Yrittäjä

Omakustantajat ovat otollinen bisnes

Julkaistu: , Päivitetty:

Omakustanteiden määrä lisääntyy Suomen kirja-alalla. Omakustanteita tekevät periaatteessa kaikki kirjapainot, mutta Suomessa toimii myös täyden palvelun taloja.
Osa omakustannepalveluita pyörittävistä yrityksistä tarjoaa niin kustannustoimittamista, markkinointia kuin jakelukanavia. Uutena suurena tulokkaana toimii Suomessa vuosi sitten aloittanut saksalainen Books on Demand, BoD.

Viime vuoden toukokuusta BoD:n kautta yli 70 kirjoittajaa on julkaissut yli 100 kirjaa. Suuri joukko on ISBN-tunnuksineen tarkoitettu kirjakauppamyyntiin, osa yksittäisiksi lahjoiksi.

Suomen ISBN-keskus antoi vuosituhannen alussa noin 1 200 omakustannetunnusta yksityisille ihmisille tai esimerkiksi yksittäisille kunnille. ISBN-tunnus tarvitaan, jotta teoksen saa julkiseksi myyntiin tai vaikka kirjastoon. Vuonna 2005 tunnuksia annettiin 1 676; vuonna 2006 1 738 ja viime vuonna jo 1 780 kappaletta. Yhä useampi on halunnut teoksensa julkiseksi. Tänä vuonna tunnuksia on jaettu puolisen tuhatta.

Kirjoittaja maksaa
riskistään itse


Sinulla on oikeus julkaista, julistaa loppukesällä 2006 perustettu Opus Liberum kotisivullaan. Yritys tarjoaa painopalvelua omakustannetekijöille, ja kyselyitä tulee Suomen lisäksi Ruotsista. Mika Saloranta kertoo, että kiinnostus on lisääntynyt selvästi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Ihmiset huomaavat, että kynnys julkaista itse ei enää ole korkea, Saloranta kertoo.

Omakustannemahdollisuutta tarjoavista vain Pilot Kustannus on Suomen kustannusyhdistyksen jäsen. Pilotin toimitusjohtaja Juhani Vesikko kertoo, että he tarjoavat täys- ja omakustanteiden lisäksi myös palvelukustantamiseksi nimettyä kokonaispakettia.

Kaikilla yrityksillä on sama viesti: kirjan tekeminen on helppoa. Kirjoittaja voi itse valita, paljonko tarvitsee apua ja paljonko on valmis maksamaan. Artisti tosiaan maksaa, sillä suuri osa riskistä jää taiteilijalle itselleen. Helppoja alkupaketteja tarjotaan muutaman sadan euron hintaan. Lisäpalvelut, räätälöinti ja neuvonta maksavat lisää.

Digitaalinen painaminen on lisännyt omakustanteiden määrää, kun pieniä määriä voidaan painaa edullisesti. Vesikon mukaan ihmiset osaavat nykyään käyttää ohjelmia hyvin itsekin. Tähän luottaa BoD, jonka asiakkaista suurin osa käyttää julkaisumahdollisuutta suoraan internetin kautta. Saara Anttila BoD:stä kertoo suomalaisten käyttävän internetpalveluita enemmän kuin esimerkiksi Saksan ja Tanskan markkinoilla käytetään.

Internet on
kirjoittajan keidas


Vielä kymmenen vuotta sitten palvelukokonaisuuden tarjoaminen omakustannekirjoittajalle oli outo ilmiö, Vesikko kertoo.

Pilotissa ajatus lähti kirjakauppojen määrän vähennyttyä, omistuksen keskityttyä ja pokkarisaation levittyä. Oman teoksen julki saamiselle tarvittiin uusi reitti, kun erikoiskustantajat eivät pärjänneet kilpailussa isoja vastaan.

Nyt henkisen antinsa vuodattanut haluaa saada kirjansa julki ja ehkä jopa myytyä.

– Kodit ovat tietokoneistuneet, ihmiset kirjoittavat enemmän, nimikkeitä syntyy enemmän, Vesikko selittää.

Internet on omakustanteiden jakelukanava numero yksi. Jos kirjakauppaan ei pääse, mutta haluaa tavoittaa ostajia, voi internetiin laittaa niin paljon tietoa kuin haluaa. Bod:llä, Opus Liberumilla ja Pilotilla on kullakin omat nettikauppansa. Muille kirjoittajille ne toimivat kustantajan kirjakaupan tapaan.

– Kustantaja pystyy myymään suoraan ostajalle ilman välikäsiä ja palkkioita, Vesikko kuvailee.

Omakustanteen tekijällä voi olla vaikeuksia tavoittaa ostajat eli esimerkiksi sukulaisensa. Verkossa tieto leviää sähköisesti. BoD:n Anttila kertoo, että vajaan vuoden aikana on julkaistu niin romaaneja, elämäkertoja, matkakertomuksia, runoja kuin keittokirjoja. Opus Liberumissa julkaistaan enimmäkseen muistelmia, runoja, romaaneja ja harrastekirjoja.

Omakustanteiden laadusta voi olla monta mieltä, mutta Pilot Kustannuksen Vesikon mukaan niitä harrastavat myös isot kustantajat – he tosin peitellysti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Katariina, 47, myi puutalokotinsa ja muutti vuokralle pieneen yksiöön – ”Olin asunut lähinnä keittiössä ja makuuhuoneessa”

    2. 2

      Eronnut mies haki lohtua nettipeleistä: asunto meni, auto meni – oikeus lähetti tylyt terveiset

    3. 3

      Myrskylän taksiyrittäjät kertovat, miksi Kela-kyydit eivät houkuttele: ”Siitä ei tullut muuta kuin tappiota”

    4. 4

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    5. 5

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    6. 6

      Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

    7. 7

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    8. 8

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    9. 9

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    10. 10

      Jan Hurrin kommentti: Nollakorko voi olla uusi normaali – ja se on huono uutinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    2. 2

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    3. 3

      Myrskylän taksiyrittäjät kertovat, miksi Kela-kyydit eivät houkuttele: ”Siitä ei tullut muuta kuin tappiota”

    4. 4

      Katariina, 47, myi puutalokotinsa ja muutti vuokralle pieneen yksiöön – ”Olin asunut lähinnä keittiössä ja makuuhuoneessa”

    5. 5

      Jan Hurrin kommentti: Nollakorko voi olla uusi normaali – ja se on huono uutinen

    6. 6

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    7. 7

      Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

    8. 8

      Facebookin ex-johtaja Mäkeläinen puolustaa entistä työantajaansa: ”Markilla on sydän paikallaan”

    9. 9

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    10. 10

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    2. 2

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    3. 3

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    4. 4

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    5. 5

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    6. 6

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    7. 7

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    8. 8

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    9. 9

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    10. 10

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    11. Näytä lisää