Yrittäjä

Entiset Expert-kauppiaat jatkavat Veikon Koneena

Julkaistu: , Päivitetty:

Uusiin suunnitelmiin kuuluu myös syyskuun alusta alkava yhteistyö teleoperaattori Soneran kanssa.


Kauppiasosuuskunta Expert Finland saa käyttöönsä Veikon Koneen tavaramerkin, ja myymälät alkavat myydä Soneran matkaviestintä- ja laajakaistapalveluita. Soneran omistama Veikon Kone lopetti liiketoimintansa vuonna 2012.

Uudella kodintekniikkaketjulla on yli 50 myymälää, mikä on tiedotteen mukaan eniten Suomessa. Expert Finlandin toimitusjohtaja Ilkka Viskari kertoo Taloussanomille, että myymälät sijaitsevat eri puolilla Suomea pienissä ja keskisuurissa kaupungeissa.

– Isot kaupungit ovat jakelun ulkopuolella, niin kuin ne ovat käytännössä olleet tähänkin asti, hän täsmentää Taloussanomille.

Sonera hyötyy yhteistyöstä, sillä yhteistyön ansiosta sen palvelut levittäytyvät myös suurimpien kaupunkien ulkopuolelle. Yhteistyö alkaa syyskuun alusta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Itsenäisyys
tärkeää


Aiemmin Expertin brändin omisti Expert Finland. Elokuun alusta asti omistaja on ollut norjalainen Expert Asa, joka tarjosi kauppiaille mahdollisuutta jatkaa kauppasopimusta Expertin nimen alla franchising-yrittäjänä.

Moni kauppias valitsi Viskarin mukaan itsenäisyyden Expert Asan franchising-tarjouksen sijaan. Yhtä myymälää lukuun ottamatta kaikki ne myymälät, jotka eivät liittyneet Expert Asaan, liittyvät Veikon Kone -tavaramerkin alle.

– Suomalaiset kauppiaat haluavat olla tulevaisuudessakin suomalaisia kauppiaita ja pitää kiinni itsenäisyydestään. Tällaisessa kilpailutilanteessa ylimääräiset portaat ainakin meidän mielestämme heikentävät kilpailukykyämme.

Suunnitelmissa
myös verkkokauppa


Viskarin mukaan nykyisessä markkinatilanteessa tuoteryhmistä korostuvat erityisesti tabletit ja muut mobiililaitteet. Hän ei kuitenkaan näe alan kilpailutilannetta niin synkkänä kuin monet, vaikka verkkokauppa nakertaa yleisesti kaupanalalla fyysisiä myymälöitä. Uuden ketjun suunnitelmiin kuuluukin myös verkkokauppa.

– Maailmalla on hyviä esimerkkejä siitä, kuinka kivijalka ja verkkokauppa on pystytty yhdistämään. Ei tarvitse mennä kauemmas kuin lahden toiselle puolelle Ruotsiin.

Kauppiasosuuskunta Expert Finlandin Soneran kanssa tekemän sopimuksen kesto on useita vuosia. Tarkempia yksityiskohtia siitä ei kuitenkaan Viskarin mukaan kerrota julkisuuteen.

– Kyse on hyvin merkittävästä sopimuksesta, joka ei ihan lyhyt ole.

Juttuun on lisätty toimitusjohtajan haastattelu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Katariina, 47, myi puutalokotinsa ja muutti vuokralle pieneen yksiöön – ”Olin asunut lähinnä keittiössä ja makuuhuoneessa”

    2. 2

      Myrskylän taksiyrittäjät kertovat, miksi Kela-kyydit eivät houkuttele: ”Siitä ei tullut muuta kuin tappiota”

    3. 3

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

    5. 5

      Jan Hurrin kommentti: Nollakorko voi olla uusi normaali – ja se on huono uutinen

    6. 6

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    7. 7

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    8. 8

      Facebookin ex-johtaja Mäkeläinen puolustaa entistä työantajaansa: ”Markilla on sydän paikallaan”

    9. 9

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    10. 10

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    2. 2

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    3. 3

      Myrskylän taksiyrittäjät kertovat, miksi Kela-kyydit eivät houkuttele: ”Siitä ei tullut muuta kuin tappiota”

    4. 4

      Jan Hurrin kommentti: Nollakorko voi olla uusi normaali – ja se on huono uutinen

    5. 5

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    6. 6

      Katariina, 47, myi puutalokotinsa ja muutti vuokralle pieneen yksiöön – ”Olin asunut lähinnä keittiössä ja makuuhuoneessa”

    7. 7

      Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

    8. 8

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    9. 9

      Facebookin ex-johtaja Mäkeläinen puolustaa entistä työantajaansa: ”Markilla on sydän paikallaan”

    10. 10

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    2. 2

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    3. 3

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    4. 4

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    5. 5

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    6. 6

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    7. 7

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    8. 8

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    9. 9

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    10. 10

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    11. Näytä lisää