Dunkin' Donuts -yrittäjäksi ei pääse pikkurahalla

Julkaistu:

Ilman yli kahta miljoonaa euroa Dunkin' Donutsin yrittäjyys ei irtoa. Kahvilajätti pyrkii löytämään yhden tai muutaman yrittäjän, jotka voisivat hallita kaikkia Suomeen perustettavia ravintoloita. Pikaruokayrittäjät ovat vahvoilla.
Franchise-yrittäjiä Suomesta etsivälle amerikkalaiselle kahvi- ja leipomotuoteketju Dunkin' Donutsille ei kelpaa kuka tahansa kahvilanpitäjä.

 – Yhtiö hakee aika suurta toimijaa, joka pystyy avaamaan parikymmentä kahvilaa. Häneltä vaaditaan hyvää alan ja markkinoiden tuntemusta, sanoo Hanna Litovaara Dunkin' Donutsin viestintää Suomessa hoitavasta viestintätoimisto Drumista.

Pikaruoka-alan ketjuyrittäjillä voisi hänen mukaansa olla tarvittavaa osaamista.

Valittavia voi olla yksi tai useampia, mutta pääomaa pitää olla vähintään kolme miljoonaa dollaria eli noin 2,2 miljoonaa euroa. Aluksi Dunkin' Donuts aikoo keskittyä Helsinkiin, mutta yrittäjien pitäisi perustaa vähintään 20–25 Dunkin' Donuts -ravintolaa Suomen suurimpiin kaupunkeihin.

Dunkin' Donuts on alallaan yksi maailman suurimpia ketjuja. Yhtiö kuuluu Dunkin' Brands -konserniin. Sen kansainvälisen liiketoiminnan kehitysjohtaja Jeremy Vitaro arvioi tiedotteessa, että Suomi on iso mahdollisuus brändille.

Ruisleipä voi päätyä
ketjun tiskille


Suomessa Dunkin' Donuts mielletään donitsiketjuksi, mutta Litovaaran mukaan kahvi on sen päätuote.

– Yhdysvalloissa yhtiö on ollut ykkönen kahvimyynnissä usean vuoden ajan.

Kahvilla on Suomessakin tarkoitus olla tärkeä asema, mutta Dunkin' Donuts aikoo tuoda Suomeen koko muunkin perusvalikoimansa. Litovaaran mukaan siihen kuuluu päivän eri hetkiin kuten aamiaiselle ja lounaalle tarkoitettuja makeita ja suolaisia tuotteita sekä terveellisiä vaihtoehtoja.

– Joka maassa voi olla myös maakohtaisia tuotteita paikallisten makumieltymysten mukaan, Litovaara kertoo.

Suomessa tällainen tuote voisi olla ruisleipä. Päätökset paikallisista tuotteista tekee kuitenkin paikallinen yrittäjä.

Kaikki on kiinni
yrittäjän löytymisestä


Vielä ei tiedetä, milloin ensimmäinen Dunkin' Donuts avataan Suomessa. Yhtiö toivoo nopeaa edistymistä, mutta ainoa sen julkistama päivämäärä on yrittäjäksi ryhtymisestä kiinnostuneille järjestettävä webinaari, joka pidetään toukokuun alkupuolella.  

– Aikataulu riippuu täysin yrittäjistä, yhteistyöneuvotteluista ja siitä, miten nopeasti sopivat liikepaikat löytyvät, Litovaara sanoo.

Dunkin' Donutsin Suomeen-pyrkiminen liittyy siihen, että yhtiö pitää Eurooppaa tärkeänä kasvualueenaan. Ketjulla on jo yli 120 ravintolaa Euroopassa.

Yhtiö on perustettu vuonna 1950 ja sillä on 11 000 ravintolaa 33 maassa. Tiedotteen mukaan Dunkin' Donuts on Amerikan suosituin kahvia ja leipomotuotteita tarjoava ketju.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kommentti: PAU paljasti nyt todelliset korttinsa – meneillään on Suomen kallein järjestösota

    2. 2

      Näin lakot leviävät busseihin, lentokentille ja risteilylaivoille

    3. 3

      Tällaisen sovintoesityksen PAU hylkäsi

    4. 4

      Mihin sinä sijoittaisit 500 euroa juuri nyt? Vastaa Taloussanomien kyselyyn

    5. 5

      PAU sanoi ei sovintoesitykselle – lakot jatkuvat

    6. 6

      IMF: Suomen talous ei ole tasapainossa vuonna 2023

    7. 7

      Posti ei aio perua pakettilajittelijoiden sopimusvaihdosta – Kuusiston mukaan vaihdoksella valtion omistajaohjauksen tuki

    8. 8

      Timo Salmisen talon kuluihin uppoaa 2 000 euroa vuodessa – Lintilä harkitsisi kiinteistöveron poistamista autiotaloilta

    9. 9

      Sähköliitto ilmoitti tukilakkonsa PAUlle

    10. 10

      Kylie Jenner myy enemmistön Kylie Cosmetics -yrityksestään kosmetiikkayhtiö Cotylle – kauppahinta 600 miljoonaa dollaria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: PAU paljasti nyt todelliset korttinsa – meneillään on Suomen kallein järjestösota

    2. 2

      PAU sanoi ei sovintoesitykselle – lakot jatkuvat

    3. 3

      Näin lakot leviävät busseihin, lentokentille ja risteilylaivoille

    4. 4

      Tällaisen sovintoesityksen PAU hylkäsi

    5. 5

      Osapuolet vastasivat työriidan sovintoesitykseen – PAU hylkäsi

    6. 6

      Timo Salmisen talon kuluihin uppoaa 2 000 euroa vuodessa – Lintilä harkitsisi kiinteistöveron poistamista autiotaloilta

    7. 7

      Posti ei aio perua pakettilajittelijoiden sopimusvaihdosta – Kuusiston mukaan vaihdoksella valtion omistajaohjauksen tuki

    8. 8

      Totuus ruokalähetin ”4 000 eurosta kuussa” alkaa valjeta: Kaikki tämä pitää maksaa itse – ja moniko oikeasti pystyy tekemään tällaisen tuntimäärän?

    9. 9

      IMF: Suomen talous ei ole tasapainossa vuonna 2023

    10. 10

      Kylie Jenner myy enemmistön Kylie Cosmetics -yrityksestään kosmetiikkayhtiö Cotylle – kauppahinta 600 miljoonaa dollaria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

    2. 2

      Kommentti: PAU paljasti nyt todelliset korttinsa – meneillään on Suomen kallein järjestösota

    3. 3

      Yksi kuva kertoo: Näin kävi diesel- ja bensa-autojen hinnoille Suomessa – kannattaako dieseliä enää ostaa?

    4. 4

      Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

    5. 5

      Työriitaan ei ratkaisua: Postilakko jatkuu, tukilakot käyntiin – näin ne alkavat näkyä

    6. 6

      Lämpöpumppufirmat paljastavat – tässä ovat 10 suurinta potutuksen aihetta

    7. 7

      Totuus ruokalähetin ”4 000 eurosta kuussa” alkaa valjeta: Kaikki tämä pitää maksaa itse – ja moniko oikeasti pystyy tekemään tällaisen tuntimäärän?

    8. 8

      PAU sanoi ei sovintoesitykselle – lakot jatkuvat

    9. 9

      Liisa ja Arttu aloittivat asuntosijoittamisen parikymppisinä – ”Laskimme, montako asuntoa tarvitaan, jotta vanhuus on turvattu”

    10. 10

      Näin lakot leviävät busseihin, lentokentille ja risteilylaivoille

    11. Näytä lisää