Timo Soini: Ei rahaa – ei nimiä

Kotikutoisen näköinen kampanja ei ota vastaan vierasta rahaa eikä kerää nimilistoja.

19.1.2012 6:18 | Päivitetty 18.1.2012 17:26

Taloussanomat esittelee presidenttiehdokkaiden taustajoukkoihin lähteneitä talousvaikuttajia Tukijoukot-sarjassa.

– Emme ole listanneet tukijoita. Jokainen ääni on samanarvoinen. Timo Soini on muistuttanut itse, että Björn Wahlroosilla on vain yksi ääni, kampanjapäällikkö Jukka Jusula sanoo.

Hän muistuttaa Perussuomalaisten olevan suosittu yrittäjien parissa. Tämä ilmeni myös Taloussanomien selvityksissä, jotka julkaistiin heti eduskuntavaalien jälkeen.

Perussuomalaiset toivat eduskuntaan käytännön talousosaamista ja he osoittautuivat myös pankkipuolueen suureksi fraktioksi. Osuuspankkien hallintoelimissä istuvista 18 kansanedustajasta viisi tuli perussuomalaisten joukosta. (Katso yrittäjä ja talousnimiä jutun lopusta.)

– Maakunnassa on dirikoita, jotka jakavat meidän kampanjamateriaaliamme. Emme tee heistä numeroa, Jusula sanoo nyt.

Hän alleviivaa, ettei halua mollata muiden ehdokkaiden ja kampanjoiden tapaa tehdä töitä.

– Kampanjamme budjetti on 340 000 euroa. Se tulee jäsenmaksuista ja puoluetuesta, josta sen kuuluu tullakin. Emme ole ottaneet vastaan yhtään vierasta rahaa. Jos sellaista on ollut tulossa, olemme ohjanneet sen puoluesihteerin kautta puolueelle.

Otatteko rahaa vastaan ensi syksyn kunnallisvaaleissa?

– En osaa sanoa vielä mitään. Jos sanoisin jotain, se olisi jälkeenpäin varmaan hölmöä.

– Silloin ehdokkaita on tuhansia ja meininki varmaan toinen, Jusula toteaa.

Kansanedustajiayritysmaailmassa:

Elomaa Kike: Kike Oy Eerola Juho: Kotkan Kanki Oy, hallitus Halla-aho Jussi: Osuuskunta Kansanmedia, hallitus Jääskeläinen Pietari: Oy Best Service BS, tj. ja hallituksen pj. Kokko Osmo: Kuljetusliike Osmo ja Jarkko Kokko Ky, vastuunalainen yhtiömies Mölsä Martti: Rakennuspalvelu Martti Mölsä Oy, tj. Niikko Mika: Loisto-Talot Oy, hallituksen pj.Tolppanen Maria: Lappia Media Oy, tj.Turunen Kaj: Oy Business Factor Ltd., tj.Tuupainen Kauko: Jyväskylän revisio- ja investortoimisto

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?