Kiista kolmesta ja neljästä raidasta sai uuden käänteen

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalaisyritys Donna Moderna hävisi myös korkeimmassa oikeudessa taistelunsa urheilujätti Adidasta vastaan ja neljän raidan käyttöoikeuksien puolesta. Yhtiö ei anna periksi – nyt se haastaa Adidasta lahjoittamaan tuhottavaksi määrätyt kengät vähävaraisille nuorille.


Neliraitaisia tossuja maahantuovan Donna Modernan ja Adidaksen torailu alkoi pari vuotta sitten, kun Adidas haastoi Donnan oikeuteen neljän raidan käytöstä. Adidas itse tunnetaan kolmesta raidasta, niin tossuissa kuin klassikkoverkkareissa.

Helsingin hovioikeus antoi tuomionsa elokuun lopussa. Sen mukaan Donnan pitää maksaa Adidakselle 270 000 euron korvaukset ja tuhota noin 3 500 paria West Coast -merkkisiä, SM-liigajoukkueille suunniteltuja kenkiä. Donna haki valituslupaa korkeimmalta oikeudelta, ja pikapäätös asiasta saatiin yrityksen mukaan 22. tätä kuuta.

Valituslupaa ei herunut. Donnan mukaan päätös syntyi epäilyttävän nopeasti.

– Tällainen päätös, varsinkin nopeudessaan antaa vaikutelman, että se oli jo ennalta päätetty. Kovin tavallista ei ole, että KKO ottaa kantaa 10 päivässä, joten ei voi välttyä vaikutelmalta, että KKO:hon on vaikutettu taloudellisilla realiteeteilla, toimitusjohtaja Jarmo Viljanen sanoo Donna Modernan lehdistötiedotteessa. Hän antaa ymmärtää, että Suomessa pitää pelätä ”mielivaltaista oikeudenkäyttöä”.

Donna ei anna Adidakselle vielä periksi. Nyt se haastaa Adidasta osallistumaan nuorisotyötä tukevaan kampanjaan – joko lahjoittamalla tuhottavaksi määrätyt tossuparit vähävaraisille nuorille tai lahjoittamalla niiden arvon keräykseen. Lehdistötiedotteen mukaan kenkien arvo on 150 000 euroa.

Taloussanomat yritti tuloksetta tavoittaa Adidaksen Suomen maajohtajaa kertomaan, kuinka Adidas haasteeseen vastaa.

Kenkiä ja laukkuja maahantuova ja tukkukauppaava Donna Moderna on kampanjoinut neljän raidan käyttöoikeuksien puolesta verkossa, ja mukana on ollut muun muassa Wallu Valpio, joka kyselee videolla ihmisiltä osaavatko nämä laskea neljään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    2. 2

      Helsinki maksaa jopa 14 000 euron palkkion, jos pitkäaikaistyötön saa oikeita töitä

    3. 3

      Korhoset maksoivat liki 12 000 euroa ”paskalain” vaatimista laitteista – urakoitsijaa ei tahtonut löytyä millään

    4. 4

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    5. 5

      Ulkomaille muuttanut luopui perinnöstä, koska se olisi mennyt velkojille – pian iski katumus

    6. 6

      Grano-konserni vähentää noin sata työntekijää

    7. 7

      Postin työehtokiistassa aika loppumassa kesken – työtaistelu uhkaa

    8. 8

      Kunnat syyttävät ”paskalain” kapinahengestä myös aggressiivisia yrityksiä: ”Saivat uskomaan, että se olisi kalliimpaa kuin onkaan”

    9. 9

      Rakennusalan näkymät heikentyneet – avoimia työpaikkoja yhä vähemmän

    10. 10

      Nesteen it-häiriön syy laitevika palveluntarjoajan konesalissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    2. 2

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    3. 3

      Ulkomaille muuttanut luopui perinnöstä, koska se olisi mennyt velkojille – pian iski katumus

    4. 4

      Wärtsilän tytär­yhtiön tiloihin tehtiin ratsia – media: FSB:n ”naamio­show” sulki koko rakennuksen

    5. 5

      140 työntekijää marssi ulos näkki­leipä­tehtaalla Kotkassa

    6. 6

      Kunnat syyttävät ”paskalain” kapinahengestä myös aggressiivisia yrityksiä: ”Saivat uskomaan, että se olisi kalliimpaa kuin onkaan”

    7. 7

      Asiantuntijan vinkit: Näin yli 50-vuotiaan työnhaku helpottuu

    8. 8

      Viisikymppiset työnhakijat purkavat ahdistustaan: ”Annettiin ymmärtää, että en pärjää enää hektisessä työssä”

    9. 9

      Asunto ei käy kaupaksi – kannattaisiko se panna vuokralle? Asiantuntijat: Toimi näin, jos yksi ehto täyttyy

    10. 10

      Korhoset maksoivat liki 12 000 euroa ”paskalain” vaatimista laitteista – urakoitsijaa ei tahtonut löytyä millään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkäri huomasi kahvihuoneen seinällä omituisen lapun – uskoo, että siihen kiteytyy koko terveydenhuollon jättiongelma

    2. 2

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    3. 3

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    4. 4

      Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

    5. 5

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    6. 6

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    7. 7

      Sara Blakely teki mullistavan alusvaatekeksinnön ja on nyt miljardööri – idea lähti valkoisista housuista

    8. 8

      Makia joutui taas uuden kopiointikohun silmään: logo kuin suoraan shampoopullosta? ”Lakimiehet ottavat yhteyttä”

    9. 9

      Essin, 28, asunnon arvo laskee, mutta osakesalkku paisuu – ”Rahaa jää hyvin säästöön”

    10. 10

      Historiallinen linna myynnissä Varkaudessa – hintapyyntö 60 000 euroa: ”Ollaan valmiina myymään myös kodiksi”

    11. Näytä lisää