Kaksi uutta Michelin-ravintolaa Helsinkiin: "Olemme tehneet asioita oikein" - Yrittäjä - Ilta-Sanomat

Kaksi uutta Michelin-ravintolaa Helsinkiin: "Olemme tehneet asioita oikein"

Helsinki on saanut kaksi uutta Michelin-tähdellä varustettua ravintolaa. Varauskirja täyttyi nopeasti kunniamaininnan jälkeen, toisen ravintoloitsija sanoo.

12.3.2014 16:35 | Päivitetty 12.3.2014 16:26

Rengasvalmistaja Michelin antaa hotelli- ja ravintolaoppaassaan Michelin-tähden kahdelle uudelle helsinkiläisravintolalle. Kaikkiaan gourmet-ruuasta kertovan kunniamerkinnän sai kuusi helsinkiläisravintolaa.

Uusina ravintoloina Michelin-tähden saivat ravintola Ask ja luomuravintola Chef & Sommelier. Michelin-tähtensä säilyttivät Demo, Luomo, Olo ja Postres.

– Meille tämä on näyttö siitä, että olemme tehneet asioita oikein, Askin ravintoloitsija Linda Stenman-Langhoff kommentoi asiaa Taloussanomille.

Stenman-Langhoffin mukaan Michelin-tähden myöntäminen täytti nopeasti etenkin tulevien viikonloppujen varauskirjan. Hän sanoo, ettei ravintola aio juuri tehdä muutoksia kunniamaininnan vuoksi.

Hyvästä ruuan hinta-laatu-suhteesta kertovan Michelin Bib Gourmand -maininnan sai viisi helsinkiläistä ravintolaa. Uusia Bib Gourmand -ravintoloita ovat Boulevard Social ja Emo, vanhoja Farang, Gaijin ja Pure Bistro.

– Pohjoismailla on poikkeuksellisen rikas ruokakulttuuri ja erinomaiset, paikalliset raaka-aineet sekä tapa valmistaa aterioita, joissa yhdistyvät korkea laatu ja huippuosaaminen, Michelin-oppaasta vastaava johtaja Michael Ellis sanoo tiedotteessa.

Tulevaisuudessa Michelin-oppaassa saattaa olla mukana myös muita kaupunkeja Suomesta kuin Helsinki.

– Pohjoismailla on myös potentiaalia kasvattaa gastronomista tarjontaansa, joten on ajateltavissa, että uusi pohjoismainen opas tulevaisuudessa kattaa useampiakin Pohjolan kaupunkeja, Ellis sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?