Linda Liukkaan lasten koodauskirja on kerännyt jo yli 300 000 dollarin potin

Julkaistu: , Päivitetty:

Ohjelmointimaailmaan johdattava suomalainen lastenkirja on kerännyt hetkessä huikean rahoituspotin. Linda Liukkaan tavoite oli 10 000 dollaria. Nyt suunnitelmissa on myös opas vanhemmille, Liukas kertoo.


Luku on komea. Joukkorahoituspalvelu Kickstarter kertoo, että Linda Liukkaan lastenkirjaprojekti on päässyt tavoitteeseensa 3135-prosenttisesti.

Tämä tarkoittaa, että lapsille koodaamisen maailmasta kertova kirja on kerännyt yli 310 000 dollaria (noin 227 000 euroa) tammikuun 24. päivän jälkeen. Liukas ei uskonut tällaiseen menestykseen itse lainkaan – ajatteli vain, että 10 000 dollarin tavoite täyttynee. Se helähtikin täyteen 3,5 tunnissa.

– Olen pyörittänyt Rails Girls -verkostoa kolme ja puoli vuotta, ja koodaustyöpaja on pidetty 160 kaupungissa ympäri maailman. Tiesin siis, että kansainvälistä tukea löytyy, ja ihmiset ovat tykänneet projektistani. Mutta tällaiseen en olisi uskonut, Liukas sanoo Taloussanomille.

Rails Girls on tytöille ja naisille tarkoitettu työpaja, jossa perehdytään ohjelmoinnin perusteisiin. Liukas on toinen perustajista. Hänen filosofiansa mukaan olisi sitä parempi, mitä useammanlaiset ihmiset ymmärtäisivät ohjelmoinnin maailmaa.

Vanhemmat saavat
oman oppaansa


Neljännesmiljoonan rahoituksen ylittäminen merkitsee, että projekti laajenee. Liukas tekee lastenkirjan ja lapsille tarkoitetun harjoituskirjan lisäksi oppaan vanhemmille. Sellaisen perään on kyselty, hän kertoo.

Liukas aikoo saada Hello Ruby -lastenkirjan painoon kesäkuussa, ja uutukaisen pitäisi tulla ulos elokuussa.

Liukas piirtää ja kirjoittaa tarinansa itse. Viime aikoina hän työstänyt kirjaa eteenpäin puhumalla lastenkirjailijoiden ja ohjelmointiopettajien kanssa.

– Nyt mukana on myös 6-vuotiaiden lasten testiryhmä. Olen testannut kirjan harjoituksia heidän kanssaan, Liukas kertoo. Hänen mukaansa vaikeinta työssä onkin ymmärtää, miten lapset oppivat ja hahmottavat asioita.

Kirjan päätähtenä seikkailee pikkutyttö Ruby, joka törmää kirjassa esimerkiksi lumileopardiin ja tulipunaisena hehkuvaan kettuun. Kirja on tarkoitettu 4–7-vuotiaille.

Liukas on suunnitellut kirjaa kolmisen vuotta. Tuona aikana hän ennätti työskennellä myös Yhdysvalloissa Codacademyssa, joka tarjoaa koodausoppeja verkossa.

Seuraavana häämöttää 500 000 dollarin haamuraja. Mikäli se täyttyy, kirjojen rinnalle rakennetaan mobiilisovellus. Rahoitusaikaa on jäljellä 11 päivää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pyöräliitto varoittaa ilmaisista polkupyöristä – laatu niin huono, ettei huoltamokaan suostu korjaamaan

    2. 2

      S-ryhmä päätti alentaa kotimaisen kalan hintaa – Katso vertailu: Kuinka vastaavat Kesko ja Lidl?

