Nordea yrityksille: Vaihtakaa äkkiä eurot kruunuiksi

Julkaistu:

Pankkikonserni Nordea kehottaa yritysasiakkaitaan vaihtamaan euronsa Tanskan kruunuiksi niin pian kuin mahdollista.


Syynä kehotukselle on Tanskan kruunun mahdollisesti yllättävä kallistuminen Euroopan keskuspankin rahapolitiikan muutosten vuoksi.

Vaikka kruunun kallistuminen on mahdollista, Nordea ei odota samanlaista hyökkäystä kruunun eurokytköstä vastaan kuin alkuvuonna. Tuolloin Tanskan keskuspankki puolusti kruunua valuuttainterventioilla ja koronlaskuilla sen jälkeen, kun EKP oli ilmoittanut laajentavansa osto-ohjelmaansa valtionlainoihin.

EKP:n odotetaan lisäävänsä rahapoliittista elvytystään ensi viikon korkokokouksessaan, mikä aiheuttaa kuitenkin kruunulle nousupaineita. Tämän vuoksi Nordea kehottaa asiakkaitaan vaihtamaan eurot kruunuiksi ennen 3. joulukuuta pidettävää EKP:n neuvoston kokousta.

– Näimme suurimmat liikkeet korkojohdannaisissa EKP:n 22. lokakuuta pidetyn kokouksen ympärillä, mikä viittaa siihen, että koronlasku vahvistaisi kruunua, Nordean päävaluuttastrategi Niels Christensen Kööpenhaminasta sanoo uutistoimisto Bloombergille.

Kruunuun vaikuttaa myös se, miten Sveitsin frangi reagoi mahdolliseen EKP:n lisäelvytykseen. Jos frangi alkaa kallistua, Sveitsin keskuspankki voi laskea korkoaan korkokokouksessaan 10. joulukuuta, Nordea arvioi.

Sekä Sveitsin että Tanskan keskuspankin talletuskorko on -0,75 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näpistelijät luulivat löytäneensä porsaanreiän ruokakaupoista – asiantuntija: toiminta yhä röyhkeämpää

    2. 2

      Katso 200 ammatin ansiot – nyt on bussikuskin vuosikymmen: yli 500 euroa lisää liksaa

    3. 3

      Kysely: Kahden tyyppisten mökkien kysyntä väheni rajusti koko Suomessa – välittäjä pamautti syyn ykskantaan: ”Olisi tärkeää saada ihmiset ymmärtämään”

    4. 4

      Kela paljasti: täällä maksetaan eniten asumistukia

    5. 5

      Nordeassa valmisteltiin pörssitiedotetta, kun yhtäkkiä ikkunan takana leijui drone – Yle vahvistaa kuvanneensa pääkonttoria ilmasta käsin

    6. 6

      Yli 10 000 suomalaista paljasti, paljonko tilillä on rahaa – asiantuntija kertoo, millainen saldon tulisi olla

    7. 7

      OP:lla ja Nordealla oli häiriöitä pankkipalveluissa

    8. 8

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    9. 9

      Palkka 3 700 euroa tai 2 900 euroa kuussa – naisen euro yksityisellä sektorilla oli viime vuonna 78 senttiä

    10. 10

      Matias, 25, valmistui kauppa­tieteen maisteriksi – nyt hän on kesätöissä kyläkaupassa: ”En silloin vielä tiennyt, että tästä tulee tulevaisuuden alani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näpistelijät luulivat löytäneensä porsaanreiän ruokakaupoista – asiantuntija: toiminta yhä röyhkeämpää

    2. 2

      Kysely: Kahden tyyppisten mökkien kysyntä väheni rajusti koko Suomessa – välittäjä pamautti syyn ykskantaan: ”Olisi tärkeää saada ihmiset ymmärtämään”

    3. 3

      Yli 10 000 suomalaista paljasti, paljonko tilillä on rahaa – asiantuntija kertoo, millainen saldon tulisi olla

    4. 4

      Kela paljasti: täällä maksetaan eniten asumistukia

    5. 5

      Katso 200 ammatin ansiot – nyt on bussikuskin vuosikymmen: yli 500 euroa lisää liksaa

    6. 6

      Karu kommentti teki lopun työ­haaveista: ”Tolla naamalla et saa töitä” – tällaista on syrjintä Suomen työ­elämässä

    7. 7

      OP:lla ja Nordealla oli häiriöitä pankkipalveluissa

    8. 8

      Palkka 3 700 euroa tai 2 900 euroa kuussa – naisen euro yksityisellä sektorilla oli viime vuonna 78 senttiä

    9. 9

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    10. 10

      Legendaarinen helsinkiläinen vaatekauppa on myynnissä – ”Kun perustin tämän liikkeen, kaikki sanoivat, että ei sillä elä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    2. 2

      TE: Tulli jysäytti: maku­lonkeroiden ja -siidereiden veroon 41 prosentin korotus

    3. 3

      Kansa hämmästyi ministerien veloista: ”On siinä jälkipolvilla ihmettelemistä” – asiantuntija kertoo, mistä on kyse

    4. 4

      Mies ennakoi kuolemaansa ja osti kesämökin nuorikkonsa nimiin: Ei tullut viikatemiestä, vaan tuli ero – näin kävi mökille

    5. 5

      Näpistelijät luulivat löytäneensä porsaanreiän ruokakaupoista – asiantuntija: toiminta yhä röyhkeämpää

    6. 6

      5 vuoden liitto päättyi miehen kuolemaan: leski vaati puolta miehen 108-kertaisesta omaisuudesta – salasi pankkitilinsä tapahtumat

    7. 7

      Kysely: Kahden tyyppisten mökkien kysyntä väheni rajusti koko Suomessa – välittäjä pamautti syyn ykskantaan: ”Olisi tärkeää saada ihmiset ymmärtämään”

    8. 8

      Juristit paljastavat 4 syytä, miksi testamentti kannattaa tehdä – ”Lapset voivat tehdä kiusaa leskelle”

    9. 9

      Yli 10 000 suomalaista paljasti, paljonko tilillä on rahaa – asiantuntija kertoo, millainen saldon tulisi olla

    10. 10

      9 asiaa, joista ensiasunnon ostaja on usein ulalla – silmät aukenivat, kun totuus uudesta lainailmiöstä paljastui: ”Se saattoi tuntua halvalta”

    11. Näytä lisää