Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa” - Yrittäjä - Ilta-Sanomat

Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

Julkaistu: 19.1.2017 6:01

Jussi Salokangas valitti yritykseltään karhutuista perintäkuluista, ja aluehallintovirasto antoi perintäyhtiölle varoituksen. Tapaus ei ole ainutkertainen.

Kun lakimies Jussi Salokangas tarkisti sivutoimisesti pyörittämänsä yrityksen postilokeron usean viikon tauon jälkeen, häntä odotti hintava yllätys: reilun 2 000 euron suuruinen lasku oli mennyt perintään, ja perintäyhtiö vaati itselleen 397 euron suuruisia perintäkuluja.

– Maksun myöhästyminen oli oma mokani, mutta perintäkulut tuntuivat kohtuuttomilta. Miten yhden ainoan kirjeen lähettämiseen saa kulumaan satoja euroja? Salokangas sanoo Taloussanomille.

Hän ilmoitti OK Perinnälle, että suostuu maksamaan summasta vain puolet. Suomen kolmanneksi suurimman perintäyhtiön lakimies sanoi puhelimessa yhtiön suostuvan ja ilmaisi toiveensa siitä, ettei Salokangas valittaisi asiasta Etelä-Suomen aluehallintovirastolle.

Tämä kuitenkin valitti, ja lokakuussa AVI antoi OK Perinnälle varoituksen kohtuuttomien perintäkulujen perimisestä.

– Suurin osa pienyrittäjistä luultavasti maksaa suuretkin perintäkulut mukisematta, koska pelkäävät maksuhäiriömerkintää, Salokangas harmittelee.

AVI antanut perintäkuluista lukuisia varoituksia

Ainoa perintäkuluihinsa tyytymätön Salokangas ei ole, sillä ylitarkastaja Anna-Emilia Sirénin mukaan Etelä-Suomen AVIin on viime vuosina tullut kiihtyvällä tahdilla perintäkuluihin liittyviä valituksia ja yhteydenottoja.

Vuonna 2016 virasto antoi asiasta 26 valvontapäätöstä, joista seitsemässä se antoi perintäyhtiölle varoituksen.

Lisäksi 15 tapauksessa se katsoi perintäkulut kohtuuttomiksi, muttei antanut varoitusta.

– Perintäyhtiön on pystyttävä osoittamaan, mistä kulut ovat syntyneet ja että toimenpiteet ovat olleet tarpeellisia, Sirén toteaa.

Kuluttajien saatavien perintään on laissa määritelty enimmäiskertakulut, jotka nousevat korkeimmillaan 50 euroon.

– Koska yrityspuolella ei tällaista sääntelyä ole, jotkut yritykset saattavat hivuttaa tuottoja sieltä.

OK Perintä sanoo laskeneensa hintoja

Aluehallintovirastolla ei ole valtaa määrätä perintäyrityksiä alentamaan tai palauttamaan maksuja, mutta Anna-Emilia Sirénin mukaan useat yhtiöt ovat ottaneet saamansa varoituksen vakavasti ja muuttaneet hinnoitteluaan.

Tämän vahvistaa myös OK Perinnän johtaja Petter Lingonblad, joka kertoo yhtiön vauhdittaneen uuden hinnaston käyttöönottoa Salokankaan tapauksesta saamansa varoituksen vuoksi.

Varoitus oli OK Perinnän toinen.

Lingonbladin mukaan Salokankaalta vaaditut vajaan 400 euron perintäkulut putoaisivat uuden hinnaston mukaan noin puoleen.

– Hintojen määrittäminen on ollut vaikeaa, koska selkeää linjausta sopivista hinnoista ei ole tullut mistään. Viime vuosina AVI on pyrkinyt haarukoimaan kohtuullisia kuluja ratkaisukäytännöllään, ja me pidämme sitä hyvänä asiana.

Suomen Yrittäjät vaatii lakisääteistä kattoa

Suomen Yrittäjät ei usko, että pelkät varoitukset riittävät kaitsemaan perintäyhtiöitä. Etujärjestö teki viime vuoden keväänä oikeusministeriölle aloitteen lakisääteisen maksukaton säätämisestä myös yrityssaatavien perintään.

Aloite on yhä ministeriön käsittelyssä, Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen kertoo. Hänen mukaansa perintätoimintaa ohjaa yhä liiaksi ”maan tapa”.

– Suuri osa yrityksistä toimii rehdisti, mutta muutamat kovien perintäkulujen kanssa rellestävät työllistävät viranomaisia. Se on kauheaa resurssien tuhlausta, Toivonen sanoo.

Myös Etelä-Suomen AVIn Sirén uskoo, että lainsäädännön tarkentaminen voisi olla hyvä ajatus.

– Ei siitä ainakaan haittaa olisi, Sirén toteaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?