    3. 3

      Inderes: Länsikuluttajat saattavat jättää Huawein hyllylle Trumpin takia

    4. 4

      Suomalaisgini valittiin maailman parhaaksi, Valvira kielsi tuotteen markkinoinnin – virkamies esittää maarajoitusta Suomelle

    5. 5

      Fortum rakentaa Närpiöön ensimmäisen oman tuulivoimapuistonsa Suomessa

    6. 6

      OP: ”Kauppasodan kärjistyminen kiristää Suomen näkymiä muita maita enemmän” – talouskasvu hidastuu vähitellen

    7. 7

      Lukija: Kotimyyjä kauppasi eläkeläiselle hormin ”perusteellisen korjauksen” – parin tunnin urakka maksoi 3 500 euroa

    8. 8

      Ford aikoo irtisanoa 7 000 työntekijää – joka kymmenes saa lähteä

    9. 9

      Yhdysvallat lykkää vientikieltoa Huaweille

    10. 10

      Swissport aloittaa Finnairin rahtikäsittelijänä Helsingissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisgini valittiin maailman parhaaksi, Valvira kielsi tuotteen markkinoinnin – virkamies esittää maarajoitusta Suomelle

    2. 2

      Pyöräliitto varoittaa ilmaisista polkupyöristä – laatu niin huono, ettei huoltamokaan suostu korjaamaan

    3. 3

      S-ryhmä päätti alentaa kotimaisen kalan hintaa – Katso vertailu: Kuinka vastaavat Kesko ja Lidl?

    4. 4

      Lukija: Kotimyyjä kauppasi eläkeläiselle hormin ”perusteellisen korjauksen” – parin tunnin urakka maksoi 3 500 euroa

    5. 5

      Ford aikoo irtisanoa 7 000 työntekijää – joka kymmenes saa lähteä

    6. 6

      ”Yksinasuvia ei pidä erityisesti tukea, mutta ei rangaistakaan” – asiantuntija pitää leskeneläkettä syrjivänä

    7. 7

      Kommentti: Saksa voisi opettaa jotain korvaamatonta Suomen hallitus­neuvottelijoille

    8. 8

      Yhdysvallat lykkää vientikieltoa Huaweille

    9. 9

      Kysely: Tämä piirre pomojen käytöksessä ottaa nuoria aivoon – ”Sietokyky huomattavasti matalampaa”

    10. 10

      Viinaturismi kääntyi taas kasvuun – Virosta tuotiin miljoona litraa enemmän kuin vuotta aiemmin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kokenut kassa: Uusi lähimaksuraja laukaisi asiakkaissa omituisen piirteen – lisää riskejä ja hidastaa asiointia

    2. 2

      Haluaisitko eläkkeelle etuajassa? Vaihtoehtoja on neljä – ja niillä jopa kymmenientuhansien eurojen erot

    3. 3

      Näin SAK:n ”verotsunami” osuisi suomalaisiin: ”Kostomentaliteetti tästä paistaa”

    4. 4

      Suomalaisgini valittiin maailman parhaaksi, Valvira kielsi tuotteen markkinoinnin – virkamies esittää maarajoitusta Suomelle

    5. 5

      Yksi tekstiviesti sinetöi Reino-tossujen kohtalon – ”Tosi surkea homma, että tämän teit”

    6. 6

      Yrittäjä osoittaa selvän syyn Suomea vaivaavaan hitsaajapulaan: ”Kävin pajassa, jossa en olisi päivääkään töissä”

    7. 7

      Lehdenjakaja nosti 56 lainaa ja osti 37 000 euron auton – silloin velkojien mitta täyttyi

    8. 8

      Simo oli yli 40 vuotta työelämässä ja jäi osaeläkkeelle – määrättiin uudestaan työnhakijaksi: ”Tilanne on hiukka pöljä”

    9. 9

      Pyöräliitto varoittaa ilmaisista polkupyöristä – laatu niin huono, ettei huoltamokaan suostu korjaamaan

    10. 10

      Perheyrittäjältä täysmyllytys SAK:n verolinjauksille: ”Eivät ne voi olla noin tyhmiä!”

    11. Näytä lisää