Kansa istuu, joku rikastuu: "Työpaikkoja on auki aina"

Julkaistu:

Noin puolet suomalaisista istuu päivittäin vähintään kuusi tuntia. Liika istuminen vaarantaa terveyden, mutta joku siitäkin hyötyy.


Istumisen aiheuttamat vaivat ovat tyypillinen syy mennä hierojalle. Vaikka hierojalla käyvien asiakkaiden määrä on kasvanut, toimitusjohtaja Mika Hallikainen Rela-Hierojista uskoo, että huono taloudellinen tilanne on saanut osan ihmisistä säästämään hierojakäynneistä.

Monien tuki- ja liikuntaelimistön vaivojen taustalla on UKK-instituutin mukaan liika istuminen. Jatkuva paikallaanolo voi johtaa myös esimerkiksi lihomiseen ja aineenvaihdunnan häiriöihin. Vaikka istuminen vaarantaa monen toimistotyöläisen tai sohvalla ja tietokoneen ääressä viihtyvän terveyden, joillekin se tietää rahaa.

– Jos taloustilanne kohenee, olen aivan varma siitä, että hierontapalveluiden käyttö lisääntyy huomattavasti. Uskon, että istumatyöstä aiheutuvat haitat lisääntyvät merkittävästi tulevaisuudessa, Hallikainen sanoo Taloussanomille.

Sähköä pöytään

Hierojat eivät ole ainoita, joiden työssä liiallisen istumisen vaikutukset näkyvät. Huonekaluketju Iskun toimitusjohtaja Arto Tiitinen kertoo, että vuonna 2014 sähköllä säädettävien pöytien menekki kasvoi 50 prosenttia verrattuna edeltävään vuoteen, ja tänä vuonna niiden kysyntä on kasvanut noin 40 prosenttia. Perinteisten pöytien suosio on vastaavasti laskenut.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Samaan aikaan puoli-istuminen on lisääntynyt. Työtä tehdään nyt seisaaltaan ja puoli-istuvasti satulatuolilla, sanoo Arto Tiitinen Taloussanomille.

Fysioterapialle riittää kysyntää

Myös fysioterapiassa riittää asiakkaita. Fysios-fysioterapiaketjun osakkaan Heikki Tiitisen mukaan ketjun fysioterapiapalveluiden kysyntä on kasvanut. Taloudellisesta tilanteesta huolimatta kävijöitä on enemmän, ja osa heistä on uusia ja osa vanhoja asiakkaita.

– Ei voi sanoa, että ihmiset tulisivat fysioterapeutin vastaanotolle suoraan istumisen takia, vaan siksi, että selkä on kipeä. Selkäkivun syy taas voi olla se, että istutaan liikaa, Heikki Tiitinen sanoo Taloussanomille.

Tietämys avaimena kasvuun

Istumisen haitoista on viime aikoina puhuttu paljon julkisuudessa. Iskun Arto Tiitisen mukaan tietämys onkin mennyt hyvin perille. Viesti on ymmärretty laajasti, sillä lyhyitä kokouksia pidetään seisten, ja hänen mukaansa sähköllä säädettävien neuvottelupöytien suosio kasvaa. Tiitinen uskoo, että ylipäätään sähköllä säädettävien pöytien menekki paranee vielä ensi vuonnakin 30–40 prosenttia.

Fysios-ketjun Heikki Tiitinen sen sijaan luottaa fysioterapia-alan kasvuun. Yhtenä tärkeänä asiana tässä hän pitää tietämyksen lisäämistä, sillä ihmiset eivät hänen mielestään vielä tiedä tarpeeksi hyvin fysioterapian mahdollisuuksia.

– Fysioterapia on aktiivista harjoittelua, jossa ihminen itse ottaa vastuun kuntoutumisesta. Toki siihen kuuluu myös manuaalista käsittelyä, kuten lukkojen avaamista, hän sanoo.

Töitä tarjolla useille

Istumatyö on nykyään yleistä, ja sen myötä ihmisillä riittää vaivoja. Niinpä myös hieronta-alan työllistymisnäkymät ovat tulevaisuudessa valoisat. Hallikainen kertoo, että Rela-Hierojilla on jopa pienimuotoista työvoimapulaa.

– Paikkoja on auki koko ajan. Työllistymisen trendi on sellainen, että enemmän ja enemmän tämän alan ihmisiä tarvitaan, Hallikainen sanoo.

Myös fysioterapeuteille on Heikki Tiitisen mukaan töitä tarjolla. Työ- ja elinkeinopalveluiden verkkopalvelusta löytyykin kymmeniä avoimia työpaikkailmoituksia, joissa etsitään fysioterapeutteja ja hierojia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    2. 2

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    3. 3

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    4. 4

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    5. 5

      Turkissa talvehtivat Irmeli ja Olavi kehottavat varovaisuuteen – ”Asuntoa ei pidä ostaa taksikuskilta”

    6. 6

      Kommentti: Velka säästi Suomen syöksykierteeltä, jonka rinnalla ”hukattu vuosikymmen” on lastenleikkiä

    7. 7

      Saksan ja USA:n poliittiset pulmat heiluttavat valuuttoja ja korkoja

    8. 8

      Oriolassa tapahtui inhimillinen virhe – väärennetyksi epäiltyä syöpälääkettä jaettiin sairaaloihin

    9. 9

      Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen

    10. 10

      Yle: Helsingin telakka saamassa uuden omistajan Kroatiasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    2. 2

      Turkissa talvehtivat Irmeli ja Olavi kehottavat varovaisuuteen – ”Asuntoa ei pidä ostaa taksikuskilta”

    3. 3

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    4. 4

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    5. 5

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    6. 6

      Kommentti: Velka säästi Suomen syöksykierteeltä, jonka rinnalla ”hukattu vuosikymmen” on lastenleikkiä

    7. 7

      Professori patistaa ihmisiä muuttamaan työn perässä – lukijat kommentoivat: ”Jos on kouluttautunut kirkonkattomaalariksi...”

    8. 8

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    9. 9

      Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen

    10. 10

      Yle: Helsingin telakka saamassa uuden omistajan Kroatiasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    4. 4

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    7. 7

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    8. 8

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    9. 9

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    10. 10

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    11. Näytä lisää