Yrittäjä

HopLopista tuli flop

Julkaistu: , Päivitetty:

Leikkipuistoyritys HopLop on hakeutunut yrityssaneeraukseen.
Sisäleikkipuistoja pyörittävä HopLop on hakeutunut yrityssaneeraukseen. Suomen Asiakastiedon mukaan yritys on jättänyt saneeraushakemuksen viime viikolla.

HopLop aloitti toimintansa vuonna 2005. Yhtiöllä on lähes 20 sisäseikkailupuistoa ympäri Suomea.

Kaupparekisteriin viimeksi toimitettujen eli vuoden 2008 tilinpäätöstietojen mukaan HopLop teki tulos ennen veroja oli vajaat 47 000 euroa 3,1 miljoonan euron liikevaihdolla. Tulokset tilivuosilta 2006 ja 2007 olivat tappiollisia. 

Vuoden 2008 lopussa HopLopilla oli velkaa rahoituslaitoksilta yli kaksi miljoonaa euroa. Yhtiön taseen koko oli lähes neljä miljoonaa euroa. Omavaraisuusaste vuoden 2008 lopussa oli 29 prosenttia, joka on tyydyttävällä tasolla. Myös taseen osoittama maksuvalmius oli vielä tyydyttävä. 
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Viime syksynä HopLopin Suomenojan leikkipuisto nousi otsikoihin, kun pieni poika loukkaantui pudottuaan kolmen metrin korkeudesta. Poika sai aivotärähdyksen ja hänen huulensa halkesi.

Onnettomuuden jälkeisessä turvatarkastuksessa selvisi, että onnettomuus johtui turvaverkon kiinnitysnarun katkeamisesta. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    2. 2

      Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

    3. 3

      Myrskylän taksiyrittäjät kertovat, miksi Kela-kyydit eivät houkuttele: ”Siitä ei tullut muuta kuin tappiota”

    4. 4

      Facebookin ex-johtaja Mäkeläinen puolustaa entistä työantajaansa: ”Markilla on sydän paikallaan”

    5. 5

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    6. 6

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    7. 7

      Jan Hurrin kommentti: Nollakorko voi olla uusi normaali – ja se on huono uutinen

    8. 8

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    9. 9

      Pohjois-Karjalan mahtimiehiä

    10. 10

      Kommentti: Katso kuulutko häviäjien ikäryhmään – karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    2. 2

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    3. 3

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    4. 4

      Jan Hurrin kommentti: Nollakorko voi olla uusi normaali – ja se on huono uutinen

    5. 5

      Myrskylän taksiyrittäjät kertovat, miksi Kela-kyydit eivät houkuttele: ”Siitä ei tullut muuta kuin tappiota”

    6. 6

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    7. 7

      Facebookin ex-johtaja Mäkeläinen puolustaa entistä työantajaansa: ”Markilla on sydän paikallaan”

    8. 8

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    9. 9

      Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

    10. 10

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    2. 2

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    3. 3

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    4. 4

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    5. 5

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    6. 6

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    7. 7

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    8. 8

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    9. 9

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    10. 10

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    11. Näytä lisää