalli auttaa

    8. 8

      Wärtsilältä suur­investointi Vaasaan – 200 miljoonaa euroa

    9. 9

      Ähtärin eläinpuistossa käynnissä yt-neuvottelut

    10. 10

      Cheekin levy-yhtiö takoo huikeita voittoja – osinkoja yli 500 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lomalennon lähtö muuttui tuntien hikiseksi piinaksi – perheen­äiti Heini valitti ja sai 3 600 euron korvauksen

    2. 2

      Mäntyharjulla on kenties maailman erikoisin kauppa: Auki yöllä, ei myyjiä, maksaminen vapaa­ehtoista

    3. 3

      Ähtärin eläinpuistossa käynnissä yt-neuvottelut

    4. 4

      Wärtsilältä suur­investointi Vaasaan – 200 miljoonaa euroa

    5. 5

      Täysi matkustaja­koneellinen oikeutettu korvauksiin: vain muutama hakee – lue ohjeet valituksen tekemiseen

    6. 6

      Työllisyysaste hipoo hallituksen tavoitetta – työttömyys väheni viime vuodesta

    7. 7

      Japanilaisyhtiö satsaa Suomeen: Jopa 200 saa töitä – koulutusta ei tarvita hakiessa

    8. 8

      S-ryhmä jättää työhakemuksista pois kolme asiaa – johtaja: haastatteluun kutsutaan osaamisen perusteella

    9. 9

      Hallituksen työtavoite on ”hiuskarvan päässä” – ekonomisti arvioi, että aktiivimalli auttaa

    10. 10

      Minna, 36, valittiin sokkona työhaastatteluun – työnantaja ei tiennyt muuta kuin osaamisen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tällaisia tuntipalkkoja eri ammateissa tienataan – katso lista

    2. 2

      Mäntyharjulla on kenties maailman erikoisin kauppa: Auki yöllä, ei myyjiä, maksaminen vapaa­ehtoista

    3. 3

      Onko sinulla rahanarvoista rahaa jemmassa? Nämä markat ja pennit voivat olla jopa tuhansien eurojen arvoisia

    4. 4

      Sähkön puhelinmyynnistä useita valituksia – tarjous onkin sopimus, joka pitää erikseen purkaa

    5. 5

      Lomalennon lähtö muuttui tuntien hikiseksi piinaksi – perheen­äiti Heini valitti ja sai 3 600 euron korvauksen

    6. 6

      Elon Musk itki ja nauroi sekavassa lehtihaastattelussa: Firma huolissaan lääkkeiden käytöstä – Teslan osakkeet lähtivät syöksyyn

    7. 7

      Japanilaisyhtiö satsaa Suomeen: Jopa 200 saa töitä – koulutusta ei tarvita hakiessa

    8. 8

      Jaakko, 36, lupasi kuukauden palkan sille, joka löytää hänelle töitä

    9. 9

      S-ryhmä jättää työhakemuksista pois kolme asiaa – johtaja: haastatteluun kutsutaan osaamisen perusteella

    10. 10

      Suomalais-englantilainen Jody: ”En kelpaa Suomen työmarkkinoille juuri mihinkään”

    11. Näytä lisää